Megadeth yllätti iloisesti Tuskassa

 |   | 
 
Heikki Romppainen
Viena Kytöjoki / Lehtikuva
Megadeth esiintyi Tuska-yleisölle perjantaina Helsingissä.
Megadeth esiintyi Tuska-yleisölle perjantaina Helsingissä.

Tuska-festivaalin avausperjantain ehkä suurimmasta yllätyksestä vastasi niinkin tuttu nimi kuin Megadeth, yksi thrash metalin "neljästä suuresta".

Illan pääesiintyjä on käytännössä yhden miehen yhtye, ja se joko loistaa tai epäonnistuu johtajansa Dave Mustainen mukana.

Viime vuosien Suomen-vierailuillaan sulkeutunut, jossain virkamiesmäisen ja kärttyisän välimailla pysytellyt Mustaine oli tänään, pitkän kiertueen viimeisellä keikalla, yhtä auringonpaistetta. Tämä vapautuneisuus säteili myös koko keikkaan.

Lavaolosuhteissa usein vähäpuheinen Mustaine intoutui jutustelemaan ja kiittelemään yleisöään useaan otteeseen.

Vanhan Peace Sells -kappaleen aikana yhtyeen maskotti Vic Rattlehead tuli lavalle antamaan panoksensa keikkaan. Juuri tämän kaltaista showhenkisyyttä ja pientä pilkettä silmäkulmaan bändi on kaivannut. Sen myötä musiikkikin kantoi komeammin Suvilahden illassa.

Megadethin lisäksi Tuskassa esiintyivät perjantaina esimerkiksi amerikkalaiset Exodus ja Trivium sekä norjalainen Arcturus.

Arvio kokonaisuudessaan sunnuntain Helsingin Sanomissa.

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta