Hoitoa ennen pakkohoitoa

 |   | 
 
Helsingin Sanomat

Eduskunnan pitäisi saada vielä tämän vuoden lopulla käsiteltäväkseen lakiesitys, joka määrittelisi, missä tilanteessa raskaana oleva nainen voitaisiin määrätä tahdonvastaiseen hoitoon. Lakiehdotusta työstetään sen varalle, että raskaana olevan naisen päihteidenkäyttö uhkaisi syntyvän lapsen terveyttä.

Lain valmistelu on venynyt muutamankin hallituskauden yli. Yksi tärkeimmistä viivytyksen syistä on se, että aikuisen ihmisen itsemääräämisoikeuteen puuttuminen on erityisen hankalaa. Näihin päiviin asti vallalla on ollut käsitys, että syntymätön sikiö on osa naisen ruumista, jonka hyvinvoinnista nainen päättää itse.

Jos perustuslakivaliokunta aikanaan päätyy ratkaisuun, jonka mukaan sikiötä voidaan kohdella syntyvänä lapsena, jolla on oikeus mahdollisimman terveeseen elämään, lainsäätäjille jää vielä monta ongelmaa ratkaistavaksi.

Niistä tärkeimpiin kuuluu se, että lailla pitää myös säätää kaikille raskaana oleville naisille subjektiivinen oikeus päihdehoitoon tai ainakin tiukka hoitotakuu ilman viikkojen odottelua päihdehoitopaikan löytämiseksi.

Nyt kunnat eivät vastoin päihdehuoltolakia järjestä riittävästi hoitopaikkoja päihderiippuvaisille. Ei myöskään tiedetä, paljonko päihderiippuvaisia ja hoitoon halukkaita ihmisiä jää hoitopaikkojen ulkopuolelle ja onko heidän joukossaan raskaana olevia naisia.

Ellei raskaana oleville naisille taata itsenäistä oikeutta päihdehoitoon, koko pakkohoitopykälä joutuu varsin kummalliseen valoon. Pitäisikö naisen päätyä ensin huonoon kuntoon ja kieltäytyä hoidosta, jotta hoitopaikka järjestyisi pakkopykälän avulla?

Työryhmän pitää muistaa lakia sorvatessaan myös se, ettei päihderiippuvaisen äidin hoito tai tuki katkea synnytykseen. Vaikka äidin juominen ei enää vaurioittaisi lapsen aivoja, päihderiippuvuudesta kärsinyt äiti tarvitsee tukea vanhemmuuteensa.

Pakkohoitopykälään turvautuminen voi joskus olla tarpeellista syntyvän lapsen terveyden pelastamiseksi. Tärkeintä on kuitenkin, että neuvoloista kyetään ohjaamaan apua tarvitsevat raskaana olevat naiset vapaaehtoiseen hoitoon niin, ettei heidän tarvitsee pelätä pakkohoitoon joutumista.

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta