Pelottavat tissit
Olette varmaan jo kaikki nähneet tämän hetken kuohuttavimman kuvan. Siis Time-lehden edellisen kannen, jossa, törkeää, imetetään lasta.
Kuvassahan ei paljasta rintaa juuri näy: vain nuori itsevarma nainen ja tuolilla seisova leikki-ikäinen suu aseteltuna tissille kaikkea muuta kuin aidon oloisesti.
Luulisi siis ettei moinen hätkähdytä, ainakaan Euroopassa. Tajuntamme on kyllästetty kuvilla seksistä ja väkivallasta. Miksi me piittaamme kuvasta, jossa vain ruokitaan pikkupoikaa?
Niin, miksi? Miksi minustakin tuntuu tirkistelyltä katsoa kuvaa, tai sen kotimaisia versioita iltapäivälehdissä? Miksi, vaikka pienten lasten äidille rinnasta tuleva maito on tavallisinta maailmassa?
Kiusaantumiseni johtuu tästä: Mitä enemmän viihdyn äitinä, sitä enemmän kammoan äitimyyttiä. En riitä madonnaksi.
Jos jossain, niin lapsen ruokkimisessa äitiyttäni yritetään jatkuvasti määritellä ulkoapäin. Vastasynnyttäneen rinnat ovat kaikkien omaisuutta paitsi äidin itsensä.
Suomessa ajatellaan yleisesti, että pientä vauvaa kuuluu imettää – vaikka sitten imettäisi itkien. Tilastot kertovat, että meillä suositukset eivät silti toteudu. Ehkä syy on siinä, että käytännön neuvoja ja apua vaikka väärään imuotteeseen saa vain osa tuoreista äideistä, mutta valistusta, syyllistämistä ja saarnaa aivan kaikki.
Ei sillä, ettei se äidinmaito olisi pienelle ihanneoloissa parasta ravintoa. Vaan kun samalla kehdataan sanoa, ettei se pullosta lastaan ruokkiva tarjoaisi muuten lapselleen elintärkeitä asioita: läheisyyttä, hellyyttä, varhaista vuorovaikutusta. Miten niin muka ei tarjoaisi? Suomessa pulloruokintakin tapahtuu yleensä sylissä.
Ja lisäksi, ei riitä, että imettää lapsentahtisesti. Samaan aikaan on osattava ajoittaa imetyksensä niin ovelasti, että sen voi hoitaa muiden katseilta piilossa.
Julki-imetystä jaksetaan Suomessa jatkuvasti taivastella. Ihmettelen tätä. Olen liikkunut viimeiset kolme vuotta jos jonkinlaisissa äiti-lapsiriennoissa, kenenkään muun rintoja en silti ole pahemmin joutunut katselemaan. Aivan pientä on joskus pakko imettää vaikka ruuhkabussissa, mutta ruotsalaiset imetyspaidat on keksitty. Kauhistus on katsojan silmässä.
Ehkä enemmän on kyse samasta ilmiöstä kuin taannoisessa vauvakinokohussa. Tuore äiti halutaan komentaa kotiinsa, turvallisesti neljän seinän sisään hankaline rääkyvine nyytteineen. Lapsen parhaan kanssa tälläkin on hyvin vähän tekemistä.
Kun vauva kasvaa, imetys muuttuu yhtäkkiä pakosta paheeksi.
Paljon ennen lapsen yksivuotispäivää saa jo kuunnella hyväntahtoisia ihmettelyjä, että etkö vielä ole lopettanut tuota tapaa. Taaperoimettäjää saa näköjään jo lyödä suoremmin. Yhtäkkiä se lapsen tahtiin eteneminen onkin muka merkki itsekkyydestä.
Imetyksessä kohtaavat kulttuuri ja oma ruumis tavalla, joka tekee loukkaamisesta helppoa. Timen kuva tuntuu epämiellyttävän intiimiltä katsoa, vaikkei se oikeastaan sitä ole.
En minäkään keksi, miksi kolmevuotias välttämättä tarvitsisi enää äidinmaitoa. Muttei minulla kyllä mielestäni ole oikeutta sitä asiaa päättää sen kolmevuotiaan ja äitinsä puolesta. Yhdessä perheessä oikea ratkaisu voi olla toisessa väärä.
Timen kannessa poseeraava Jamie Lynne Grumet tietenkin provosoi tahallaan, ja hänen edustamansa kiintymysvanhemmuus on tällä hetkellä kovin trendikäs tapa rakentaa entistä vahvempaa myyttiä äitiyden ympärille.
Monet kiintymysvanhemmuuteen liittyvistä lastenhoitotavoista ovat jo ainakin Suomessa hyvin tavallisia ja monissa perheissä toimivia. Minua kuitenkin vaivaa, jos ne esitetään ainoina oikeina ja luonnollisina.
Kuvasta noussut mekkala kuitenkin osoittaa, että tämä on edelleen tabu, jota sietää sorkkia.
Eihän meistä äideistä nimittäin kukaan oikeasti madonnaksi riitä. Äitiys on jatkuvaa läsnäoloa ja arkisia valintoja, myyttien äitiyden kanssa sillä on hyvin vähän tekemistä.
Ehkä mikä tahansa kuva, joka pakottaa meidät käsittelemään asiaa muuten kuin omien ennakkoluulojemme kautta on hyväksi.
Kirjoittaja on tuottaja HS.fi:n kehitystiimissä.
Kotimaa
Kolme ihmistä sairaalaan Rainbow'n pannukasviksista
Talous
Suomen henkinen tila raastaa yrittäjiä: "Aina on joku talvisota menossa"
Luetuimmat juuri nyt
- Kolme ihmistä sairaalaan Rainbow'n pannukasviksista
- Suomen henkinen tila raastaa yrittäjiä: "Aina on joku talvisota menossa"
- Poliisia pakoillut mies putosi parvekkeelta kuolemaan
- Le Pen: Notre Damen itsemurha kunnioitettava poliittinen teko
- Madventures-miehet palaavat televisioon
- Hulluruoho voi aiheuttaa levottomuutta ja sekavuutta
- Tuloerojen kasvu hiipui Suomessa
- Ohjelmistoyritys etsii autisteja palvelukseensa
- Riikka Manner vaihtoi tyttönimeensä
- Apteekkari: Kela-kortti on kallis museoturhake
- Tapulikaupungissa katkaistiin katujengin syntyminen
- Puolustusvoimat ampuu tykistötulta mökkien yli Rovajärvellä
- New York tuomitsi Airbnb-majoituksen laittomaksi
- Kolme ihmistä sairaalaan Rainbow'n pannukasviksista
- Suomen henkinen tila raastaa yrittäjiä: "Aina on joku talvisota menossa"
- Le Pen: Notre Damen itsemurha kunnioitettava poliittinen teko
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- Lääkäri: Nuoret naiset keräävät pulloja ostaakseen ehkäisyä
- Hausmyllyn laulaja kuoli 44-vuotiaana
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
- Mopoilija pelästytti hevosen– ratsastaja loukkaantui vakavasti
- 10 vuotta sitten siepattuja naisia pidettiin vankeina USA:ssa – yhdellä kuusivuotias tytär
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Venäläiset puolustivat Pesosen tyrmännyttä Kovaltšukia
Uutiset
- Bostonin pommi-iskusta kuulusteltu mies hyökkäsi FBI-agentin kimppuun
- Nuorukainen taltutti bussisolvaajan äidin ohjeilla Video
- Gergijev kehittelee nyt konserttisalia ja puistoa Moskovaan
- Katainen: Verokilpailun on oltava reilua
- Evira: Pakasteet eivät erotu tilastoista
- Vaarallisten pannukasvisten ostajat etsittiin S-etukortin tietojen avulla Video
- Ohjelmistoyritys etsii autisteja palvelukseensa
- Naisjohtajat yrittävät saada yritykset innostumaan nuorten kouluttamisesta
- Outokummun visio on nyt ikuinen maailma
- Madventures-miehet palaavat televisioon
- Tuloerojen kasvu hiipui Suomessa
- Poliisia pakoillut mies putosi parvekkeelta kuolemaan
- Talvivaara juoksuttaa jälleen - lähtevä vesi kirkasta
- Yksinasuvien määrä kasvoi selvästi – ahtaimmin asutaan Uudellamaalla
- Kolme ihmistä sairaalaan Rainbow'n pannukasviksista
- Hulluruoho voi aiheuttaa levottomuutta ja sekavuutta
- A-hepatiitin lähteeksi epäillään pakastettuja mansikoita
- Saastuneeseen Mätäjokeen voinee istuttaa kalaa vielä tänä kesänä
- Kolumni: Näyttämöyhteiskunnassa kaikki eivät mahdu edes seisomapaikoille
- Mehiläiset muuttivat Lasipalatsin katolle Helsinkiin
- Kolumni: Kyproksen rahanpesua ei haluttukaan nähdä
- Ai Weiwei teki rockvideon pidätysajastaan Video
- Noin 600 afgaanitulkkia saa luvan muuttaa Britanniaan
- Wärtsilä tekee kaasukoneet Venäjälle 110 megawatin voimalaan
- Rekkapalon aiheuttama liikenneruuhka on ohi Espoossa
- Depardieu puolustaa tšetšeenejä Bostonin-pommitusten jälkeen
- Elina Knihtilä näyttelijäntyön professoriksi
- Venäläiset hankkivat yhä enemmän loma-asuntoja Suomesta
- SVT: TeliaSonera neuvotteli suojelurahoista Uzbekistanissa
- Raju elvytys on saanut Japanin talouden vihdoin piristymään
- Evira: Pakasteet eivät erotu tilastoista
- Naisjohtajat yrittävät saada yritykset innostumaan nuorten kouluttamisesta
- Talvivaara juoksuttaa jälleen - lähtevä vesi kirkasta
- Yksinasuvien määrä kasvoi selvästi – ahtaimmin asutaan Uudellamaalla
- Kolme ihmistä sairaalaan Rainbow'n pannukasviksista
- Hulluruoho voi aiheuttaa levottomuutta ja sekavuutta
- A-hepatiitin lähteeksi epäillään pakastettuja mansikoita
- Haloo Helsinki! heitti katukeikan Helsingin keskustassa
- Huoltoasemat taistelevat autokansan suosiosta
- Talvivaara selvittää purkuveden rautaongelmia
- Kokoomus on lahjoittajien suosikki
- Yhä useampi työntekijä joutuu yt-neuvotteluihin
- Tausta: ABC markkinajohtaja bensiinikaupassa, Neste Oil dieselissä
- Fakta: Lähiyhteisöjen tuki vaihtelee nollasta miljoonaan
- GT-asemat haastavat suuret huoltoasemaketjut
- Pyöräilijä kuoli Turun keskustassa rekan alle
- Harmaa talous kukkii palvelualalla
- Talvivaarassa valui rautapitoista vettä – värjäsi joen oranssiksi
- Puolustusvoimat ampuu tykistötulta mökkien yli Rovajärvellä
- Hurjastelijoiden sakkoja hankala periä jälkikäteen ulkomailta
- Poliisiylijohtaja Paaterolle kävisi sakkojen maksaminen kortilla
- Työnantajat vihjailevat rekrytointifirmoille ikätoiveita
- Apteekkari: Kela-kortti on kallis museoturhake
- Naisen epäillään pitäneen miestä vankina yli kuukauden
- Puolen miljardin Apotti-hanke sai uuden vetäjän
- Suomessa EU:n puhtaimpia uimavesiä
- Eva: Kaavoitus pantava täysremonttiin
- Kuluttaja-asiamies: Wc-paperia markkinoitiin aggressiivisesti
- Valtaosa työsyrjinnästä jää piiloon
- Tuomioja sai kunniatohtorin arvon Gazassa

