Paatero-kannabis takavarikoitiin bloggaajan kotoa
Paikallispoliisi sai tietää kannabiskasvista vasta Helsingin Sanomista.
Poliisi on takavarikoinut Mikko Pekkolan kasvattaman kannabiskasvin.
HS uutisoi keskiviikkona Pekkolan blogista, jossa hän on avoimesti kertonut kasvattavansa Paateroksi nimettyä kannabiskasvia. Kasvi ehti kasvaa reilun kuukauden ja oli lähes 30 senttimetriä korkea.
"Heräsin kolkutukseen. Kaksi virkapukuista poliisia tuli aamukymmenen jälkeen", Pekkola kuvailee takavarikointitilannetta.
Vain puoli tuntia takavarikoinnin jälkeen seuraavat poliisit tulivat ja toivat pöytäkirjan kotietsinnästä. Pekkola kehuu poliisien toimintaa.
"Hyvin asiallista kohtelua tällä erää, en0 ole näin kivaa kohtelua saanut aiemmin."
Pekkolalla on jo uudet kannabiksen siemenet itämässä. Hän kertoo luvanneensa lukijoilleen istuttaa uuden kasvin.
"En osaa vielä sanoa, kaduttaako, että tuli luvattua. Katsotaan sitten vaikka viikon päästä."
Ikaalisten poliisiaseman esimies Erkki Walinen kertoo, että kun poliisiasemalla oli aamulla luettu Helsingin Sanomien uutinen Pekkolan kannabiskasvista, tehtiin asiasta normaalin käytännön mukaan rikosilmoitus. Tämän jälkeen tartuttiin toimeen ja kasvi takavarikoitiin.
Pekkolaa epäillään huumausainerikoksesta.
Walinen kertoo, että poliisi aikoo puuttua Pekkolan kannabiksenkasvattamiseen yhä uudelleen, jos tarvetta on.
"Mutta emme voi joka päivä käydä tarkistamassa, onko hän laittanut siemeniä ruukkuun", hän sanoo.
Walinen vielä huomauttaa, että heillä on tällä hetkellä paljon muutakin rikollisuutta hoidettavana.
Kotimaa
OAJ: Pellon koulun kännykkäkielto on laiton
Politiikka
Räsänen: Suomessa varauduttava ehkäisemään Tukholman kaltaisia mellakoita
Ulkomaat
CNN: Bostonin iskuista epäilty osallistui myös kolmoismurhaan
Talous
Esko Aho nimitettiin Venäjä-lobbareiden johtoon
Urheilu
NHL:n tähtihyökkääjä kolaroi rajusti Ferrarillaan
Kulttuuri
Mistä hattivatit on tehty? Testaa muumitietämyksesi visassa
Luetuimmat juuri nyt
- OAJ: Pellon koulun kännykkäkielto on laiton
- Tarina rasistista bussissa edelleen vahvistamatta
- Helsingissä älypuhelinten varkausaalto – samalla kikalla viety 30 000 euron arvosta puhelimia
- Apulaisoikeusasiamies: Poliisi tiedotti bussiahdistelusta liian tarkasti
- CNN: Bostonin iskuista epäilty osallistui myös kolmoismurhaan
- Cameron: Woolwichin hyökkäys petos islamia kohtaan
- Myös Suomeen on syntymässä huono-osaisten alueita
- Mistä hattivatit on tehty? Testaa muumitietämyksesi visassa
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- Hulluruohoa syönyt: Tunsin itseni sumopainijaksi
- Myös Suomeen on syntymässä huono-osaisten alueita
- Yhdysvallat myönsi surmanneensa kansalaisiaan ulkomailla
- Helsingissä älypuhelinten varkausaalto – samalla kikalla viety 30 000 euron arvosta puhelimia
- Suomen henkinen tila raastaa yrittäjiä: "Aina on joku talvisota menossa"
- Mies kuoli viidakkoveitsi-iskussa Lontoossa – terrorismia epäillään
- Mistä hattivatit on tehty? Testaa muumitietämyksesi visassa
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- Hausmyllyn laulaja kuoli 44-vuotiaana
- Koirasta kiivastunut kannabiskasvattaja pieksi ulkoilijan Sipoossa
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
- Mopoilija pelästytti hevosen– ratsastaja loukkaantui vakavasti
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- 10 vuotta sitten siepattuja naisia pidettiin vankeina USA:ssa – yhdellä kuusivuotias tytär
- Venäläiset puolustivat Pesosen tyrmännyttä Kovaltšukia
Uutiset
- Myös Valion papu-siemensekoituksessa saattaa olla hulluruohon siemeniä
- Edith Piafin hitintekijä Georges Moustaki kuoli
- Joka kolmas joutuu jonottamaan terveyskeskukseen yli viisi viikkoa
- Räsänen: Suomessa varauduttava ehkäisemään Tukholman kaltaisia mellakoita
- Naudanlihatuotteita vedettiin Amica-ravintoloista puutteellisten merkintöjen takia
- NHL:n tähtihyökkääjä kolaroi rajusti Ferrarillaan
- Apulaisoikeusasiamies: Poliisi tiedotti bussiahdistelusta liian tarkasti
- Tarina rasistista bussissa edelleen vahvistamatta
- Oklahomassa etsitään pyörremyrskyssä kadonneita lemmikkejä Video
- Naiselle vankeutta ja yli 2 miljoonaa korvattavaa Joensuun palosta
- Rautavaaran löytynyt teos esitetään Tampereen Sävelessä
- Del Potrolla virussairaus – Ranskan avoimet jää väliin
- Ranskalainen huippujudoka maajoukkueen valmentajaksi
- Myrkytystietokeskukseen kolme uutta hulluruohotapausta
- Syömälakon aloittanut Pussy Riot -jäsen ei pääse ehdonalaiseen
- Abba-esitys nousi Suomen menestyneimpien musikaalien joukkoon
- Mikko Ilonen säkenöi tähtien joukossa
- Cameron: Woolwichin hyökkäys petos islamia kohtaan
- LeBron James johti Miamin dramaattiseen voittoon
- EU ei kielläkään avoimia oliiviöljypulloja ravintoloissa
- OAJ: Pellon koulun kännykkäkielto on laiton
- Suomessa on noin puoli miljoonaa "kadonnutta" autoa
- CNN: Bostonin iskuista epäilty osallistui myös kolmoismurhaan
- Kaksi kuoli rekan ja henkilöautojen rajussa kolarissa Pyhtäällä
- Lähiöön eksynyt mustakarhu kummastutti Los Angelesissa Video
- Mies auttoi vanhusta – huume-epäilty kävi käsiksi ja solvasi
- Nico Rosberg oli vikkelin Monacon avauksessa
- Novellisti Lydia Davis voitti Man Booker -palkinnon
- Leo-Pekka Tähti hankki uuden kelaustuolin Lontoosta
- Woolwichin veitsihyökkääjät selittelivät tekoaan silminnäkijöille
- Myös Valion papu-siemensekoituksessa saattaa olla hulluruohon siemeniä
- Joka kolmas joutuu jonottamaan terveyskeskukseen yli viisi viikkoa
- Fakta: Harhojen aiheuttaja
- Naudanlihatuotteita vedettiin Amica-ravintoloista puutteellisten merkintöjen takia
- Apulaisoikeusasiamies: Poliisi tiedotti bussiahdistelusta liian tarkasti
- Naiselle vankeutta ja yli 2 miljoonaa korvattavaa Joensuun palosta
- Myrkytystietokeskukseen kolme uutta hulluruohotapausta
- OAJ: Pellon koulun kännykkäkielto on laiton
- Suomessa on noin puoli miljoonaa "kadonnutta" autoa
- Kaksi kuoli rekan ja henkilöautojen rajussa kolarissa Pyhtäällä
- Aamulehti: Peruskoulujen numeroita vuoti etukäteen oppilaille
- Tallinkin risteilyllä syntyi vauva
- Narkolepsiakorvauksia maksettu 2,5 miljoonalla eurolla
- Yli 19-vuotiaiden narkolepsiakorvaukset käsitellään uusiksi
- Rokote lisäsi myös aikuisten narkolepsiaa
- Kolumni: Tekstiviestit tappava sovellus aiheutti häiriön Voimassa
- Lasten väkivaltakuolemat vähentyneet Suomessa
- Näkökulma: Komissaarin voisi valita eurovaaleissa
- Eurovaaleihin haravoidaan ehdokkaita kiivaasti
- Ihmisoikeusjärjestö moittii Suomen poliisia
- Fakta: Näin poliisi käyttää voimaa Suomessa
- Fakta: Suomesta valitaan 13 meppiä
- Hulluruohoa syönyt: Tunsin itseni sumopainijaksi
- Suomen paras kunta käynnistää yt-neuvottelut
- Mies kuoli työtapaturmassa Ylöjärvellä – putosi saksilavanosturilta
- Etene: Vanhempien oltava yksimielisiä ympärileikkauksesta
- Gabriella-risteilijän huolto venähti, tuhannet matkat peruttiin yllättäen
- Evira varoittaa verkossa myytävistä untuvikoista
- Kolme ihmistä sairaalaan Rainbow'n pannukasviksista
- Evira: Pakasteet eivät erotu tilastoista

