Olin kerran jääkiekko-ottelussa. En ymmärtänyt esityksestä paljonkaan. Mahdollisesti en vaikuttanut järin innostuneelta.

En yllättynyt, kun Helsingin Sanomat (2. 8.) kertoi, että kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki oli ollut viime kesänä ensimmäistä kertaa oopperassa "eikä vaikuttanut järin innostuneelta".

Ei tietenkään. Jääkiekko ja ooppera edellyttävät vähintään kohtuullista harrastuneisuutta, jotta niistä voi todella nauttia.

Kokonaan toinen asia on, auttaako Arhinmäen jahtaaminen pelastamaan klassisen musiikin. Ala on huolissaan tulevaisuudestaan, kun yleisön tavanomaisin hiusväri on tätä nykyä harmaa.

Arhinmäen liikkeet herättävät kulttuuriväessä hysteeristä mielenkiintoa yksinkertaisesti rahan takia. Klassinen musiikki on muita riippuvaisempaa julkisesta rahoituksesta. Valtiontukea saavista 28 orkesterista valtaosa soittaa klassista. Valtion ja kuntien tuki on merkittävää: esimerkiksi Helsingin kaupunginorkesterin pääsylippu- ja käsiohjelmatulot riittivät viime vuonna kattamaan vajaat yhdeksän prosenttia orkesterin menoista.

Katsomossa istuvalta ja kiinnostusta vähintään teeskentelevältä ministeriltä toivotaan heruvan rahaa varmemmin kuin poissaolevalta.

Klassisen musiikin suurin uhka ei silti ole kulttuuriministeri. Pahempia ovat alan omat synnit, kuten kankeus ja ulossulkeminen.

Kankeutta on ylenmääräinen juuttuminen muotoihin ja rakenteisiin ja haluttomuus hakea uutta. Muusikot ovat kyllä notkeita, instituutiot eivät. Se, että Pekka Kuusisto saa ja osaa soittaa vaikka pyjamassa, ei vielä pelasta koko alaa.

Kankeutta ovat rituaalinomaiset näyttäytymiset ja niiden vaatiminen esimerkiksi ministeriltä. Savonlinnan oopperajuhlilla käy joka kesä väkeä, joka tulee, koska on "pakko". Muusikoille he eivät ole ihanneyleisö.

Ulossulkemista on ruokkia mielikuvaa, että klassisesta musiikista nauttiakseen pitää olla kultin jäsen – sellainen, joka osaa ulkoa vuosiluvut ja opusnumerot ja osaa nyrpistellä "hieman vaatimattomalle fortelle Adagio-osassa".

Sympatiaa ei herätä myöskään ylimieliseltä kuulostava puhe "korkeakulttuurista", joka kiukkuisesti vaatii muilta "arvostusta". Tähän syyllistyi viimeksi kapellimestari Esa-Pekka Salonen (YLE 31. 7.)

Ehkä huikea, ihana, elämää syventävä klassisen musiikin perintö pitäisi ensin pelastaa siltä seitsemän synnin kuorrutukselta, johon me kultin jäsenet olemme sen kietoneet: kankeudelta, ulossulkemiselta, rituaaliriippuvuudelta, arroganssilta, kiukkuisuudelta, herkkänahkaisuudelta ja tulevaisuudenuskon puutteelta.

Kirjoittaja on vapaa toimittaja.