Kenialainen työryhmä loi Marsalkka-elokuvan käsikirjoituksen

 |   |   | 
 
Yle
Suomen Marsalkka -elokuva saa ensi-iltansa syyskuun lopussa Rakkautta & Anarkiaa -festivaaleilla.
Suomen Marsalkka -elokuva saa ensi-iltansa syyskuun lopussa Rakkautta & Anarkiaa -festivaaleilla.

Ylen Suomen Marsalkka -elokuvan käsikirjoitus on syntynyt kenialaisen käsikirjoitustiimin voimin, elokuvan tuottaja Erkko Lyytinen kertoi Ylen tiedotustilaisuudessa torstaiaamuna. Ylen puolelta käsikirjoitustiimille annettiin tarvittavat faktat, mutta kenialainen ryhmä loi itse kuvan siitä, millainen henkilö Carl Gustaf Mannerheim olisi voinut olla.

"Mannerheimin henkilöhahmo muodostui käsikirjoitustiimin työn tuloksena", Lyytinen kertoi Ylen tiedotustilaisuudessa torstaiaamuna.

Elokuvassa keskiössä on Mannerheimin tuntemattomampi yksityinen puoli. Elokuvassa kerrotaan Marsalkan epäonnistuneesta avioliitosta Anastasia Arapovan kanssa ja intohimoisesta rakkaussuhteesta nuoreen Kitty Linderiin vapaussodan jälkeen. Elokuva kertoo Mannerheimin tarinan kenialaisen tarinankerronnan keinoin.

"Kyseessä on universaali kertomus miehestä, jolla on vaikeuksia sovittaa yhteen perhe-elämä ja ura", elokuvan kenialainen ohjaaja Gilbert Lukalia, kertoo Ylen tiedotteessa.

Elokuvassa liikutaan puhtaasti ihmissuhteiden tasolla, Lyytinen kertoi. Se keskittyy Mannerheimin käännekohtavuosiin 1905–1918.

Alun perin oli tarkoitus, että kyseessä olisi myös sotaelokuva, mutta tämä ajatus jouduttiin hylkäämään. Elokuvaa kuvattiin Keniassa sadekauden aikaan ja olosuhteet osoittautuivat sotakohtauksille liian haasteellisiksi.

Mannerheimia näyttelee kenialainen Telley Savalas Otieno, kuten HS kertoi aiemmin tällä viikolla.

"Nyt hänestä on tullut kansainvälinen tähti", Lyytinen kuvasi Savalas Otienoa.

Beatrice Wangui -niminen näyttelee Mannerheimin vaimoa Anastasia Arapovaa.

Virolaisen elokuvantekijä Ken Saanin rooli elokuvan teossa oli merkittävä. Elokuvan alkuperäinen idea syntyi, kun Saan kysyi Lyytiseltä, olisiko hänellä mielessä jokin hanke, joka olisi hyvä tehdä Keniassa. Tuosta kysymyksestä Lyytiselle heräsi ajatus Keniassa kuvatusta Mannerheim-elokuvasta. Saan on itse kuvannut elokuvan Keniassa.

"Missään nimessä emme olisi saanut puoliakaan elokuvasta kuvattua ilman Ken Saanin viileää näkökulmaa siitä, miten Keniassa kuvataan elokuvaa", Lyytinen kertoi.

Lyytinen kertoi, että Nairobin-teatterissa järjestetyssä casting-tilaisuudessa oli satoja halukkaita Mannerheimin rooliin pyrkiviä.

Elokuva Suomen Marsalkka (The Marshal of Finland) kuvattiin Nairobin ympäristössä touko–kesäkuun aikana kansainvälisen työryhmän voimin. Sen ovat tuottaneet yhteistyössä Ylen kanssa kenialainen tuotantoyhtiö Savane Productions ja virolainen Filmistuudio Kalevipojad.

Suomen Marsalkka -hankkeen kokonaisbudjetti on Lyytisen mukaan ”joitakin satoja tuhansia euroja”. Varsinaisen elokuvan budjetti on runsaat 20 000 euroa ja elokuvan tekemisestä kertovan kuusiosaisen dokumenttisarjan Operaatio Mannerheimin budjetti on 100 000–150 000 euroa.

Elokuvan ohjaaja Gilbert Lukalia ja pääosan esittäjä Telley Savalas Otieno saapuvat vierailemaan Suomeen syyskuussa. He ovat mukana Rakkautta ja Anarkiaa -festivaalilla, jossa elokuva saa ensi-iltansa 28. syyskuuta.

Yle julkaisi torstaina elokuvan trailerin

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta