Päivän menotärppi: Helsinki Rockabilly Week alkaa Sture 21:ssa
Helsingin SanomatSeuraavat yhdeksän päivää vietetään tanakasti rockabillyn maailmassa. Helsinki Rockabilly Week tarjoaa yli 20 bändiä, tanssimista ja keilausta. Tänään Sture21:ssa rämistävät Dr Snout & His Hogs of Rhythm, Soil Senders sekä Kitty Lee. Lisäksi katsotaan dokumenttielokuva tatuointitaiteilija Norman "Sailor Jerry" Collinsista. Sturenkatu 21 klo 18. Liput 10 e.
Lepakkomies palaa rikospaikalle
Christopher Nolanin edellinen Batman-elokuva päättyi Batmanin tunnustettua toisten rikoksia omikseen. Trilogian viimeisessä osassa naamiosankari kohtaa sekä uuden, vahvan vastustajan Banen (Tom Hardy) että kissamaisen varkaan Selina Tylen (Anne Hathaway). Yön ritarin paluu -elokuvan esitystiedot Oma kaupunki -palvelussa.
Kenelle Kellokoski soi?
Kellokoskella vietetään toista kertaa Kesäsoitto-tapahtumaa Männistön tanssipaviljongilla. Tapahtumaa isännöi paikkakunnalta kotoisin oleva Riku Niemi Orchestra, joka saa tänään solisteikseen vuoden 2009 tangokuningas Amadeus Lundbergin ja folkpoppia laulava Erinin. Männistöntie 4 (Tuusula) klo 18.30 Amadeus Lundberg ja klo 20 Erin. Klo 22 Riku Niemi Cool Mambo. Liput 15 ja 27 e. Vapaa pääsy alle 7-vuotiaille.
Kotimaa
Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
Politiikka
Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
Ulkomaat
Hävittäjät saattoivat matkustajakonetta Britanniassa – kaksi pidätetty
Talous
Kasvuyrityksiin syntyy vauhdilla uusia työpaikkoja
Urheilu
Omistaja tunnustaa Caterhamin sortuneen ahneuteen
Luetuimmat juuri nyt
- Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
- Hävittäjät saattoivat matkustajakonetta Britanniassa – kaksi pidätetty
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- Hyviä lukioita löytyy kaikkialta Suomesta – kirjoitusten tulokset verkkokartalla
- SUL vahvistaa: Helsinki City Run oli alimittainen
- Kim Dotcom uhkailee Googlea ja Facebookia patenttiensa avulla
- Husbyn mellakoista vangitun Suomen kansalaisen tausta on rikkonainen
- Nuorta puukotettiin Vantaan Koivukylässä
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- Räikkösen kypärästä nousi kohu
- Kataisen väsymys huolestuttaa kokoomuksessa
- SUL vahvistaa: Helsinki City Run oli alimittainen
- Ali mellakoi Tukholmassa "niin pitkään kuin tarvitaan"
- JSN:n Uimonen: Anna-lehden käytös kummallista
- Hävittäjät saattoivat matkustajakonetta Britanniassa – kaksi pidätetty
- Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- Räikkösen kypärästä nousi kohu
- Hausmyllyn laulaja kuoli 44-vuotiaana
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
- Mopoilija pelästytti hevosen– ratsastaja loukkaantui vakavasti
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- 10 vuotta sitten siepattuja naisia pidettiin vankeina USA:ssa – yhdellä kuusivuotias tytär
- Venäläiset puolustivat Pesosen tyrmännyttä Kovaltšukia
Uutiset
- Ilonen jätti kädet kohmeessa Euroopan tähdet taakseen
- Ilari Melart IFK:sta Columbukseen
- Omistaja tunnustaa Caterhamin sortuneen ahneuteen
- Hävittäjät saattoivat matkustajakonetta Britanniassa – kaksi pidätetty
- Tutkivan journalismin Lumilapio-palkinto Eduskunta-näytelmien tekijälle
- Nieminen finaaliin – liipasimella kolmas ATP-voitto
- Nuorta puukotettiin Vantaan Koivukylässä
- Espanjan prinsessa joutuu verotarkastukseen
- Naamioitunut Pussy Riot tuli hakemaan tukea Suomesta
- Äänestä 2000-luvun paras kotimainen romaani
- Miestä puukotettiin junassa Lahdessa
- Porto myy Moutinhon ja Rodriguezin Monacoon – kauppasumma yli 70 miljoonaa
- Ketjukolari Kehä kolmosella ruuhkautti liikennettä
- Hyviä lukioita löytyy kaikkialta Suomesta – kirjoitusten tulokset verkkokartalla
- Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
- Alain Prost kehuu F1 –kisoja: "Nyt meillä on show"
- Kim Dotcom uhkailee Googlea ja Facebookia patenttiensa avulla
- Husbyn mellakoista vangitun Suomen kansalaisen tausta on rikkonainen
- Demarin päätoimittaja: Sain potkut julkaistuani ministeriuutisen etuajassa
- Helsingin taidemuseon johtoon 21 hakijaa
- Yrityskysely lupailee Saksan kansantalouden näkymien paranevan
- Narkolepsiaan sairastuneille ehkä korvauksia myös ansionmenetyksistä
- Vihreiden kahden puoluejohtajan malli ei toteudu lähiaikoina
- Rottalaumat muuttivat pientalojen pihoille Espoossa
- Nuoret ja poliisi sotajalalla – kuvakooste Husbyn mellakoista
- Woolwichin veitsi-iskun tekijät olivat Britannian tiedustelupalvelun seurannassa
- Uefan Platini listasi jalkapallon pahimmat uhat
- Mätäjoen myrkyt alkavat haihtua
- Sikatilojen salakuvausjutun syytteet pääosin nurin hovissa
- Saudiarabialaiset hurjapäät vaihtavat pyörät liikkuvasta autosta Video
- Tutkivan journalismin Lumilapio-palkinto Eduskunta-näytelmien tekijälle
- Äänestä 2000-luvun paras kotimainen romaani
- Helsingin taidemuseon johtoon 21 hakijaa
- Pussy Riotin jäseniä vierailee PMMP:n keikalla
- Khaled Hosseini: Afganistanin nuoret ovat väsyneet sotimiseen
- Kuka: Khaled Hosseini
- Arvio: Kabul on tuhat tragediaa neliömaililla
- Arvio: Veistokset pakenevat määrittelyjä
- JSN:n Uimonen: Anna-lehden käytös kummallista
- Iiris-lehden päätoimittaja vaihtuu
- Journalisti: Anna-lehden toimittaja painostettiin syrjään JSN-kantelun takia
- Edith Piafin hitintekijä Georges Moustaki kuoli
- Rautavaaran löytynyt teos esitetään Tampereen Sävelessä
- Abba-esitys nousi Suomen menestyneimpien musikaalien joukkoon
- Novellisti Lydia Davis voitti Man Booker -palkinnon
- Cannesin elokuvajuhlat: Drive-elokuvan jälkeen oidipaalinen verikaraoke
- Loreenin Euphoria soi eniten kaupallisissa radioissa
- Poikakuoro Cantores Minores avaa Helsingin urkutapahtuman
- Stockholm jazzin pääesiintyjät ovat tänä vuonna naisia
- Taidehistorioitsija etsii Tove Janssonin kadonneita maalauksia
- Tuntematon osuuskunta haluaa taidekeskus Retretin näyttelyn
- Mistä hattivatit on tehty? Testaa muumitietämyksesi visassa
- Tärpit: Sophia Jansson puhuu tädistään
- Arvio: Kulttitähti toi liikutusta ja iloa
- Arvio: Kierrätä nyt, kun olet täällä
- Keskeinen nykysäveltäjä Dutilleux on kuollut
- Makedonian viisuartisti syyttää homoja huonosta menestyksestään
- Gergijev kehittelee nyt konserttisalia ja puistoa Moskovaan
- Madventures-miehet palaavat televisioon
- Kolumni: Näyttämöyhteiskunnassa kaikki eivät mahdu edes seisomapaikoille

