Suuressa jäteaumassa paloi Porin Ahlaisissa

 |   | 
 
STT

Pori. Suuri jätekasa syttyi sunnuntaina palamaan kierrätysyhtiön läjitysalueella Porin Ahlaisissa. Palosta ei aiheutunut henkilövahinkoja.

Pelastuslaitos sai ilmoituksen palosta aamulla kello kahdeksan aikoihin. Palo oli syttynyt parisataa metriä pitkässä ja kymmenkunta metriä korkeassa jäteaumassa Stena Recycling Oy:n tuotantolaitoksen läjitysalueella. Palosta muodostui runsaasti savua.

Päivystävän palomestarin mukaan palo saatiin pääosin sammutettua iltapäivään mennessä, mutta jälkisammutuksen ja raivauksen arvioitiin kestävän pitkälle iltaan. Syttymissyystä ei vielä sunnuntaina ollut varmuutta.

Yhtiön mukaan jäteaumassa oli muun muassa muovia ja puuta.

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta