Tuleeko Ylestä Suomen MummoTube?
Yle ja digi-tv. Sanapari, jota ilman kolumnistin elämä olisi huomattavasti tylsempää. Käytännössähän kyse on lahjarahalla toimivasta valtion virastosta, joka yrittää epätoivoisesti olla moderni mediayhtiö. Mutta Yleisradio ei luonnollisestikaan voi olla sitä, koska Ylellä on tärkeä tehtävä ylläpitää demokratiaa ja ilmaista hammashuoltoa työntekijöilleen
Yle saa myös erityiskohtelua muissa medioissa. Eläkevirka Ylellä kuulostaa paljon varmemmalta kuin viimeistään 55-vuotiaana eläkepakettiin ja Amican mansikkakakkukahveihin päättyvä ura pörssilistatussa mediayhtiössä.
Esimerkiksi Ylen luokattoman toheloa toimintaa digi-tv-tekniikan lanseeraamisessa ei saa arvostella. Vaikka päätökset on yleläisten mukaan luonnollisesti tehty "yhdessä muiden toimijoiden kanssa" tai "muualla", on vaikea käsittää miten Suomessa ei katsota teräväpiirtoa vuonna 2012. Pohjolan Japani on jäänyt tv-tekniikassa johonkin wap-puhelimen ja leipäkoneen välimaastoon.
Jos laajakaistapolitiikka olisi hoidettu yhtä surkeasti, Suomessa oltaisiin edelleen tyytyväisiä ISDN-yhteyksiin tai hauskasti äänteleviin puhelinmodeemeihin. Jokaiselle asiasta valittavalle sanottaisiin että kyllähän se internetin sisältö on paljon tärkeämpää kuin se latausnopeus. Vain nörtit jaksavat valittaa kuvanlaadusta tai latausnopeuksista.
Koska ensimmäinen digisiirtymä ryssittiin kiirehtimällä, seuraava hoidetaan viivyttelemällä. Yle aikoo jatkaa ei-teräväpiirtolähetysten lähettämistä vuoteen 2026. Käytännössä tv-yhtiöiden täytyy ostaa vanhaa teknologiaa varastoon, koska nykyistä tuhnupiirtotelevisiota tukevia laitteita tuskin myydään enää 14 vuoden kuluttua. Ei lähettäviä eikä vastaanottavia.
Teräväpiirtoon siirtymisen yhteydessä olisi myös helppoa hoitaa kanavien salaus ja aloittaa lupamaksujen valvonta puhtaalta pöydältä. Onneksi Yleisradio ehti junailla itselleen Yle-veron ennen teräväpiirtopäätöksiä, joten suomalaisten lupamaksuinnon rapautuminen voidaan lakaista maton alle. Pakkoveron myötä Ylestä tuli pulska peräkammarin poika, joka saa vielä aikuisenakin viikkorahaa.
Yhdysvalloissa televisio on vähitellen siirtymässä nettipohjaiseksi. Maksukanavien suosio tv:ssä on ollut laskussa jo useamman vuoden ja erilaisten tv-nettipalveluiden kasvu on ollut kymmeniä prosentteja. YouTube, Netflix ja Huluovat uusissa televisioissa sisäänrakennettuina, joten niiden käyttö sujuu suoraan television kaukosäätimellä.
Tätä taustaa vasten kännykkävideotasoisen digi-tv-verkon ylläpito vuoteen 2026 kuulostaa juuri siltä mitä se on: poliittiselta päätökseltä, jolla kalastellaan mummojen ja pappojen ääniä. He ovat aktiivisia äänestäjiä ja Ylen tv-ohjelmien, erityisesti uutisten, pääasiallinen yleisö.Onkin hauska seurata, tuleeko Ylestä verorahoituksen myötä suurten ikäluokkien viihdyttämiseen erikoistunut MummoTube.
Kotimaa
Moottoripyöräilijä kuoli kolarissa Tampereella
Talous
Suomi vie paljon ruokaa Venäjälle
Urheilu
Ruotsin lehdistö leimaa Leijonat pahaiseksi pikkuveljeksi
Kulttuuri
Euroviisut: Malmö täyttyy morsiamista - katso kuvakooste
Luetuimmat juuri nyt
- Koirasta kiivastunut kannabiskasvattaja pieksi ulkoilijan Sipoossa
- Intialainen isä etsii oikeutta raiskatulle tyttärelleen
- Ruotsin lehdistö leimaa Leijonat pahaiseksi pikkuveljeksi
- Euroviisut: Malmö täyttyy morsiamista - katso kuvakooste
- Soini: Duunarimies ei kiinnosta vasemmistoa
- Aftonbladet: Hakattu Leijona palautetaan pahvilaatikossa Jääkiekkoliittoon
- Ruotsi tekee tänään historiaa: Seksualivähemmistöt avoimesti esiin viisufinaalissa
- Moottoripyöräilijä kuoli kolarissa Tampereella
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- Kaksivuotias putosi viidennen kerroksen ikkunasta Helsingissä
- Vuoden 2017 MM-isäntä sivaltaa Suomea: "Pidämme lippujen hinnat alhaalla"
- Gustafsson loukkaantui ministeripotkuista
- Brittilehti: Suomen esitys yksi Euroviisujen kiinnostavimmista
- Pian enää vähemmistö Britannian asukkaista on kristittyjä
- Pusukohut eivät hetkauta Krista Siegfridsiä
- Venäläiset puolustivat Pesosen tyrmännyttä Kovaltšukia
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Skandaali Globenissa: MM-pelissä paikalla vain 537 katsojaa
- Angelina Jolie poistatti rintansa syöpäriskin vuoksi
- Nyt eletään "gaybybuumia"
- Leijonille tuskainen voitto – Jalonen kihisi kiukusta
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Poliisi: Džohar Tsarnajev ajoi veljensä päältä paetessaan
- Mopoilija pelästytti hevosen– ratsastaja loukkaantui vakavasti
- Jääkiekon MM-kisojen otteluohjelma ja tulokset
- 10 vuotta sitten siepattuja naisia pidettiin vankeina USA:ssa – yhdellä kuusivuotias tytär
- Venäläiset puolustivat Pesosen tyrmännyttä Kovaltšukia
Uutiset
- Kolme loukkaantui kolarissa Raisiossa
- Suomi lähtee odotetulla kokoonpanolla Ruotsin kimppuun
- TsSKA Moskova varmisti Venäjän jalkapallomestaruuden
- HS-analyysi: Toimihenkilönaiset ovat Sdp:n toivo
- Ruotsi tekee tänään historiaa: Seksualivähemmistöt avoimesti esiin viisufinaalissa
- Urheilusukeltajat löysivät Ilomantsissa hukkuneen ruumiin
- Miesten välinen seksi pysyy esteenä verenluovutukselle
- Painiin aktiivisuutta korostavia sääntömuutoksia
- Viisufinaalista povataan Pohjoismaiden ja Itä-Euroopan taistoa
- Euroviisut: Malmö täyttyy morsiamista - katso kuvakooste
- Moottoripyöräilijä kuoli kolarissa Tampereella
- Depardieu vertaa Putinia paaviin
- Poliisi etsii puita ja aitoja tuhonneita huligaaneja Hyvinkäällä
- Intialainen isä etsii oikeutta raiskatulle tyttärelleen
- Uusi hiihtopomo haluaa nostaa hiihdon Suomen kakkoslajiksi
- Rauhanturvaajaveteraaneille on luvassa enemmän tukea
- Ruotsin lehdistö leimaa Leijonat pahaiseksi pikkuveljeksi
- Liitovarjoilija pelastettiin puusta Rautavaaralla
- Aftonbladet: Hakattu Leijona palautetaan pahvilaatikossa Jääkiekkoliittoon
- Soini: Duunarimies ei kiinnosta vasemmistoa
- Turkin rajan lyhyt liikennesulku kaatoi Depeche Moden keikan
- Litvinenko-tutkimus uhkaa kaatua todisteiden salaamiseen
- Koirasta kiivastunut kannabiskasvattaja pieksi ulkoilijan Sipoossa
- VTV:n Pöysti: Ministeriön osattava tehdä julkisuuspäätökset itse
- Laura Birn näyttelee Liam Neesonin elokuvassa
- Prahan metro houkuttelee sinkkuja treffivaunuihin
- Saksassa kaikki lapset pääsevät iltapäiväkerhoon
- Kari Takanen aloittaa Merivoimien komentajana
- Kolumni: Lama ajaa huippu-urheilijoita Suomeen
- Kymmeniä loukkaantui lähijunien törmäyksessä lähellä New Yorkia
- Kolme loukkaantui kolarissa Raisiossa
- HS-analyysi: Toimihenkilönaiset ovat Sdp:n toivo
- Urheilusukeltajat löysivät Ilomantsissa hukkuneen ruumiin
- Miesten välinen seksi pysyy esteenä verenluovutukselle
- Moottoripyöräilijä kuoli kolarissa Tampereella
- Poliisi etsii puita ja aitoja tuhonneita huligaaneja Hyvinkäällä
- Rauhanturvaajaveteraaneille on luvassa enemmän tukea
- Liitovarjoilija pelastettiin puusta Rautavaaralla
- Kari Takanen aloittaa Merivoimien komentajana
- TS: Immenkalvon korjauksia tehdään Suomessa kymmeniä vuodessa
- Kun ei ole busseja, on autoja - Suomen automäärät verkkokartalla
- Vanhan asuntolan palo levitti savua Oulun keskustaan
- Poliisi ottaa äänirekisterin käyttöön koko maassa
- Lääkevirasto: Kuolemiin liitetyn e-pillerin riskit vähäisiä
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Ovakon Imatran tehtaiden korjaus vie viikkoja
- Seksuaalirikoksiin syyllistynyt määrättiin hoitoon Kuopiossa
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- Kansanedustajat tutkivat loton pysymistä Ylellä
- Kyllikki Saaren surmasta 60 vuotta - murha jää mysteeriksi
- Helleraja rikkoutui ensi kertaa tänä vuonna
- Lakonuhka väistyi – lehdet ilmestyvät normaalisti
- Kauppakorkeakoulu tutustuttaa uudet opiskelijat yrityksiin Rovion johdolla
- Yle neuvottelee lottolähetysten jatkumisesta
- Jätteiden poltto ja kierrätys kasvavat Suomessa
- Hovioikeus kovensi Vantaan liivijengituomioita
- Kolme loukkaantui puominosturin kaaduttua Mikkelissä
- Kuusi lehmää putosi lantakouruun Outokummussa, kaksi kuoli
- Blogimainonnalle valmistellaan pelisääntöjä
- Turun Sanomat: Unohdetuilla tileillä makaa kymmeniä miljoonia euroja

