Ehdokas Putin on sama vanha Putin
Helsingin SanomatPääministeri Vladimir Putin jatkoi tällä viikolla presidenttikampanjaansa lupaamalla tehdä Venäjästä sotilaallisesti vahvan. Asevoimien ja aseteollisuuden kehittämiseen aiotaan vuoteen 2020 mennessä sijoittaa lähes 600 miljardia euroa, Putin kirjoitti Rossijskaja Gazeta -lehdessä julkaistussa artikkelissa.
Ohjelma ei ole uusi eikä yksin Putinin ajama. Liberaalin maineessa ollut presidentti Dmitri Medvedev sanoi jo keväällä 2009, että 2000-luvun toisella vuosikymmenellä Venäjä ryhtyy suuren luokan aseistautumishankkeeseen Naton ja terrorismin uhkien vuoksi. Viime vuoden budjetissa puolustusmenoja lisättiin huomattavasti.
Pelkkiä rahasummia merkittävämpi kysymys on, pystytäänkö pitkään valmisteltu uudenaikaistamisohjelma toteuttamaan. Putin sanoi maanantaina itsekin, että aseisiin annetuista miljardeista kertominen ei ole niin tärkeää kuin rahoilla todellisuudessa asevoimille saatavien aseiden määrä.
Äskettäin asevoimien komentaja Nikolai Makarov moitti venäläistehtaiden valmistamaa panssarikalustoa vanhentuneeksi. Venäjän sotilassyyttäjä valitti viime vuonna, että korruptio syö viidesosan puolustusmäärärahoista ja heikentää asetuotannon laatua.
Viime syksynä eronnut valtiovarainministeri Aleksei Kudrin taas arvosteli puolustusmenojen äkillistä lisäämistä taloudellisesti kestämättömäksi.
Olennaista Putinin puolustuskatsauksessa oli sen alun ja lopun pelotteleva paatos.
Putin väitti heti kirjoituksensa ensi riveillä, että maailmalla on ryhdytty vaatimaan globaalisti tärkeiden luonnonvarojen irrottamista niiden omistajavaltion suvereenista määräysvallasta ja Venäjän on sen vuoksi vahvistettava strategista pelotevoimaansa. Hänen mukaansa vain tämä voima pelasti 1990-luvulla Venäjän kansallisen itsemääräämisvallan.
Lopuksi Putin varoitti, että jos Venäjä ei nykyaikaista sotilasmahtiaan, vuoden 1941 murhenäytelmä – siis natsi-Saksan hyökkäys Neuvostoliittoon – saattaa toistua.
Jotkut ovat toiveikkaasti arvelleet, että Putin voisi vastata äänestäjien ilmaisemaan tyytymättömyyteen uudistumalla. Putinin on esitettävä uusia ajatuksia ja hankittava uusia liittolaisia, hänen tiedottajansa myönsi joulukuun duumavaalien jälkeen.
Ulkoisten uhkien liioittelu on taattua vanhaa Putinia. Pitää toivoa, että muuttuneella Venäjällä se kuulostaa vain kuluneelta.
Kotimaa
Hyvinkään epäilty ampuja tunsi ainakin yhden uhreistaan ennalta
Politiikka
Urpilainen julisti: Sdp vastustaa yhden prosentin ahneutta
Ulkomaat
Paavin hovimestari vahvistui vuotojupakan pääepäillyksi
Talous
IMF-johtaja: Kreikkalaisten turha odottaa sääliä
Luetuimmat juuri nyt
- Hyvinkään epäilty ampuja tunsi ainakin yhden uhreistaan ennalta
- Hyrian rehtori: Uhrit olivat luokkansa priimuksia
- IS: Alavudella tyttöön törmännyt nainen tavoitettu
- Yksi Hyvinkään ammuskelussa haavoittuneista yhä kriittisessä tilassa
- Paatero: Poliisi toimi oikein ampumispaikalla
- Silminnäkijä: Ampuja olisi ihan hyvin voinut osua minuun
- Tahkon pelaaja kuoli, kaksi muuta loukkaantui Hyvinkään ammuskelussa
- Kolumni: Koeta olla vähän kiltimpi
- Hyvinkään epäilty ampuja tunsi ainakin yhden uhreistaan ennalta
- Intian rikkain perhe avasi kohukotinsa ovet Vanity Fairille
- Yksi Hyvinkään ammuskelussa haavoittuneista yhä kriittisessä tilassa
- Ampumisessa haavoittunut poliisi on 23-vuotias nainen
- Hyrian rehtori: Uhrit olivat luokkansa priimuksia
- Tahkon pelaaja kuoli, kaksi muuta loukkaantui Hyvinkään ammuskelussa
- Pitkämäen keihään vahingoittama Sdiri vie IAAF:n oikeuteen
- IS: Alavudella tyttöön törmännyt nainen tavoitettu
- Hyvinkään epäilty ampuja tunsi ainakin yhden uhreistaan ennalta
- Kolumni: Pelottavat tissit
- Espanjan euroviisuedustajaa pyydettiin välttämään viisuvoittoa
- Jo neljäs outo lapsen yliajon yritys Kanta-Hämeessä
- Kummolalla ja Harkimolla riita Hartwall-Areenan aitioista
- Nainen törmännyt jo kolmasti lapseen ja poistunut paikalta
- Ruotsin prinsessa Estelle kastettiin – katso kuvat
- Laskelma: Facebookin osakkeen "oikea" hinta voisi olla 9,59 dollaria
- MM-jääkiekon otteluohjelma ja tulokset
- Hyvinkään epäilty ampuja tunsi ainakin yhden uhreistaan ennalta
- Nuori nainen raiskattiin Elielinaukiolla keskellä Helsinkiä
- Ruotsalaislehti: Suomi pelasti MM-bileet
- Kolumni: "Annatko?"
- Kolumni: Pelottavat tissit
- Leijonien lääkäri osti tyhjäksi koko hampurilaisravintolan
- Superkuu valaisi Suomen yötaivaan – katso kuvat
Uutiset
- Etsitty 90-vuotias natsirikollinen kuoli Saksassa
- YK-tarkkailijat vahvistivat lasten verilöylyn Syyriassa
- Metallin liittosihteeri vaihtumassa
- Ruotsin euroviisupomo ennakoi voittoa Loreenille
- Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
- Hyvinkään epäilty ampuja tunsi ainakin yhden uhreistaan ennalta
- Silminnäkijä: Ampuja olisi ihan hyvin voinut osua minuun
- Hyvinkää suruliputtaa sunnuntaina ja maanantaina
- Kädenvääntö päättyi puukotukseen ravintolassa Valkeakoskella
- Smulter penkkipunnersi MM-tittelin SE-tuloksella
- Berlusconi väläytti presidenttiehdokkuutta
- Yksi Hyvinkään ammuskelussa haavoittuneista yhä kriittisessä tilassa
- IS: Alavudella tyttöön törmännyt nainen tavoitettu
- Nuori mies kuoli moottoripyöräonnettomuudessa Uuraisilla
- Olli Tuominen voitti squashin EM-kultaa
- Räikkönen: En saanut renkaita toimimaan
- Paavin hovimestari vahvistui vuotojupakan pääepäillyksi
- Nobelisti Günter Grass kritisoi Euroopan maita Kreikan heikosta kohtelusta
- Tuomioja: Islannin Nato-jäsenyys ei este ilmavalvonnalle
- Heinäluoma omaisille: Koko kansakunta ajattelee teitä
- Espanjalainen kriisipankki Bankia vakuuttaa selviämistä
- Pyöräilijä kuoli törmäyksessä pakettiautoon Kouvolassa
- Kymmeniä sodan uhreja haudattiin Bosniassa
- Tapon yritys Lemillä, motiivi epäselvä
- Urpilainen vastustaa hallintarekisterin laajennusta
- Perun oudot eläinkuolemat jatkuvat – nyt paljastui äyriäisten joukkokuolema
- Kiina hermostui Britannialle dalai-laman tapaamisesta
- Viisukaupungissa kiinniotettuja vapautettiin
- Urpilainen julisti: Sdp vastustaa yhden prosentin ahneutta
- Medvedev tarttui Yhtenäisen Venäjän ruoriin Putinin jälkeen
- Urpilaisen asema on vahva, Sdp:n tila ei vielä vakaa
- Perusturva ei riitä minimielintasoon
- Vieraskynä: Kehitysvammaa tulisi käsitellä sairautena
- Yrittäjän moninkertainen Yle-vero
- Merkintöjä: Melko reilun kaupan ihmisiä
- Vieraskynä: Kansalaisten ääni kuuluu yhä paremmin
- Merkintöjä: Minä olen tämän ajan tärkein henkilö
- Karlsson
- Huonoonkin on varauduttava
- Vanhuuden turvan rahoitus huolettaa
- Vieraskynä: Yhteinen puolustuskyky vaatii luottamusta
- Merkintöjä: Poliittinen kenttä pirstoutuu
- Oppisopimuskoulutus toimii Saksassa hyvin
- Huono johtaja pitää hyvistä kisoista
- Finnairin muutoksessa uusi vaihe
- Karlsson
- Siuntio repesi rikki
- Kolumni: Lääkkeitten hintariita leimahti taas
- Puolustusyhteistyö muokkaa liittoutumista
- Vieraskynä: Euroviisut tuovat Azerbaidžanin valokeilaan
- Vihreiden eutanasiakanta osui herkkään paikkaan
- Putin palkitsi uskollisuuden
- Pitkä EU-tie uuvuttaa serbejä
- Kolumni: Uusi askel tuntemattomaan
- Merkintöjä: Punatukkaiset, älkää vaivautuko
- Pakkoliitos ei ole epämääräinen termi
- Vieraskynä: Syömisestä ei kannata tehdä liian vaikeaa
- Ei kikkoja vaan kasvua
- Merkintöjä: Arkhimedeen laki ja ääriliikkeet
- Säästöpaineet muokkaavat Suomen suhdetta Natoon