Napalm Death raivosi Tuskassa kuin haikala
Heikki RomppainenHelsinki. "Rauhaa ja rakkautta, muuta emme tarvitse", julisti laulaja Barney Greenway Tuska-festivaalilla.
Humanistinen sanoma tosin ei ollut verhottu höpsöön hippeilyyn, sillä Greenwayn bändi Napalm Death julistettiin jo alkuvuosinaan, 30 vuotta sitten, maailman äärimmäisimmäksi yhtyeeksi.
Aikaa on kulunut, mutta Napalm Death ei väsy. Bändin punkia ja metallia yhteen sulattava grindcore hyökkäsi Suvilahdessa korviin vauhtisokeana ja verenhimoisena kuin saaliin haistanut haikala.
Piskuisissa brittipubeissa aikanaan aloitellut yhtye ei tuntunut festivaalin päälavalla soittaessaan olleen menettänyt hippustakaan uskottavuudesta, jolla se on uraansa tehnyt.
Birminghamilaisbändin hektinen mutta dynaaminen metakka tarjosi kaikessa aggressiivisuudessaan myös mukavasti vaihtelua, sillä pitkän uran tehnyt yhtye on ehtinyt kokeilemaan kaikenlaista supernopeasta pikapunkista raskaaseen death metaliin ja aina 1990-luvun kokeellisempaan materiaaliin.
Napalm Deathin ikänestori, basisti Shane Embury, soitti Tuskassa jo edellispäivänä – sillä kertaa grindyhtye Lock Upin riveissä. Näin punkmuusikon kuuluukin elää ja vanheta.
Lisää Tuska-festivaalista sunnuntain ja maanantain Helsingin Sanomissa
.
Kotimaa
Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
Politiikka
Kärnä: Äänestäjän vaikea samaistua Sdp:n ministereihin
Ulkomaat
Riippumatonta kyselylaitosta uhkaa sulkeminen Venäjällä
Talous
Jollan puhelin tulee myyntiin loppuvuonna
Urheilu
Leijonat Sveitsin kanssa samaan alkulohkoon MM-jäällä 2014
Luetuimmat juuri nyt
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Gumball-rallissa 20 ajokorttia hyllylle, sakot voivat jäädä maksamatta
- Jollan puhelin tulee myyntiin loppuvuonna
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Kommentti: Jolla on ainakin erilainen
- Työtuomioistuin: Vantaan bussilakko laiton – Kuskit pysyvät silti pois töistä
- Ikäihmisten kohtelu Suomessa rikkoo Euroopan sosiaalista peruskirjaa
- Tampere perui pääkirjastostaan homofobisen tilaisuuden
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Talon katto paloi Helsingin keskustassa – liekit löivät 30 metrin korkeuteen
- Hausmyllyn laulaja kuoli 44-vuotiaana
- Lapsi putosi virtaavaan jokeen, äiti hyppäsi perään
- Jollan puhelin tulee myyntiin loppuvuonna
- Tampereen delfiinien parittelu esti näytöksen – lauman johtaja Veera viettelee urokset
- Ruotsi jyräsi MM-kultaan kotiareenalla – Sveitsi jäi hopealle
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Skandaali Globenissa: MM-pelissä paikalla vain 537 katsojaa
- Angelina Jolie poistatti rintansa syöpäriskin vuoksi
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- Leijonille tuskainen voitto – Jalonen kihisi kiukusta
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
- Poliisi: Džohar Tsarnajev ajoi veljensä päältä paetessaan
- Mopoilija pelästytti hevosen– ratsastaja loukkaantui vakavasti
- 10 vuotta sitten siepattuja naisia pidettiin vankeina USA:ssa – yhdellä kuusivuotias tytär
- Venäläiset puolustivat Pesosen tyrmännyttä Kovaltšukia
Uutiset
- Vantaan bussinkuljettajien työnseisaus päättyy
- Taulutietokoneilla katsotaan enemmän lastenohjelmia kuin uutisia
- Soile Isokosken Ariadne-debyytti sai Britanniassa sekä kiitosta että moitteita
- Gumball-rallissa 20 ajokorttia hyllylle, sakot voivat jäädä maksamatta
- Länsi-Suomessa autoillaan ahkerimmin Video
- Riippumatonta kyselylaitosta uhkaa sulkeminen Venäjällä
- Työtuomioistuin: Vantaan bussilakko laiton – Kuskit pysyvät silti pois töistä
- Ihmepuutarha avattiin Helsingin päärautatieasemalle
- Veolian lakkoileville bussikuskeille tuli tukea
- Yahoo vahvisti ostavansa Tumblr-palvelun
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Tampere perui pääkirjastostaan homofobisen tilaisuuden
- Kärnä: Äänestäjän vaikea samaistua Sdp:n ministereihin
- Nieminen toiselle kierrokselle Düsseldorfissa
- Poliisihallitus antoi Putin-selvityksen sisäministeriölle
- Ikäihmisten kohtelu Suomessa rikkoo Euroopan sosiaalista peruskirjaa
- LNG-terminaalin paikka EU:n päätettäväksi
- Näin toimii uusi Jolla-kännykkä Video
- Poliisi käynnisti Vantaalla kuolleen ensihoidosta esitutkinnan
- DN: Astrid Lindgrenistä tehdään suurelokuva
- Ministeriö: Valtaosa huoltoriidoista ratkesi sovittelussa
- Kommentti: Jolla on ainakin erilainen
- Leijonat Sveitsin kanssa samaan alkulohkoon MM-jäällä 2014
- Napolin valmentaja erosi
- Abba ohitti The Beatlesin Britanniassa
- Pianisti Roope Gröndahl Kuningatar Elisabethin pianokilpailun finaaliin
- Topi Sorsakosken patsas paljastetaan kesäkuussa Ähtärissä
- Poiminta: Kansanedustaja Männistö joutuu evakkoon Punavuoren tulipalon takia
- TTVK etsi luvattomia MM-kisastudioita
- Chris James palaa KuPSiin
- Soile Isokosken Ariadne-debyytti sai Britanniassa sekä kiitosta että moitteita
- DN: Astrid Lindgrenistä tehdään suurelokuva
- Abba ohitti The Beatlesin Britanniassa
- Pianisti Roope Gröndahl Kuningatar Elisabethin pianokilpailun finaaliin
- Topi Sorsakosken patsas paljastetaan kesäkuussa Ähtärissä
- Abbassa mainetta niittäneen Agnethan A nousi kuudenneksi brittilistalla
- Mikko Alanteen suurelokuvaan Antonio Banderas ja Martin Sheen
- Arvio: Iloinen karjalaispoika ei saa kunniaa
- Kommentti: Turha murehtia
- Satu Maaranen nousi muodin huipulle
- Hausmyllyn laulaja kuoli 44-vuotiaana
- Tanska repesi rajattomaan viisuriemuun
- Arvio: Volter Kilven suuri rakkaus
- Arvio: Tyhjä on kaunista
- Euroviisuvoitosta kilpailtiin Malmössä – katso kuvakooste finaalista
- Tanska odotetusti viisuvoittoon folkpopilla – Suomen edustaja jäi hännille
- Viisukuume huipussaan finaaliin valmistautuvassa Malmössä
- Viisujen finaali alkaa kello 22 – Suomen Krista Siegfrids mukana
- Kolumni: Romanian kontratenori on mainettaan parempi
- Brita Kekkosen muistelmat julki postuumisti
- Pikajuoksija Ben Johnson esittää taksikuskia Arto Halosen elokuvassa
- Ruotsi tekee tänään historiaa: Seksuaalivähemmistöt avoimesti esiin viisufinaalissa
- Viisufinaalista povataan Pohjoismaiden ja Itä-Euroopan taistoa
- Euroviisut: Malmö täyttyy morsiamista - katso kuvakooste
- Laura Birn näyttelee Liam Neesonin elokuvassa
- Arvio: Mitä omakohtaisempaa, sen elävämpää
- Kuka: Satu Maaranen
- Arvio: Ei mikään tusinadekkari
- Arvio: Keltaisen sateenkaaren alla
- Kommentti: Helsinki à la mode

