Sadat sotavangit uupuivat rakentaessaan rataa Orivedeltä Jämsään
STTJatkosodan aikana venäläisiä sotavankeja käytettiin eri puolilla maata muun muassa radan rakentamisessa. Eräs tällainen hanke oli rautatie Orivedeltä Jämsään. Tätä tarkoitusta varten sotilashallinto luovutti noin tuhat sotavankia.
Heistä noin kolmannes kuoli kylmään, nälkään ja tauteihin, kertoo tietokirjailija Tenho Pimiä uudessa teoksessaan Sotavankileiri n:o 23 (Helsinki-kirjat).
Kirjassaan Pimiä läpivalaisee vuoden toiminnassa olleen Oriveden leirin toimintaa sekä sen vaikutusta lähiympäristöön. Sotavangithan työskentelivät ratatöiden lisäksi muun muassa metsätöissä ja maataloissa.
Ihmisten muistoissa Oriveden sotavankileirillä on melko huono maine.
"Kyllä he lähinnä muistavat siellä vallinneen hirveän kurjuuden. Toki sotilashallinto yritti oloja kohentaa, mutta vankimäärä ei ollut mitenkään synkassa resursseihin nähden", Pimiä kertoo.
Suomalaisten toiveajattelussa oli esimerkiksi pitää vangit vaatetettuna sotasaalistavaroilla, jolloin se ei olisi vaatinut kovin paljon omia panostuksia.
Lisäksi ruokahuolto oli talvella 1941-1942 huono koko maassa, mutta erityisen huono se oli vankileireillä.
Kotimaa
Hulluruohoa syönyt: Tunsin itseni sumopainijaksi
Politiikka
Kokoomuksen ehdokkuutta hakeva Juhani Tamminen oli ennen keskustalainen
Ulkomaat
Mies kuoli viidakkoveitsi-iskussa Lontoossa – terrorismia epäillään
Talous
EU eteni veronkierron torjunnassa
Urheilu
Yhden maalin RoPS-mies Greenhoff kuoli
Luetuimmat juuri nyt
- Hulluruohoa syönyt: Tunsin itseni sumopainijaksi
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- Mies kuoli viidakkoveitsi-iskussa Lontoossa – terrorismia epäillään
- Yhdysvallat myönsi surmanneensa kansalaisiaan ulkomailla
- C-vitamiini tappoi tuberkuloosin laboratoriossa
- Miestä heitettiin kivellä väkivallan vastaisessa mielenosoituksessa Tukholmassa
- EU eteni veronkierron torjunnassa
- Kokoomuksen ehdokkuutta hakeva Juhani Tamminen oli ennen keskustalainen
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- Kolme ihmistä sairaalaan Rainbow'n pannukasviksista
- Suomen henkinen tila raastaa yrittäjiä: "Aina on joku talvisota menossa"
- Le Pen: Notre Damen itsemurha kunnioitettava poliittinen teko
- New York tuomitsi Airbnb-majoituksen laittomaksi
- Tietosuojan tiukentaminen sai verkkokaupat varpailleen
- Hulluruohoa syönyt: Tunsin itseni sumopainijaksi
- Levottomuudet laajenivat yöllä uusiin lähiöihin Tukholmassa
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- Hausmyllyn laulaja kuoli 44-vuotiaana
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- Koirasta kiivastunut kannabiskasvattaja pieksi ulkoilijan Sipoossa
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
- Mopoilija pelästytti hevosen– ratsastaja loukkaantui vakavasti
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- 10 vuotta sitten siepattuja naisia pidettiin vankeina USA:ssa – yhdellä kuusivuotias tytär
- Venäläiset puolustivat Pesosen tyrmännyttä Kovaltšukia
Uutiset
- Mies kuoli viidakkoveitsi-iskussa Lontoossa – terrorismia epäillään
- Salomäki avasi seiväskautensa kärkituloksella
- Yhdysvallat myönsi surmanneensa kansalaisiaan ulkomailla
- EU eteni veronkierron torjunnassa
- Britannia tuki vankilentoja luultua enemmän
- IAEA: Iran laajentaa tuntuvasti ydinohjelmaansa
- Yhden maalin RoPS-mies Greenhoff kuoli
- Miestä heitettiin kivellä väkivallan vastaisessa mielenosoituksessa Tukholmassa
- Vatikaanissa paljastui kuusi rahanpesuepäilyä
- Hulluruohoa syönyt: Tunsin itseni sumopainijaksi
- EU virittää energian sisämarkkinoita – kilpailun toivotaan hillitsevän hintoja
- Kokoomuksen ehdokkuutta hakeva Juhani Tamminen oli ennen keskustalainen
- Suomen paras kunta käynnistää yt-neuvottelut
- Lappeenranta muuttui rakennustyömaaksi Video
- Kolme ihmistä sairaalaan myrkyllisistä pakastevihanneksista Video
- Jordania hakee huomiota pakolaistaakalleen
- Airbnb haluaa New Yorkin muuttavan vuokrauslakejaan
- Al-Assad on saamassa paikan Syyria-neuvotteluissa
- Costa Concordian kapteenia syytetään kuolemantuottamuksesta
- Mies kuoli työtapaturmassa Ylöjärvellä – putosi saksilavanosturilta
- Keskeinen nykysäveltäjä Dutilleux on kuollut
- Bernanke lupaa jatkaa rahapolitiikan elvytystä
- Etene: Vanhempien oltava yksimielisiä ympärileikkauksesta
- Gabriella-risteilijän huolto venähti, tuhannet matkat peruttiin yllättäen
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- C-vitamiini tappoi tuberkuloosin laboratoriossa
- Ammattikorkeakoulu Metropolia aloittaa yt-neuvottelut
- Evira varoittaa verkossa myytävistä untuvikoista
- Makedonian viisuartisti syyttää homoja huonosta menestyksestään
- Kolme ihmistä sairaalaan Rainbow'n pannukasviksista
- Keskeinen nykysäveltäjä Dutilleux on kuollut
- Makedonian viisuartisti syyttää homoja huonosta menestyksestään
- Gergijev kehittelee nyt konserttisalia ja puistoa Moskovaan
- Madventures-miehet palaavat televisioon
- Kolumni: Näyttämöyhteiskunnassa kaikki eivät mahdu edes seisomapaikoille
- Elina Knihtilä näyttelijäntyön professoriksi
- Harvinainen Harry Potter -kirja huutokaupattiin ennätyshintaan
- Haloo Helsinki! heitti katukeikan Helsingin keskustassa
- Uriah Heepin basisti kuoli syöpään
- Blogi: Vain Hannu Väisäsen Finlandia-voittaja puuttuu kriitikoiden listalta
- HS:n kriitikot listasivat omat suosikkinsa
- Äänestä 2000-luvun paras kotimainen romaani
- Arvio: Kauhun tasapainoa tavoittelemassa
- Arvio: Heinisen onni kukkii 1920-luvulla
- Arvio: Murha kylpyhuoneessa
- Arvio: Taivaalla loistaa kuu – ja toinenkin
- Arvio: Rod Stewartin tilinteko
- Arvio: Abba-nostalgia pelastaa Agnethan
- Arvio: Roky on yhä ihme
- Arvio: Uusi TUMO soittaa todella uutta musiikkia
- Arvio: Kuin repeämä maailmassa
- Tv-opasta voi käyttää nyt maksuttomilla HS:n tunnuksilla
- Jaakko Yli-Juonikkaan Neuromaani sai kirjallisuuspalkinnon
- M.A. Nummisen Uusrahvaanomainen jatsiorkesteri tulee taas
- Dokumenttielokuva kertoo Sara Hildénin tarinan kaunistelematta
- Kivinen tie Hollywoodin huipulle
- Säveltäjä Anders Eliasson on kuollut
- Kuuluisa reggaeyhtye vierailee Oulussa
- Melody Gardot konsertoi jälleen Suomessa
- Ateneumin teoksia julkaistiin Google Art Projectissa

