Ulvila-jutun ex-tutkinnanjohtaja kokee olevansa ajojahdin uhri

 |   | 
 
HS–STT
Jussi Partanen
Komisario Juha Joutsenlahti Porin oikeustalolla 2010.
Komisario Juha Joutsenlahti Porin oikeustalolla 2010.

Ulvilan murhajutun entinen tutkinnanjohtaja Juha Joutsenlahti paljasti yksityiskohtia virkarikosepäilystään valikoiduille viestimille lähettämässään kirjeessä.

Muun muassa Helsingin Sanomille ja Ylelle lähetetyssä viisisivuisessa kirjeessä ex-tutkinnanjohtaja kertoo rikosepäilyn juontavan juurensa viiden vuoden taakse Ulvilan surman tutkintaan. Joutsenlahden käsityksen mukaan epäily koskee tunnistustilaisuutta, jossa Anneli Auer tunnisti porilaisen näyttelijän mahdolliseksi Ulvilan murhan tekijäehdokkaaksi.

Joutsenlahti kertoo selostaa kirjeessä muun muassa sitä, miten hän sai tiedon rikosepäilystä keskusrikospoliisin rikoskomisariolta sekä tutkinnanjohtajana toimivalta syyttäjältä.

"Puhelu ei herättänyt luottamustani. Kysymysmerkkien koko päässäni kasvoi. Jotain "suurta" täytyy olla näiden tapahtumien takana. Miksi juuri nyt? Miksi vasta nyt?" Joutsenlahti pohtii kirjeessä syyttäjän soittoa.

Joutsenlahti myös arvostelee kirjeessä poliisiylijohtaja Mikko Paateroa sekä omia esimiehiään Satakunnan poliisilaitoksella.

Joutsenlahtea epäillään virka-aseman väärinkäyttämisestä. Virkarikosepäilyn tutkinnanjohtajana toimii syyttäjä, koska rikoksesta epäillään poliisia. Rikosepäilystä kertoi alun perin Iltalehti.

Ulvilan henkirikos tapahtui vuonna 2006. Murhatutkinnan ensimmäisenä tutkinnanjohtajana toiminut Joutsenlahti vaihdettiin tehtävästä kesällä 2008.

Poliisi etsi pitkään naamiomiestä. Vuonna 2009 poliisi pidätti Anneli Auerin. Käräjäoikeus totesi Auerin syylliseksi ja hovioikeus syyttömäksi. Juttu on nyt korkeimmassa oikeudessa.

Joutsenlahti on ollut sairauslomalla. Hän on kertonut palaavansa töihin lauantaiaamuna ja ilmoittautuvansa virkarikosjutun tutkinnanjohtajalle.

Joutsenlahti sai vuonna 2010 kirjallisen huomautuksen Porin poliisipäälliköltä, kun oli kommentoinut Ulvilan tutkintaa, vaikka ei enää johtanut sitä. Lisäksi hän oli alkanut selvittää vihjettä omin päin, vaikka hänen olisi pitänyt kertoa siitä uudelle tutkinnanjohtajalle.

Joutsenlahti oli oikeudessa Auerin puolustuksen todistajana. Hänen mukaansa tappaja oli ulkopuolinen naamioitunut mies.

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta