Korealaismies toisen maailmansodan pyörteissä: taisteli kolmen armeijan riveissä
Sotahistorioitsija Antony Beevor kertoo korealaisen Kyoungjong Yangin tarinan uuden teoksensa Toinen maailmansota johdannossa. Tavallinen sotamies joutui osallistumaan sotaan kolmen eri maan armeijan riveissä.
Japanilaiset ottivat 18-vuotiaan nuorukaisen pakolla Mantšurian valloittaneeseen Kwantung-armeijaansa vuonna 1938. Seuraavana vuonna hän jäi puna-armeijan vangiksi Japanin ja Neuvostoliiton välisessä Halhin-Golin taistelussa ja joutui työleirille.
Natsi-Saksan armeijakuntien tunkeuduttua syvälle Stalinin valtakuntaan Neuvostoliiton sotilasviranomaiset ottivat hänet puna-armeijaan – kuten tuhansia muitakin sotavankeja. Alkuvuodesta 1943 Saksan armeija otti hänet sotavangiksi Harkovassa Ukrainassa.
Seuraavana vuonna Kyoungjong Yang lähetettiin saksalaisessa univormussa Ranskaan vahvistamaan Atlantin vallia itäpataljoonan sotilaana.
Sitten alkoi liittoutuneiden maihinnousu Normandiaan, operaatio Overlord: Omaha-rannalta sisämaahan tunkeutuneet amerikkalaisjoukot ottivat hänet sotavangiksi kesäkuussa 1944. Amerikkalaiset luulivat, että hän oli japanilainen.
Sen jälkeen Kyoungjong Yang joutui vankileirille Englantiin ja matkusti vapauduttuaan Yhdysvaltoihin.
Hän kuoli Illinoisissa Yhdysvalloissa 72-vuotiaana vuonna 1992. Naapurit tiesivät hänen nimensä, vaikka sitä oli lähes mahdoton lausua, mutta he eivät tunteneet hänen taustaansa.
Sunnuntain Helsingin Sanomissa haastateltu sotahistorioitsija Beevor korostaa valinneensa miehen kohtalon tarkoituksella kirjansa johdantoon. Yhdysvaltoihin päätyneen miehen elämänvaiheet kuvaavat yleensä vähemmälle huomiolle jäänyttä toisen maailmansodan globaalia pyöröovea, joka heitteli ihmisiä maanäärestä toiseen.
Lue Antony Beevorin haastattelu sunnuntain Helsingin Sanomista.
Kotimaa
Puolustusvoimat ampuu tykistötulta mökkien yli Rovajärvellä
Talous
Tietosuojan tiukentaminen sai verkkokaupat varpailleen
Luetuimmat juuri nyt
- Tietosuojan tiukentaminen sai verkkokaupat varpailleen
- New York tuomitsi Airbnb-majoituksen laittomaksi
- Levottomuudet laajenivat yöllä uusiin lähiöihin Tukholmassa
- Puolustusvoimat ampuu tykistötulta mökkien yli Rovajärvellä
- Rekkapalo hidastaa aamun liikennettä Kehä I:llä Espoossa
- Kolumni: Forssellin vauhti ei riitä edes kotimaan kentille
- Äänestä 2000-luvun paras kotimainen romaani
- Kokoomus on lahjoittajien suosikki
- Tapulikaupungissa katkaistiin katujengin syntyminen
- Riikka Manner vaihtoi tyttönimeensä
- Apteekkari: Kela-kortti on kallis museoturhake
- Kommentti: Mistä hinnoista Kummola puhuu?
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Puolustusvoimat ampuu tykistötulta mökkien yli Rovajärvellä
- Kummola MM-lippujen hinnoista: Kaikki on suhteellista
- Kolumni: Forssellin vauhti ei riitä edes kotimaan kentille
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- Lääkäri: Nuoret naiset keräävät pulloja ostaakseen ehkäisyä
- Hausmyllyn laulaja kuoli 44-vuotiaana
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
- Mopoilija pelästytti hevosen– ratsastaja loukkaantui vakavasti
- 10 vuotta sitten siepattuja naisia pidettiin vankeina USA:ssa – yhdellä kuusivuotias tytär
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Venäläiset puolustivat Pesosen tyrmännyttä Kovaltšukia
Uutiset
- Boston ja Rask matkalla lohkofinaaliin
- Toisinajattelija Ai Weiwei julkaisi rockvideon pidätysajastaan
- Uriah Heepin basisti kuoli syöpään
- EU yrittää määritellä veroparatiisin
- Vain Hannu Väisäsen Finlandia-voittaja puuttuu kriitikoiden listalta
- Levottomuudet laajenivat yöllä uusiin lähiöihin Tukholmassa
- IS: Juhani Tammista kiinnostaa eurovaaliehdokkuus
- Rekkapalo hidastaa aamun liikennettä Kehä I:llä Espoossa
- CNN: Oklahomasta ei uskota löytyvän enempää uhreja
- Tietosuojan tiukentaminen sai verkkokaupat varpailleen
- Äänestä 2000-luvun paras kotimainen romaani
- Kokoomus on lahjoittajien suosikki
- Yhä useampi työntekijä joutuu yt-neuvotteluihin
- Suomen suurlähettiläs tapasi Jemenin presidentin
- Nigeria vapauttaa terrorismista epäiltyjä vankeja
- Oikeistoaktivisti tappoi itsensä Notre Damessa
- New York tuomitsi Airbnb-majoituksen laittomaksi
- Maailman kuvat: Oopiuminkäyttäjä
- Pyöräilijä kuoli Turun keskustassa rekan alle
- Sarjamurhat tunnustaneen tuomioista kaksi purettiin Ruotsissa
- Homoliitot hyväksyvä laki eteni Britanniassa
- Ohikulkijat pelastivat joutsenen Runeberginkadulta
- Harmaa talous kukkii palvelualalla
- Apple-johtaja puolusti verojärjestelyjä senaatin kuulustelussa
- Näin tornadot syntyvät Video
- Iran kielsi ex-presidenttiä asettumasta ehdolle
- Talvivaarassa valui rautapitoista vettä – värjäsi joen oranssiksi
- Puolustusvoimat ampuu tykistötulta mökkien yli Rovajärvellä
- Israel ja Syyria tulitaistelussa Golanilla – Israel varoitti seurauksista
- Maaliyhtiön johtaja: Mätäjoen vuoto äärettömän surkea tapahtuma
- Uriah Heepin basisti kuoli syöpään
- Vain Hannu Väisäsen Finlandia-voittaja puuttuu kriitikoiden listalta
- HS:n kriitikot listasivat omat suosikkinsa
- Äänestä 2000-luvun paras kotimainen romaani
- Arvio: Kauhun tasapainoa tavoittelemassa
- Arvio: Heinisen onni kukkii 1920-luvulla
- Arvio: Murha kylpyhuoneessa
- Arvio: Taivaalla loistaa kuu – ja toinenkin
- Arvio: Rod Stewartin tilinteko
- Arvio: Abba-nostalgia pelastaa Agnethan
- Arvio: Roky on yhä ihme
- Arvio: Uusi TUMO soittaa todella uutta musiikkia
- Arvio: Kuin repeämä maailmassa
- Tv-opasta voi käyttää nyt maksuttomilla HS:n tunnuksilla
- Jaakko Yli-Juonikkaan Neuromaani sai kirjallisuuspalkinnon
- M.A. Nummisen Uusrahvaanomainen jatsiorkesteri tulee taas
- Dokumenttielokuva kertoo Sara Hildénin tarinan kaunistelematta
- Kivinen tie Hollywoodin huipulle
- Säveltäjä Anders Eliasson on kuollut
- Kuuluisa reggaeyhtye vierailee Oulussa
- Melody Gardot konsertoi jälleen Suomessa
- Ateneumin teoksia julkaistiin Google Art Projectissa
- The Doorsin kitaristi bändikaveristaan: "Tulen kaipaamaan häntä aina"
- Kolumni: Totuus on paras bisnes
- Suomalaisyhtye Ensemble Normalle menestystä ulkomailla
- Arvio: Ahneus hallitsee rinnakkaismaailmoissa
- Arvio: Jazzkilpailuista loppuivat kriteerit
- The Doorsin kosketinsoittaja Ray Manzarek on kuollut
- Azerbaidžanin presidentti epäilee euroviisuvilppiä
- Soile Isokosken Ariadne-debyytti sai Britanniassa sekä kiitosta että moitteita

