Kun hirmutyön tekijä on yksi meistä

 |   | 
 

Oliko Osama bin Laden täydessä ymmärryksessä suunnitellessaan syyskuun 11. päivän terrori-iskut? Emme tiedä. Eikä sitä tainnut tietää Yhdysvaltain presidenttikään antaessaan käskyn ampua hänet. Mutta mielentila oli kuumin kysymys Norjassa 77 ihmistä tappaneen Anders Behring Breivikin oikeudenkäynnissä.

Kun Breivik ensimmäisessä mielentilatutkimuksessa diagnosoitiin paranoidiseksi skitsofreenikoksi, tyrmistyin. Minulla on saman diagnoosin saanut läheinen. Sairaus ei kaipaa lisää väärinymmärrystä eivätkä sen kanssa kamppailevat ylimääräistä stigmaa. Paranoidinen skitsofreenikko kärsii todellisuutta pirstovista hallusinaatioista. He tekevät tuntemattomiin kohdistuvia henkirikoksia harvoin. Silloin rikokset tapahtuvat suunnittelematta, psykoottisen kauhun vallassa.

Breivik ei tappanut Utöyan saaren nuoria siksi, että olisi hallusinoinut näiden olevan muuta kuin mitä he olivat. Hän tappoi nuoret, koska vihaa sitä, mihin he pyrkivät. Hän teki tekonsa yksin, mutta ideologia ei ole yksin hänen. Ihmiset ympäri Eurooppaa jakavat hänen maailmankuvansa.

Breivikin manifesti pursuaa samanlaista ideologista vihaa kuin islamistiterroristien puheet. Silti oikeudenkäynti ja sen uutisointi oli hyvin erilaista kuin Euroopassa oikeuteen päätyneiden islamistiterroristien kohdalla. Ristiriidan toivat esiin myös norjalaiset muslimit. Heitä huoletti, että oikeudenkäynnin keskittyminen Breivikin mielenterveyteen vei huomion teon poliittisilta motiiveilta.

Yhdysvaltain viranomaisia terrorismista kouluttaneen antropologi Scott Atranin mukaan suhtautuminen hirmutekoihin on lähes kaikissa yhteisöissä radikaalisti erilaista riippuen siitä, tuleeko tekijä yhteisön sisältä vai ulkopuolelta. Ulkopuolisten ihmisten tekojen selitykseksi riittää kieroutunut moraali ja niitä tarkastellaan seurausten kautta. Mutta kun tekijä on yksi meistä, syitä etsitään tämän henkilöhistoriasta ja ympäristön paineista.

Ajatus, että omassa yhteisössä hirveitä asioita tekevät vain yksittäiset hullut on sekä ymmärrettävä että vaarallinen. Ymmärrettävä, koska se säilyttää oman kunnollisuutemme kuplan. Vaarallinen, koska se sumentaa kykymme ymmärtää sekä "muiden" yksilöllisyyttä että "meidän" keskeltämme versovia uhkia.

Riippumatta siitä tuomitaanko Breivik vankilaan vai pakkohoitoon on vaarallista, jos julkinen keskustelu pysähtyy hänen mielenterveyteensä ja sivuuttaa ideologian.

Eri kulttuureista tulevat ihmiset elävät Euroopassa myös jatkossa rinnakkain. Miten suhtaudumme ideologiaan, jonka mukaan tämä on mahdotonta?

Kirjoittaja on kirjailija ja dokumenttiohjaaja.

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta