Antti Heikki Pesonen palkittiin elokuvaideastaan

 |   | 
 
Helsingin Sanomat
Juhani Niiranen / HS
Pesonen palkittiin ideasta ensimmäiselle pitkälle elokuvalleen. Noin 33 000 euron palkintorahoilla on tarkoitus kehittää sitä eteenpäin.
Pesonen palkittiin ideasta ensimmäiselle pitkälle elokuvalleen. Noin 33 000 euron palkintorahoilla on tarkoitus kehittää sitä eteenpäin.

Aalto-yliopistossa elokuvaohjausta opiskeleva Antti Heikki Pesonen on voittanut pääpalkinnon Kööpenhaminan Nordic Talents -tapahtumassa, jossa pohjoismaisten elokuvakoulujen opiskelijat kilpailevat parhaasta elokuvaprojektista.

Pesonen palkittiin ideasta ensimmäiselle pitkälle elokuvalleen Päin seinää. Noin 33 000 euron palkintorahoilla on tarkoitus kehittää sitä eteenpäin.

Palkinnosta kilpaili yhteensä 18 projektia Suomesta, Norjasta, Tanskasta, Ruotsista ja Islannista.

Antti Heikki Pesonen tunnetaan lopputyöelokuvastaan Korsoteoria, joka on voittanut mm. Risto Jarva -palkinnon Tampereen elokuvajuhlilla viime maaliskuussa.

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta