Oikeus määräsi paljastamaan Robinin levyä luvatta jakaneet
Helsingin SanomatElisa ja TeliaSonera joutuvat luovuttamaan Teosto ry:lle yhteystiedot niistä nettiliittymistä, jotka ovat olleet osallisia suosikkilaulaja Robinin Koodi-albumin luvattomaan jakeluun.
Helsingin käräjäoikeus on tehnyt päätökset Teoston ja Musiikintuottajien yhdistyksen vaatimuksesta. Päätöksestä kertoi ensimmäisenä Iltalehti.
Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskuksen mukaan Robinin levy pääsi leviämään, kun joku laittoi Pirate Bay –palvelimen kautta saataville tarvittavan torrent-kuvaustiedoston.
”Tiedosto on ollut saatavilla Pirate Bay –palvelimelta kaksi päivää ennen kuin Robinin levy julkaistiin. Sen avulla on löydetty muut lataajat ja jakajat” kertoo keskuksen lakimies Niko Laukkonen.
Albumia jaettiin helmikuussa 82:sta suomalaisesta ip-osoitteesta. Niistä 34 on Soneran ja 30 Elisan liittymiä.
Toiminta paljastui, kun Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus järjesti Koodi-albumin julkaisun aikaan tehostetun verkkovalvonnan.
TARKENNUS: Toisin kuin aiemmin kerroimme Robinin albumia ei ole ollut Pirate Bay -palvelimelta saatavilla, vaan vain tiedosto, jonka avulla musiikin on voinut löytää muualta.
Kotimaa
Hulluruohoa syönyt: Tunsin itseni sumopainijaksi
Talous
Vatikaanissa paljastui kuusi rahanpesuepäilyä
Urheilu
Yhden maalin RoPS-mies Greenhoff kuoli
Luetuimmat juuri nyt
- Yhdysvallat myönsi surmanneensa kansalaisiaan ulkomailla
- Hulluruohoa syönyt: Tunsin itseni sumopainijaksi
- Ihmisoikeusjärjestö moittii Suomen poliisia
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- Mies kuoli viidakkoveitsi-iskussa Lontoossa – terrorismia epäillään
- Palaneen kumin haju täytti Tukholman mellakkalähiön
- Kelluva uimala pyrkii nyt Töölönlahdelle
- Eurovaaleihin haravoidaan ehdokkaita kiivaasti
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- Kolme ihmistä sairaalaan Rainbow'n pannukasviksista
- Suomen henkinen tila raastaa yrittäjiä: "Aina on joku talvisota menossa"
- Hulluruohoa syönyt: Tunsin itseni sumopainijaksi
- Le Pen: Notre Damen itsemurha kunnioitettava poliittinen teko
- New York tuomitsi Airbnb-majoituksen laittomaksi
- Tietosuojan tiukentaminen sai verkkokaupat varpailleen
- C-vitamiini tappoi tuberkuloosin laboratoriossa
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- Hausmyllyn laulaja kuoli 44-vuotiaana
- Koirasta kiivastunut kannabiskasvattaja pieksi ulkoilijan Sipoossa
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
- Mopoilija pelästytti hevosen– ratsastaja loukkaantui vakavasti
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- 10 vuotta sitten siepattuja naisia pidettiin vankeina USA:ssa – yhdellä kuusivuotias tytär
- Venäläiset puolustivat Pesosen tyrmännyttä Kovaltšukia
Uutiset
- Obama nostaa pöydälle lennokki-iskut ja Guantanamon
- Turkistarhakiistan osapuolia kuullaan eduskunnassa
- Kelluva uimala pyrkii nyt Töölönlahdelle
- Eurovaaleihin haravoidaan ehdokkaita kiivaasti
- Poliisi ei odota Suomeen mellakoita
- Mistä Hattivatit on tehty? Testaa muumitietämyksesi visassa
- Palaneen kumin haju täytti Tukholman mellakkalähiön
- Ihmisoikeusjärjestö moittii Suomen poliisia
- Fakta: Näin poliisi käyttää voimaa Suomessa
- Mies kuoli viidakkoveitsi-iskussa Lontoossa – terrorismia epäillään
- Salomäki avasi seiväskautensa kärkituloksella
- Yhdysvallat myönsi surmanneensa kansalaisiaan ulkomailla
- EU eteni veronkierron torjunnassa
- Britannia tuki vankilentoja luultua enemmän
- IAEA: Iran laajentaa tuntuvasti ydinohjelmaansa
- Yhden maalin RoPS-mies Greenhoff kuoli
- Miestä heitettiin kivellä väkivallan vastaisessa mielenosoituksessa Tukholmassa
- Vatikaanissa paljastui kuusi rahanpesuepäilyä
- Hulluruohoa syönyt: Tunsin itseni sumopainijaksi
- EU virittää energian sisämarkkinoita – kilpailun toivotaan hillitsevän hintoja
- Kokoomuksen ehdokkuutta hakeva Juhani Tamminen oli ennen keskustalainen
- Suomen paras kunta käynnistää yt-neuvottelut
- Lappeenranta muuttui rakennustyömaaksi Video
- Kolme ihmistä sairaalaan myrkyllisistä pakastevihanneksista Video
- Jordania hakee huomiota pakolaistaakalleen
- Airbnb haluaa New Yorkin muuttavan vuokrauslakejaan
- Al-Assad on saamassa paikan Syyria-neuvotteluissa
- Costa Concordian kapteenia syytetään kuolemantuottamuksesta
- Mies kuoli työtapaturmassa Ylöjärvellä – putosi saksilavanosturilta
- Keskeinen nykysäveltäjä Dutilleux on kuollut
- Mistä Hattivatit on tehty? Testaa muumitietämyksesi visassa
- Arvio: Kierrätä nyt, kun olet täällä
- Arvio: Kulttitähti toi liikutusta ja iloa
- Keskeinen nykysäveltäjä Dutilleux on kuollut
- Makedonian viisuartisti syyttää homoja huonosta menestyksestään
- Gergijev kehittelee nyt konserttisalia ja puistoa Moskovaan
- Madventures-miehet palaavat televisioon
- Kolumni: Näyttämöyhteiskunnassa kaikki eivät mahdu edes seisomapaikoille
- Elina Knihtilä näyttelijäntyön professoriksi
- Harvinainen Harry Potter -kirja huutokaupattiin ennätyshintaan
- Haloo Helsinki! heitti katukeikan Helsingin keskustassa
- Uriah Heepin basisti kuoli syöpään
- Blogi: Vain Hannu Väisäsen Finlandia-voittaja puuttuu kriitikoiden listalta
- HS:n kriitikot listasivat omat suosikkinsa
- Äänestä 2000-luvun paras kotimainen romaani
- Arvio: Kauhun tasapainoa tavoittelemassa
- Arvio: Heinisen onni kukkii 1920-luvulla
- Arvio: Murha kylpyhuoneessa
- Arvio: Taivaalla loistaa kuu – ja toinenkin
- Arvio: Rod Stewartin tilinteko
- Arvio: Abba-nostalgia pelastaa Agnethan
- Arvio: Roky on yhä ihme
- Arvio: Uusi TUMO soittaa todella uutta musiikkia
- Arvio: Kuin repeämä maailmassa
- Tv-opasta voi käyttää nyt maksuttomilla HS:n tunnuksilla
- Jaakko Yli-Juonikkaan Neuromaani sai kirjallisuuspalkinnon
- M.A. Nummisen Uusrahvaanomainen jatsiorkesteri tulee taas
- Dokumenttielokuva kertoo Sara Hildénin tarinan kaunistelematta
- Kivinen tie Hollywoodin huipulle
- Säveltäjä Anders Eliasson on kuollut

