Savonlinna. Vain yksi suomalaistähti voi vetää yksin Olavinlinnan täyteen, vaikka lipuista nyhdetään jopa toistasataa euroa.

Tähtisopraano Karita Mattila teki sen taas ja antoi myös rahoille vastinetta. Vaikka hän perui viime kuussa terveyssyistä kolme konserttia Tampere-talossa, nyt hän oli jälleen täydessä äänessä.

Mattila on maailman räiskyvimpiä oopperadiivoja, mutta mainiosti hän osaa rauhoittua myös liedien herkkävireisempään ilmaisuun. Hän ei myöskään sortunut supertähdille yleiseen hittiaariapotpuriin, vaan teki täysipainoista taidetta ja yleisöllekin vaativan ohjelmiston säveltäjäniminä Alban Berg, Johannes Brahms, Claude Debussy ja Richard Strauss.

Mattilan vaalea, läpikuultava sointi kantoi Olavinlinnassa vaivatta ja puhtaasti. Pientä pinnistelyä aiheuttivat ainoastaan parin Debussyn laulun korkeimmat nuotit, jotka säveltäjä vaati laulettavaksi aivan hiljaa.

Paljon puhutaan Mattilan äänen muuttumisesta – niin tekee tähti itsekin. Italialainen ohjelmisto on jäämässä pois ja seuraavat uudet oopperaroolit ovat kaikki saksalaiselta kielialueelta: Bergin Wozzeckin Marie, Richard Straussin Ariadne auf Naxosin nimiosa ja Wagnerin Valkyyrian Sieglinde.

Valikoima Brahmsin lauluja osoitti kuitenkin, että äänessä on myös paljon samaa kuin 1990-luvun levytyksissä Meine Liebe ist grün ja Von Ewiger Liebe -lauluista. Mattilalla oli jo silloin myös tarvittavaa täyteläisyyttä ja lämpöä näihin tehtäviin.

Richard Straussin parissa Mattila on ollut jo pitkään täysin kotonaan. Oopperalavoilla hänelle ovat istuneet niin leikkisä Arabella kuin irtopäätä suuteleva raju Salome.

Neljänkin laulun valikoima riitti muistuttamaan niin Richard Straussin kuin Karita Mattilan monipuolisuudesta. Allerseelen oli mykistävän kaunista kuultavaa ja Frühlingsfeierissä saatiin täydellinen vastapaino muun ohjelmiston viipyilevälle hienostuneisuudelle. Vaikut irtosivat korvista ja tukka oli irrota päästä, kun Mattila vapautti huomattavat äänivaransa ja huusi Adonista.

Ensimmäisenä ylimääräisenä kuultiin Richard Straussin Zueignung, ja konsertin päätteeksi Mattila oli valinnut Oskar Merikannon Aino Acktélle omistaman Kun päivä paistaa -laulun. Se oli osuva kunnianosoitus myös Acktélle, joka perusti Savonlinnan oopperajuhlat sata vuotta sitten.

Ounastelin riehakasta ylimääräisten sarjaa Mattilalle tuttuun tapaan, mutta yleisö lopetti taputtamisen kuin seinään Merikanto-numeron jälkeen. Ehkä näin oli hyvä. Kokonaisuus oli tyylikäs ja Mattila lauloi näinkin paljon enemmän kuin tähtitenori José Cura viime vuoden konsertissaan.

Olavinlinnan akustiikka ei helli flyygelin sointia yhtä hyvin kuin laulajia ja orkesteria, mutta pianisti Martin Katzin musikaalisuudesta ei jäänyt taaskaan epäselvyyttä.

Lue konsertin koko arvio maanantain Helsingin Sanomien kulttuurisivuilta.