Uusi aselaki teki pistooleista ja revolvereista lähes arvottomia
Uusi aselaki näyttää tekevän pistooleista ja revolvereista verkonpainoja.
Asekauppiaiden mukaan näiden lyhyiden käsiaseiden kauppa on romahtanut tiukemman aselain myötä täysin.
"Monella kauppiaalla on yhä varastossa vuonna 2009 hankittuja aseita. Sinne jäävät", arvioi Asekauppiaiden liiton varapuheenjohtaja Timo Huikkala.
Etenkin lyhyiden aseiden lupaehtoja kiristänyt laki tuli voimaan viime kesäkuussa. Kauppiaiden mukaan lyhyiden aseiden kauppa on supistunut lakimuutoksen myötä alle kymmenesosaan entisestä.
Kaikkien myönnettyjen aselupien määrä on vuoden ensimmäisen puoliskon aikana romahtanut viime vuoteen verrattuna yli 20 prosenttia. Pudotus johtuu lähinnä lupahakemusten vähenemisestä.
Asekauppiailla on Huikkalan mukaan varastoissa noin 10 000 pistoolia ja revolveria. Yksityisillä ihmisillä on noin 250 000 lyhyttä asetta, joiden arvon hän arvioi pudonneen alle kymmenesosaan aiemmasta. Kauppiaat pelkäävät, että omistajien kuollessa perikuntien halukkuus luopua aseista vähenee.
"Kun perikunnasta soitetaan ja tarjotaan aseita, joudun sanomaan, että pistoolit voin ottaa ilmaiseksi. Kaikki eivät suhtaudu tähän hyvin", sanoo asekauppias Markus Weckström.
Asekauppiaiden mukaan .22-kaliiperiset pistoolit ovat menettäneet arvonsa täysin.
Sisäministeriön poliisiosasto korostaa, että aselain tarkoituksena ei ollut tehdä pistooleista arvottomia.
Poliisijohtaja Pentti Saira arvioi, että asekauppiaiden pelkäämä luvattomien aseiden kerääntyminen ihmisten nurkkiin on mahdollista.
Nykyisellään luvattoman pistoolin poliisiasemalle kiikuttava ei saa palkkiota, eikä sellaista ole luvassa.
Uusi aselaki on kauppiaiden mukaan vähentänyt myös kiväärien ja metsästysaseiden myyntiä. Raskas, jopa kuukausia kestävä lupaprosessi saa harrastajat miettimään hankintoja useamman kerran.
Moni myös pelkää menettävänsä kaikki aseensa, jos tekee virheen prosessiin kuuluvassa psykologisessa testissä.
"Tällaiseen pelkoon ei ole aihetta", Saira sanoo.
Mutta uusia harrastajia ampumaurheilun piiriin tulee aiempaa vähemmän. Suomen ampumaurheiluliiton toiminnanjohtaja Risto Aarrekivi kertoo, että järjestö on huolissaan ampumaurheilun tulevaisuuden suhteen, jos nuorten ampujien on vaikeaa saada lupia ruutiaseisiin.
Saadakseen luvan pistooliin ampujan on nykyään osoitettava harjoitelleensa aktiivisesti kahden vuoden ajan. Todisteena pitää olla poliisin hyväksymän kouluttajan antamat merkinnät.
Poliisin mukaan lyhyiden aseiden todellinen markkinatilanne selviääkin vasta parin vuoden päästä, kun kaiken lisäksi näyttää siltä, että ennen aselain muutosta pistooleja hamstrattiin.
Aseharrastajat arvelevat, että nousua ei tule.
"Odotimme, että aselain muutoksen jälkeen seuraan tulisi paljon uusia jäseniä, koska luvan saaminen edellyttää jäsenyyttä ampumaseurassa. Näin ei ole tapahtunut", sanoo helsinkiläisen West Shootersin toiminnanjohtaja Markku Alhanen.
Kotimaa
Puolustusvoimat ampuu tykistötulta mökkien yli Rovajärvellä
Politiikka
Riikka Manner vaihtoi tyttönimeensä
Ulkomaat
New York tuomitsi Airbnb-majoituksen laittomaksi
Talous
Apple-johtaja puolusti verojärjestelyjä senaatin kuulustelussa
Luetuimmat juuri nyt
- New York tuomitsi Airbnb-majoituksen laittomaksi
- Puolustusvoimat ampuu tykistötulta mökkien yli Rovajärvellä
- Apteekkari: Kela-kortti on kallis museoturhake
- Maailman kuvat: Oopiuminkäyttäjä
- Levottomuudet laajenivat yöllä uusiin lähiöihin Tukholmassa
- Harmaa talous kukkii palvelualalla
- Kolumni: Forssellin vauhti ei riitä edes kotimaan kentille
- Ohikulkijat pelastivat joutsenen Runeberginkadulta
- Tapulikaupungissa katkaistiin katujengin syntyminen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Riikka Manner vaihtoi tyttönimeensä
- Apteekkari: Kela-kortti on kallis museoturhake
- Kommentti: Mistä hinnoista Kummola puhuu?
- Azerbaidžanin presidentti epäilee euroviisuvilppiä
- Kummola MM-lippujen hinnoista: Kaikki on suhteellista
- Kolumni: Forssellin vauhti ei riitä edes kotimaan kentille
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- Lääkäri: Nuoret naiset keräävät pulloja ostaakseen ehkäisyä
- Hausmyllyn laulaja kuoli 44-vuotiaana
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
- Mopoilija pelästytti hevosen– ratsastaja loukkaantui vakavasti
- 10 vuotta sitten siepattuja naisia pidettiin vankeina USA:ssa – yhdellä kuusivuotias tytär
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Venäläiset puolustivat Pesosen tyrmännyttä Kovaltšukia
Uutiset
- EU:n aie tiukentaa tietosuojaa sai verkkokaupat varpailleen
- Äänestä 2000-luvun paras kotimainen romaani
- Kokoomus on lahjoittajien suosikki
- Levottomuudet laajenivat yöllä uusiin lähiöihin Tukholmassa
- Rekkapalo hidastaa aamun liikennettä Kehä I:llä Espoossa
- Yhä useampi työntekijä joutuu yt-neuvotteluihin
- Suomen suurlähettiläs tapasi Jemenin presidentin
- Nigeria vapauttaa terrorismista epäiltyjä vankeja
- Oikeistoaktivisti tappoi itsensä Notre Damessa
- New York tuomitsi Airbnb-majoituksen laittomaksi
- Maailman kuvat: Oopiuminkäyttäjä
- Pyöräilijä kuoli Turun keskustassa rekan alle
- Sarjamurhat tunnustaneen tuomioista kaksi purettiin Ruotsissa
- Homoliitot hyväksyvä laki eteni Britanniassa
- Ohikulkijat pelastivat joutsenen Runeberginkadulta
- Harmaa talous kukkii palvelualalla
- Apple-johtaja puolusti verojärjestelyjä senaatin kuulustelussa
- Näin tornadot syntyvät Video
- Iran kielsi ex-presidenttiä asettumasta ehdolle
- Talvivaarassa valui rautapitoista vettä – värjäsi joen oranssiksi
- Puolustusvoimat ampuu tykistötulta mökkien yli Rovajärvellä
- Israel ja Syyria tulitaistelussa Golanilla – Israel varoitti seurauksista
- Maaliyhtiön johtaja: Mätäjoen vuoto äärettömän surkea tapahtuma
- Myrkkyviinaa venäläisille myyneet 90 vuodeksi vankeuteen Turkissa
- Kuvat Osama bin Ladenin ruumiista pysyvät salaisina
- Poliisiylijohtaja Paaterolle kävisi sakkojen maksaminen kortilla
- Ari Mannion keppi lensi 80,65
- Vuosisadan šakkiottelun erotuomari kuoli
- Ryanair kaavailee israelilaiskouluille lentomatkoja keskitysleirille
- Obama: Tyhjentyneet huoneet on täytettävä rakkaudella
- Kokoomus on lahjoittajien suosikki
- Yhä useampi työntekijä joutuu yt-neuvotteluihin
- Fakta: Lähiyhteisöjen tuki vaihtelee nollasta miljoonaan
- Pyöräilijä kuoli Turun keskustassa rekan alle
- Harmaa talous kukkii palvelualalla
- Talvivaarassa valui rautapitoista vettä – värjäsi joen oranssiksi
- Puolustusvoimat ampuu tykistötulta mökkien yli Rovajärvellä
- Hurjastelijoiden sakkoja hankala periä jälkikäteen ulkomailta
- Poliisiylijohtaja Paaterolle kävisi sakkojen maksaminen kortilla
- Työnantajat vihjailevat rekrytointifirmoille ikätoiveita
- Apteekkari: Kela-kortti on kallis museoturhake
- Naisen epäillään pitäneen miestä vankina yli kuukauden
- Puolen miljardin Apotti-hanke sai uuden vetäjän
- Suomessa EU:n puhtaimpia uimavesiä
- Eva: Kaavoitus pantava täysremonttiin
- Kuluttaja-asiamies: Wc-paperia markkinoitiin aggressiivisesti
- Valtaosa työsyrjinnästä jää piiloon
- Tuomioja sai kunniatohtorin arvon Gazassa
- Tutkijat vaativat yliopistoja päivittämään turvaohjeensa
- Kaksosvauvansa surmannut äiti mielentilatutkimukseen
- HS pyytää esimerkkejä turhista säännöistä ja määräyksistä
- Säädöksiä on kirjoitettu jo 42 hyllymetriä
- Suomi voisi hieroa rauhaa kybersodissa
- Kuka: Jarno Limnéll
- Näkökulma: Kunhan ette valvo minua
- Sanottua: Lukijat kertovat työsyrjinnästä: "Vain ikä on este työllistymiselle"
- Fakta: Laki edellyttää tasavertaista kohtelua
- Laskuteline unohtui – pienkone kippasi Päijänteellä
- Heinolan kaupunginvaltuusto erotti kaupunginhallituksen
- Taulutietokoneilla katsotaan enemmän lastenohjelmia kuin uutisia

