Talouselämä: Aalto on paras taloudessa ja tekniikassa

 |   | 
 
STT
Kimmo Mäntylä / Lehtikuva
Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu.
Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu.

Aalto on Suomen paras tekniikan ja kauppatieteiden yliopisto, väittää Talouselämä-lehden selvitys. Aalto-yliopiston vahvuuksia ovat erityisesti vahva vetovoima, hyvä maine ja valmistuneiden opiskelijoiden korkea palkkataso.

Kauppatieteissä vertailun toiseksi sijoittuu Hanken ja kolmanneksi Turun yliopiston kauppakorkeakoulu. Heikoimmaksi selvitys arvioi Oulun yliopiston taloustieteellisen tiedekunnan.

Tekniikassa toisena on Åbo Akademin teknillinen tiedekunta ja kolmanneksi rankataan Tampereen teknillinen yliopisto. Viimeiseksi sijoitettiin Vaasan yliopiston teknillinen tiedekunta.

Talouselämä vertaili kymmentä kauppatieteen yksikköä ja seitsemää tekniikan yksikköä asiantuntijoiden kanssa luodulla mittaristolla. Vertailukohtia olivat muun muassa tieteelliset julkaisut ja opetuksen tehokkuus.

Esimerkiksi kansainvälisyydessä ja tutkimusrahoituksen hankinnassa parhaiten menestyi Åbo Akademi.

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta