-
Tekijänoikeuksien haltijoiden etujärjestö TTVK (Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus ry) kertoo etsineensä jääkiekon MM-kisojen aikana pääkaupunkiseudun ravintoloista mahdollisia luvattomia kisastudioita. Suomessa MM-kiekon lähetysoikeudet...
-
Kansalaisaloite kohtuullisemmasta tekijänoikeuslaista voi päätyä eduskunnan käsittelyyn, mutta valiokuntia lobbaavat lähes pelkästään tiukan tekijänoikeuden kannattajat. Yli 27 800 kannatusilmoitusta kerännyt kansalaisaloite Järkeä tekijänoikeuslakiin...
-
-
Tekijänoikeusjärjestö Gramex jakoi viime vuonna 13,7 miljoonaa euroa musiikille. Tästä summasta tilitettiin 10,6 miljoonaa euroa suomalaisille muusikoille, laulajille, kapellimestareille ja äänitteiden tuottajille. Sekä taiteilijat että tuottajat...
-
TURKU. Tekijänoikeusjärjestön vaatimus on saanut kaksi verkko-operaattoria lopettamaan televisio-ohjelmien tallennuspalvelunsa, kirjoittaa Turun Sanomat. Tallennuksesta ovat luopuneet Salon Seudun Puhelin ja ahvenanmaalainen Ålcom. Tekijänoikeuden...
-
Helsingin hovioikeus on määrännyt elektroniikkaa ja kodinkoneita myyvän Verkkokauppa.com-yhtiön maksamaan yhdessä virolaisen yhteistyökumppaninsa Arctechon kanssa 3,5 miljoonan euron korvaukset korkoineen tekijänoikeuksia valvovalle Teostolle, koska...
-
Kuurojen Liitto vaatii viittomakielellä esiintyvälle Signmarkille esittävien taiteilijoiden ja äänitetuottajien yhdistyksen Gramexin korvauksia, kertoo Kotimaa24-verkkosivusto. Koska Signmarkina tunnettu rap-artisti Marko Vuoriheimo on kuuro eikä tuota itse ääntä, hän jää paitsi tietyistä korvauksista.