Talvivaaran uraani- ja ympäristölupahakemuksesta voi nyt jättää vaatimuksia
STTSotkamo. Kaivosyhtiö Talvivaaran kaavailemasta uraanin talteenotosta sekä nykyisen ympäristöluvan päivityksestä voi jättää muistutuksia ja vaatimuksia Pohjois-Suomen aluehallintovirastoon.
Aluehallintovirasto kuulutti asiakokonaisuuden keskiviikkona Sotkamon, Kajaanin ja Sonkajärven kunnissa.
Virasto on lähettänyt asiasta kirjeellä tiedon yli 700 asianosaiselle muun muassa rantakiinteistöjen omistajille. Lisäksi yli kymmeneltä viranomaiselta pyydetään lausuntoa.
Aluehallintovirasto päätti aiemmin keväällä, että Talvivaaran uraanin talteenoton ympäristölupa ja koko kaivoksen ympäristöluvan päivitys käsitellään yhdessä. Asiakokonaisuus päätettiin kuuluttaa myös Pohjois-Savossa, jonne yhtiön vesistöongelmat ovat levinneet.
Muistutukset ja lausunnot tulee toimittaa viimeistään 24. elokuuta.
Aluehallintoviraston tavoitteena on ratkaista asiakokonaisuus tänä vuonna.
Kotimaa
Kolumni: Näin insinöörit rakentavat elämän tarkoitusta
Talous
Omistusasuminen voi lisätä työttömyyttä
Luetuimmat juuri nyt
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Omistusasuminen voi lisätä työttömyyttä
- Hausmyllyn laulaja kuoli 44-vuotiaana
- "Kristallia" tulvii Saksan huumemarkkinoille
- Kolumni: Näin insinöörit rakentavat elämän tarkoitusta
- Voitonvarmat ruotsalaiset onnittelevat Sveitsiä hopeasta
- Keskuspuistoon viriteltiin ansateippejä
- Leijonilla kaikki kunnossa pronssiottelua varten
- Koirasta kiivastunut kannabiskasvattaja pieksi ulkoilijan Sipoossa
- Tanska odotetusti viisuvoittoon folkpopilla – Suomen edustaja jäi hännille
- Euroviisut: Malmö täyttyy morsiamista - katso kuvakooste
- Intialainen isä etsii oikeutta raiskatulle tyttärelleen
- Ruotsin ylivoimapeli liikaa tahmeille Leijonille
- Suomen valtionjohto lentää veroparatiisikoneilla
- Omistusasuminen voi lisätä työttömyyttä
- "Kristallia" tulvii Saksan huumemarkkinoille
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Skandaali Globenissa: MM-pelissä paikalla vain 537 katsojaa
- Angelina Jolie poistatti rintansa syöpäriskin vuoksi
- Nyt eletään "gaybybuumia"
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- Leijonille tuskainen voitto – Jalonen kihisi kiukusta
- Lääkäri: Nuoret naiset keräävät pulloja ostaakseen ehkäisyä
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Poliisi: Džohar Tsarnajev ajoi veljensä päältä paetessaan
- Jääkiekon MM-kisojen otteluohjelma ja tulokset
- Mopoilija pelästytti hevosen– ratsastaja loukkaantui vakavasti
- 10 vuotta sitten siepattuja naisia pidettiin vankeina USA:ssa – yhdellä kuusivuotias tytär
- Venäläiset puolustivat Pesosen tyrmännyttä Kovaltšukia
Uutiset
- Beckhamilla näyttävät jäähyväiset
- Rikala ja Polet meloivat maailmancupissa kuudennelle sijalle
- TUL lykkäsi päätöstä Valoon hakemisesta
- Venäjän hiirillä ja liskoilla täytetty eläinraketti palasi Maahan
- Kakkossija nosti Mika Kallion MM-sarjassa kolmanneksi
- Leijonilla kaikki kunnossa pronssiottelua varten
- Niemisellä slovakialaisvastus Düsseldorfissa
- Indiana haastaa lohkofinaalissa NBA-mestari Miamin
- Kurinpitopäätöksen arvostelu poiki sakot San Joselle
- Esapekka Lappi ajoi ylivoimaiseen rallivoittoon Uudessa-Seelannissa
- Kommentti: Turha murehtia
- Hausmyllyn laulaja kuoli 44-vuotiaana
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Voitonvarmat ruotsalaiset onnittelevat Sveitsiä hopeasta
- Hurja hyppy moottoripyörällä taitolentokoneen yli Video
- Keskuspuistoon viriteltiin ansateippejä
- Isän ja pojan epäillään hukkuneen Näsijärvellä
- Kalamaratonilla ilmoitettiin uutena lajina kivennuoliainen
- Rattijuopot välttelivät poliisia siirtymällä takapenkille ja peruuttamalla
- Omistusasuminen voi lisätä työttömyyttä
- Auto iskeytyi patikoijien paraatiin Appalakeilla
- Yksi otettu kiinni Ruotsin koruryöstöstä
- Mies yritti kuristaa ambulanssin sairaanhoitajaa Helsingissä
- Ville Ranta HS-raadissa: Kulttuurimme joutuisi kriisiin ilman veikkausvaroja
- Oikeusministeri Henriksson haluaa jatkaa Rkp:n varapuheenjohtajana
- Etelä-Korea syyttää Pohjois-Koreaa provosoinnista
- 590 miljoonan dollarin potti meni floridalaiseen pikkukaupunkiin
- Masentunut ei saa aina vakuutusta
- Kommentti: Kohti MM-pronssia
- Kolumni: Näin insinöörit rakentavat elämän tarkoitusta
- Isän ja pojan epäillään hukkuneen Näsijärvellä
- Kalamaratonilla ilmoitettiin uutena lajina kivennuoliainen
- Ville Ranta HS-raadissa: Kulttuurimme joutuisi kriisiin ilman veikkausvaroja
- Masentunut ei saa aina vakuutusta
- Kolumni: Näin insinöörit rakentavat elämän tarkoitusta
- Kevään ensimmäinen ukonilma iski Etelä-Suomeen
- Virastorakennus kärsi mittavista vesivahingoista Rovaniemellä
- Bussinkuljettaja pahoinpideltiin kesken ajon Lahdessa
- Teini pelastautui tulipalosta – omakotitalo tuhoutui Imatralla
- Kolumni: Viranomaisen pitää noudattaa lakia
- Kolme loukkaantui kolarissa Raisiossa
- HS-analyysi: Toimihenkilönaisten kosiskelu on Sdp:n toivo
- Urheilusukeltajat löysivät Ilomantsissa hukkuneen ruumiin
- Miesten välinen seksi pysyy esteenä verenluovutukselle
- Moottoripyöräilijä kuoli kolarissa Tampereella
- Poliisi etsii puita ja aitoja tuhonneita huligaaneja Hyvinkäällä
- Rauhanturvaajaveteraaneille on luvassa enemmän tukea
- Liitovarjoilija pelastettiin puusta Rautavaaralla
- Kari Takanen aloittaa Merivoimien komentajana
- TS: Immenkalvon korjauksia tehdään Suomessa kymmeniä vuodessa
- Kun ei ole busseja, on autoja - Suomen automäärät verkkokartalla
- Vanhan asuntolan palo levitti savua Oulun keskustaan
- Poliisi ottaa äänirekisterin käyttöön koko maassa
- Lääkevirasto: Kuolemiin liitetyn e-pillerin riskit vähäisiä
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Ovakon Imatran tehtaiden korjaus vie viikkoja
- Seksuaalirikoksiin syyllistynyt määrättiin hoitoon Kuopiossa
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- Kansanedustajat tutkivat loton pysymistä Ylellä
- Kyllikki Saaren surmasta 60 vuotta - murha jää mysteeriksi

