Klovniryhmä on yleisön suurin suosikki Kimmo Hakolan La Fenice -oopperassa
Yleisö otti sangen innokkaasti vastaan Kimmo Hakolan La Fenice -oopperan, joka sai perjantai-iltana 6. heinäkuuta kantaesityksensä Savonlinnan oopperajuhlille. Yleisö viihtyi sangen hyvin tämän surkuhupaisan oopperatarinan parissa, joka kertoo Venetsian La Fenice -teatterin tuhoutumisesta.
Venetsian La Fenice -teatteri on yksi Euroopan vanhimmista ja merkittävimmistä oopperataloista. Tammikuussa 1996 se palkoi poroksi, mihin syynä oli kahden typerän ja panikoituneen sähköasentajan taitamaton tulenkäsittely.
La Fenicen tuho oli venetsialaisille niin traumaattinen kokemus, ettei kukaan venetsialainen säveltäjä voisi tehdä aiheesta oopperaa.
Suomessa säveltäjä, libretisti Juha-Pekka Hotinen ja ohjaaja Vilppu Kiljunen ovat voineet tarkastella La Fenicen kohtalo turvallisen etäisyyden päästä ja nähneet siinä myös tragikoomisia piirteitä - jotka kuuluvat usein onnettomuuksia aiheuttaneiden ihmisten sähläilyyn.
Suhtauduin alun perin melko skeptisesti ajatukseen, että La Fenicen tulipalosta tehtäisiin ooppera ja vieläpä farssi. Olen ollut nähnyt oopperaa sekä vanhassa että uudessa La Fenicessä, ja myönnän, ettei talon katastrofi naurata minua lainkaan.
On kuitenkin todettava, etteivät säveltäjä, ohjaaja ja libretisti varsinaisesti pilaile tulipalon kustannuksella, vaan pitävät sitä tragediana.
Komiikka ei itse asiassa ole kovin paljon tarjolla koko oopperassa. Kuvaavaa onkin, että yleisöä nauratti eniten siinä vaiheessa, kun musiikki seisahtui ja törttöilevä klovniryhmä tuli leikkimään palokuntaa Olavinlinnan näyttämölle.
Nimestään, italiankieliestä ja kahden sähkömiehen rikollisesta juonesta huolimatta La Fenice ei kerro mitään oikeasta La Fenicestä, eikä Kimmo Viskarin lavastus saa myöskään Olavinlinnaa näyttämään siltä.
Kysymyksessä voi olla mikä oopperatalo tahansa. Parhaimmillaan La Fenice on kahdessa ensimmäisessä näytöksessä, ennen oopperatalon palamista. Melkein voisi sanoa, ettei tarinassa ole päätä eikä häntää. Kaikki on kaaosta, jollaista oopperatalon elämä kulissien sisällä ainakin ulkopuolisesta voi helposti vaikuttaa olevan. On oopperan kummituksia ja tavallista nykykansaa. Federico Fellinin elokuvat ovat ilmeisiä kummeja.
Musiikissa uhkaavan katastrofien tuntu syntyy jo oopperan alussa, kun alkaa kuulua synkkää ja vaimeaa matalana jyskytystä. Musiikin pinnalla meno on kuitenkin melko huoletonta. Hakola keittää orkesterin turhankin paksusta virrasta ja risteilevistä lauluäänistä taidokkaan postmodernin sopan, jonka aineksina on ooppera- ja muita musiikkiviittauksia barokista alkaen.
Banaalia ja paatosta on musiikissa sulassa sovussa, joskin melodramaattinen ilmaisu ottaa helposti ylivallan. Varsinaisena oopperaparodiana La Feniceä ei voi pitää, sillä musiikki toistaa ja jäjitelee perinteisiä suuren tyylin oopperakliseitä.
Kun La Fenice on palanut, ooppera menettää vähäisenkin jännitteensä. Syyllisten metsästyksestä ei synny kunnon draamaa. Tässä vaiheessa Hakola alkaa lainata suoraan monia säveltäjiä, kuten Veristejä, Belliniä, Rossinia, Thomas'ta ja Verdiä. Ratkaisu on hieman kummallinen. Mielenkiintoisempaa on, kun Hakola uittaa sitaatteja ja tyylilainoja omaan pluralistiseen tyyliinsä.
Musiikillisesti kantaesitys jäi hieman rosoiseksi, mutta tässä farssitragediassa kaiken ei tarvitsekaan mennä niin tarkalleen ja kaunosointuisesti. Mezzosopraano Tuija Knihtilän italialainen mammahahmo oli vahvin ja ehjin vokaalinen suoritus.
Hyvässä nykyoopperassa kuuluu olla sanoma yleisölle. Kyyniseltä kuulostaa se ajatus, että hyvä että vanha talo paloi, koska saatiin tilalle uusi ja ehompi. Tällainen tulkinta on kuitenkin mahdollinen.
Tai sitten sanomana on sähkön, tämän "korkeimman energian", ihmisiä yhdistävän ja kulttuureja pystyttävän voiman ylistys. Oopperan tyhmähköt sähkömiehet saavat aiheuttamalleen tuholle ikään kuin filosofisen puolustuksen. Tämä metafyysinen loppukäänne kuulostaa kontekstissaan, asiayhteydessään, aika huvittavalta.
Kotimaa
Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
Talous
Suomi vie paljon ruokaa Venäjälle
Luetuimmat juuri nyt
- Koirasta kiivastunut kannabiskasvattaja pieksi ulkoilijan Sipoossa
- Ruotsin lehdistö leimaa Leijonat pahaiseksi pikkuveljeksi
- Intialainen isä etsii oikeutta raiskatulle tyttärelleen
- Soini: Duunarimies ei kiinnosta vasemmistoa
- Aftonbladet: Hakattu Leijona palautetaan pahvilaatikossa Jääkiekkoliittoon
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Ruotsi himoitsee "puulaakiporukasta" hyvitystä
- Prahan metro houkuttelee sinkkuja treffivaunuihin
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- Kaksivuotias putosi viidennen kerroksen ikkunasta Helsingissä
- Vuoden 2017 MM-isäntä sivaltaa Suomea: "Pidämme lippujen hinnat alhaalla"
- Gustafsson loukkaantui ministeripotkuista
- Ulkomaalainen graffitijengi iski metroon ja poistui maasta
- Brittilehti: Suomen esitys yksi Euroviisujen kiinnostavimmista
- Pian enää vähemmistö Britannian asukkaista on kristittyjä
- Venäläiset puolustivat Pesosen tyrmännyttä Kovaltšukia
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Skandaali Globenissa: MM-pelissä paikalla vain 537 katsojaa
- Angelina Jolie poistatti rintansa syöpäriskin vuoksi
- Nyt eletään "gaybybuumia"
- Leijonille tuskainen voitto – Jalonen kihisi kiukusta
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Poliisi: Džohar Tsarnajev ajoi veljensä päältä paetessaan
- Mopoilija pelästytti hevosen– ratsastaja loukkaantui vakavasti
- Jääkiekon MM-kisojen otteluohjelma ja tulokset
- 10 vuotta sitten siepattuja naisia pidettiin vankeina USA:ssa – yhdellä kuusivuotias tytär
- Venäläiset puolustivat Pesosen tyrmännyttä Kovaltšukia
Uutiset
- Painiin aktiivisuutta korostavia sääntömuutoksia
- Euroviisut: Malmö täyttyy morsiamista - katso kuvakooste
- Moottoripyöräilijä kuoli kolarissa Tampereella
- Depardieu vertaa Putinia paaviin
- Poliisi etsii puita ja aitoja tuhonneita huligaaneja Hyvinkäällä
- Intialainen isä etsii oikeutta raiskatulle tyttärelleen
- Uusi hiihtopomo haluaa nostaa hiihdon Suomen kakkoslajiksi
- Rauhanturvaajaveteraaneille on luvassa enemmän tukea
- Ruotsin lehdistö leimaa Leijonat pahaiseksi pikkuveljeksi
- Liitovarjoilija pelastettiin puusta Rautavaaralla
- Aftonbladet: Hakattu Leijona palautetaan pahvilaatikossa Jääkiekkoliittoon
- Soini: Duunarimies ei kiinnosta vasemmistoa
- Turkin rajan lyhyt liikennesulku kaatoi Depeche Moden keikan
- Litvinenko-tutkimus uhkaa kaatua todisteiden salaamiseen
- Koirasta kiivastunut kannabiskasvattaja pieksi ulkoilijan Sipoossa
- VTV:n Pöysti: Ministeriön osattava tehdä julkisuuspäätökset itse
- Laura Birn näyttelee Liam Neesonin elokuvassa
- Prahan metro houkuttelee sinkkuja treffivaunuihin
- Saksassa kaikki lapset pääsevät iltapäiväkerhoon
- Kari Takanen aloittaa Merivoimien komentajana
- Kolumni: Lama ajaa huippu-urheilijoita Suomeen
- Kymmeniä loukkaantui lähijunien törmäyksessä lähellä New Yorkia
- TS: Immenkalvon korjauksia tehdään Suomessa kymmeniä vuodessa
- Real Madrid nöyrtyi – Mourinho sadatteli uransa surkeinta kautta
- Sidney Crosbyn huikea maalishow toi voiton
- Ruotsi himoitsee "puulaakiporukasta" hyvitystä
- Vihreiden Brax syyttää hallitusta EU-politiikan kaunistelusta
- Kun ei ole busseja, on autoja - Suomen automäärät verkkokartalla
- Suomi vie paljon ruokaa Venäjälle
- Vantaa höylää taas säästöjä kouluista
- Euroviisut: Malmö täyttyy morsiamista - katso kuvakooste
- Laura Birn näyttelee Liam Neesonin elokuvassa
- Arvio: Mitä omakohtaisempaa, sen elävämpää
- Arvio: Ei mikään tusinadekkari
- Arvio: Keltaisen sateenkaaren alla
- Brittilehti: Suomen esitys yksi Euroviisujen kiinnostavimmista
- Arvio: Orkesteri ja solistit sensaatiomaisia Kansallisoopperan Tristanissa
- Pusukohut eivät hetkauta Krista Siegfridsiä
- Maija Vilkkumaalta ilmestyy esikoisromaani
- Blogi: Kirjallisuutta turvatyynyllä, kiitos
- Krista Siegfrids laulaa neljäntenä viisufinaalissa
- Dan Brown kävi helvetissä
- Arvio: Vuosientakaisia nautintoja
- Arvio: Inferno lyö väestönkasvun lukijan naamaan kuin kakun
- Arvio: Kaupunginorkesteri oli sotajalalla
- Pusukohu siivitti Siegfridsin finaaliin – "Nyt laitetaan Eurooppa ding dong"
- Homojärjestö: Turkki ei näytä Euroviisuja Suomen naispusun takia
- Pihla Viitala vetäytyi tv-roolista Yhdysvalloissa
- Suomi ja Norja suosikkeina viisuiltaan
- Taidemuseo aikoo laajentua vain Tennispalatsissa – "Suurmuseosta ei neuvotella"
- Virve Sutinen Berliinin tanssifestivaalin johtajaksi
- Helsinkiin puuhataan uutta suurmuseota – "Ei kilpaile Guggenheimin kanssa"
- Angry Birds -animaatioelokuva teattereihin 2016
- Annila Yhdysvaltoihin tekemään kauhuelokuvaa
- Miksi Helsinki, Guggenheim-pomo Armstrong?
- Arvio: Saksalaisten ylivoima jyräsi punaisen Helsingin
- Arvio: Kaiutinorkesteri romantiikkaa etsimässä
- Tuomari Nurmio valittiin vuoden sykkiläiseksi
- Kommentti: Tähän Guggenheim kaatui, mutta onko virheistä opittu?
- Blogi: Naisten välinen pusu on viisuissa iso asia

