Israelilaiset haluavat palkata Woody Allenin
Helsingin SanomatOhjaaja Woody Allen on kuvannut kassamagneetiksi nouseita elokuvia Lontoossa, Barcelonassa, Pariisissa ja viimeisimpänä Roomassa. Elokuvat ovat olleet piristysruiske kaupunkien matkailulle.
Israelilaiset haluavat nyt osansa menestyksestä, jota juutalainen ohjaaja on tuonut kaupungeille.
Amerikkalainen The Jewish Journal -lehti on perustanut Woody Allen Israel Project -nimisen kampanjan, jonka tarkoituksena on rahoittaa tähtiohjaajan elokuva Israelissa.
The Jewish Journal -lehden päätoimittaja Rob Eshman sai idean Allenin saamisesta Israeliin luettuaan lehdistä ohjaajan haastatteluja, jotka koskivat hänen viimeisintä elokuvaansa To Rome, With Love. Elokuva tulee Suomessa ensi-iltaan elokuun lopussa.
The Wall Street -lehden toimittaja kysyi Allenilta, miksi hän kuvaa elokuvia Euroopassa, vaikka Allen on aikoinaan todennut, että hänellä ei ole yhtään hyvää syytä poistua Manhattanilta.
"Niin", Allen vastasi toimittajalle, "italialaiset soittivat ja sanoivat, että he maksavat siitä." Myös Britannia, Espanja, Ranska ja Venäjä ovat olleet valmiita maksamaan Allenille, jotta hän kuvaisi elokuvan näissä maissa.
Eshman innostui ajatuksesta. The Jewish Journal perusti kampanjaa varten rahankeräyksen Jewcer-nimiselle nettisivustolle. Lehti kehottaa jokaista, joka välittää hyvistä elokuvista ja Israelista, tukemaan kampanjaa muutamalla dollarilla.
Eshman arvelee, että ohjaajan saaminen Israeliin maksaa noin 18 miljoonaa dollaria. Projektin tavoitteena on kerätä lahjoituksia yhdeksän miljoonaa dollaria 23. elokuuta mennessä. Jos tavoite toteutuu, etsii Eshman ison hollywoodilaisen nimen, joka lahjottaa kampanjaan toiset yhdeksän miljoonaa dollaria. Tällä hetkellä lahjoituksia on kasassa vasta 23 080 dollaria. Jos yhdeksän miljoonan euron tavoite ei toteudu, ei lahjoituksia peritä.
Kampanjaan on valjastettu tunnettu israelilainen näyttelijä, laulaja ja aktivisti Noa Tishby, joka vetoaa kampanjan nettisivulla olevalla videoklipillä ihmisiin. Lahjoittajille on myös kannustimia: 36 00 dollarin lahjoituksella pääsee Noa Tishbyn emännöimälle coctail-kutsulle. Pienemmillä summilla saa nimensä The Jewish Journal -lehden sivuille.
Eshman uskoo, että Allenin elokuvan avulla Israel voisi murtautua maailman mielikuvitukseen. Elokuva olisi tähän hänen mielestään parempi keino kuin miljardien dollareiden panostus PR:ään.
Allen ei ole koskaan vieraillut Israelissa. Ohjaajan ajatuksista israelilaisten kampanjaan ei vielä ole tietoa.
Kotimaa
Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
Politiikka
Alppilan kohuopettaja liittyi perussuomalaisiin – harkitsee eurovaaliehdokkuutta
Ulkomaat
Ali mellakoi Tukholmassa "niin pitkään kuin tarvitaan"
Talous
Vuokrat nousivat vuodessa inflaatiotakin enemmän
Urheilu
Räikkösen kypärästä nousi kohu
Kulttuuri
JSN:n Uimonen: Anna-lehden käytös kummallista
Luetuimmat juuri nyt
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- Kataisen väsymys huolestuttaa kokoomuksessa
- Ali mellakoi Tukholmassa "niin pitkään kuin tarvitaan"
- Alppilan kohuopettaja liittyi perussuomalaisiin – harkitsee eurovaaliehdokkuutta
- JSN:n Uimonen: Anna-lehden käytös kummallista
- Hyksin psykoosiosastolta uupuu lääkäreitä
- Räikkösen kypärästä nousi kohu
- Matinkylässä mokannut räjäytysfirma sai kovat syytteet
- Räikkösen kypärästä nousi kohu
- Helsingissä älypuhelinten varkausaalto – samalla kikalla viety 30 000 euron arvosta puhelimia
- Myös Suomeen on syntymässä huono-osaisten alueita
- Kataisen väsymys huolestuttaa kokoomuksessa
- OAJ: Pellon koulun kännykkäkielto on laiton
- Ainoa Husbyn mellakoista vangittu on Suomen kansalainen
- JSN:n Uimonen: Anna-lehden käytös kummallista
- Mistä hattivatit on tehty? Testaa muumitietämyksesi visassa
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- Hausmyllyn laulaja kuoli 44-vuotiaana
- Räikkösen kypärästä nousi kohu
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
- Mopoilija pelästytti hevosen– ratsastaja loukkaantui vakavasti
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- 10 vuotta sitten siepattuja naisia pidettiin vankeina USA:ssa – yhdellä kuusivuotias tytär
- Venäläiset puolustivat Pesosen tyrmännyttä Kovaltšukia
Uutiset
- Ministerisalkkunsa menettävä Gustafsson tilittää Facebookissa - "Oloni on outo"
- Lagerblad-yhtiön lihapullat vedetään myynnistä
- Matinkylässä mokannut räjäytysfirma sai kovat syytteet
- Detroit järjestelee jymypaukkua NHL:ssä – Rask manasi möhläystään
- Valtimon ja Säkylän ylioppilaat keskimäärin Suomen parhaita
- Naiset ajavat aiempaa useammin humalassa
- Poikaystävä kutsuu Eva Wahlströmiä "haamukostajaksi"
- Pussy Riotin jäseniä vierailee PMMP:n keikalla
- Matkatoimistot: Pohjois-Korea avaa rajakaupunkinsa turisteille
- Wolfsburg on jalkapallon naisten Mestarien liigan mestari
- Vuokrat nousivat vuodessa inflaatiotakin enemmän
- Räikkönen: Siirtyminen Red Bullille ei takaisi voittoja
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- Alppilan kohuopettaja liittyi perussuomalaisiin – harkitsee eurovaaliehdokkuutta
- Maantiesilta romahti Yhdysvalloissa
- Khaled Hosseini: Afganistanin nuoret ovat väsyneet sotimiseen
- Ali mellakoi Tukholmassa "niin pitkään kuin tarvitaan"
- Kolumni: Naisjournalisti tähtäimessä
- Hyksin psykoosiosastolta uupuu lääkäreitä
- Helsingin kouluja vaivaa hoitajapula
- Kataisen väsymys huolestuttaa kokoomuksessa
- Poliisiasema ja koulu sytytettiin tuleen – Tukholmassa viides mellakoiden yö
- Yhdysvaltain partioliike höllensi homokieltoaan: homot jäseniksi, ei johtajiksi
- Väitös: Kuusenpihkasta ehkä apua sairaalabakteereja vastaan
- Maalivahtilegenda Roy palaa Coloradoon valmentajana
- Huoltamon myyjä kavalsi 20 000 euroa työnantajaltaan
- Mikko Ilonen säkenöi tähtien joukossa
- Obama: Lennokki-iskuja rajoitetaan
- Kimi Räikkönen: En aina tiedä, mitä teen
- Maailman kuvat: Ompelija
- Pussy Riotin jäseniä vierailee PMMP:n keikalla
- Khaled Hosseini: Afganistanin nuoret ovat väsyneet sotimiseen
- Kuka: Khaled Hosseini
- Arvio: Kabul on tuhat tragediaa neliömaililla
- Arvio: Veistokset pakenevat määrittelyjä
- JSN:n Uimonen: Anna-lehden käytös kummallista
- Iiris-lehden päätoimittaja vaihtuu
- Journalisti: Anna-lehden toimittaja painostettiin syrjään JSN-kantelun takia
- Edith Piafin hitintekijä Georges Moustaki kuoli
- Rautavaaran löytynyt teos esitetään Tampereen Sävelessä
- Abba-esitys nousi Suomen menestyneimpien musikaalien joukkoon
- Novellisti Lydia Davis voitti Man Booker -palkinnon
- Cannesin elokuvajuhlat: Drive-elokuvan jälkeen oidipaalinen verikaraoke
- Loreenin Euphoria soi eniten kaupallisissa radioissa
- Poikakuoro Cantores Minores avaa Helsingin urkutapahtuman
- Stockholm jazzin pääesiintyjät ovat tänä vuonna naisia
- Taidehistorioitsija etsii Tove Janssonin kadonneita maalauksia
- Tuntematon osuuskunta haluaa taidekeskus Retretin näyttelyn
- Mistä hattivatit on tehty? Testaa muumitietämyksesi visassa
- Tärpit: Sophia Jansson puhuu tädistään
- Arvio: Kulttitähti toi liikutusta ja iloa
- Arvio: Kierrätä nyt, kun olet täällä
- Keskeinen nykysäveltäjä Dutilleux on kuollut
- Makedonian viisuartisti syyttää homoja huonosta menestyksestään
- Gergijev kehittelee nyt konserttisalia ja puistoa Moskovaan
- Madventures-miehet palaavat televisioon
- Kolumni: Näyttämöyhteiskunnassa kaikki eivät mahdu edes seisomapaikoille
- Elina Knihtilä näyttelijäntyön professoriksi
- Harvinainen Harry Potter -kirja huutokaupattiin ennätyshintaan
- Haloo Helsinki! heitti katukeikan Helsingin keskustassa

