Viikonloppuna luvassa hellettä ja suuria ukkoskuuroja

 |   | 
 
STT
Outi Pyhäranta / HS
Etelä-Suomeen on luvassa hellettä viikonlopuksi.
Etelä-Suomeen on luvassa hellettä viikonlopuksi.

Viikonvaihde alkaa eteläisessä Suomessa helteisenä ja liki koko maassa melko selkeässä säässä.

Ilmatieteen laitoksen mukaan hellelukemiin voidaan huomenna päästä osapuilleen Pori–Kotka-linjan alapuolella. Ylihuomenna hellelukemia saatetaan mitata Lounais-Suomessa sisämaassa. Tämän hellejakson lämpöennätykset tehdään kuitenkin ilmeisesti maanantaina Etelä-Karjalassa.

Huomenna etelästä maahamme virtaava helteinen ja kostea sää tuo muassaan voimakkaita sade- ja ukkoskuuroja. Ensimmäiset kuurosateet rapsahtavat maan lounaisosaan sunnuntain vastaisena yönä.

Sunnuntaiaamuun asti runsas sade ja salamointi voivat aiheuttaa vahinkoja. Iltapäivällä ja illalla ukkospuuskien mahdollisuus kasvaa. Sunnuntain ja maanantain väliseksi yöksi ukkoset heikkenevät, mutta maanantaina päivällä ukkoskuuroja muodostuu jälleen monin paikoin.

Sunnuntaina voidaan päästä kesän salamointiennätykseen.

Osasyynä on, että tänä kesänä on ollut poikkeuksellisen vähän salamia. Ennätys on 3 200 maasalamaa, jotka mitattiin 18. heinäkuuta. Koko kesäkauden aikana on paikannettu reilut 24 000 maasalamaa.

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta