Perseidit näkyvät taas ensi viikonloppuna

 |   | 
 
Helsingin Sanomat
Jorma Koski / Ursa
Meteoreista saattaa jäädä taivaalle hetkeksi vana, ja jotkut saattavat näyttää punertavilta.
Meteoreista saattaa jäädä taivaalle hetkeksi vana, ja jotkut saattavat näyttää punertavilta.

Perseidien parveen kuuluvia meteoreja on voinut nähdä jo heinäkuun lopulla, mutta tähdenlentojen aktiivisin vaihe on ensi viikonloppuna lauantain ja sunnuntain sekä sunnuntain ja maanantain välisinä öinä, kertoo tähtitieteellinen yhdistys Ursa.

Parhaimmillaan perseidejä voi näkyä jopa 60 kappaletta tunnissa. Meteoreista saattaa jäädä taivaalle hetkeksi vana, ja jotkut saattavat näyttää punertavilta. Jotkut perseideistä saattavat olla kirkkaitakin.

Parvi on saanut nimensä siitä, että sen meteorit näyttävät kaikki tulevan Perseuksen tähtikuviosta.

Perseidit, kuten muutkin meteoriparvet, aiheuttavat tähdenlentoja vuosittain aina suunnilleen samaan aikaan. Elokuussa tähdenlentoja aiheuttaa kaksi muutakin meteoriparvea, eteläiset delta-akvaridit sekä kappa-cygnidit. Ne ovat kuitenkin paljon perseidejä vaatimattomampia.

Perseidejä pidetään yleisesti parhaana meteoriparvena Suomessa havaintojen kannalta. Tänä vuonna Kuu ei juuri haittaa havaintoja maksimin aikoihin.

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta