Isä tässä moi, tänään menee myöhään

 |   | 
 

Viime vuonna Suomen ekonomiliiton jäsenistä 1 236 oli kuukautta pidemmällä perhevapaalla. Heistä miehiä oli kahdeksan, siis 0,6 prosenttia. Nämä perhekeskeiset ekonomimiehet mahtuisivat kahteen työsuhde-Octaviaan.

Emmekä me muut ole sen parempia. Neljä viidestä isästä kyllä käyttää isyysvapaata silloin, kun myös vauvan äiti on kotona. Mutta yhdessä jaettavasta vanhempainvapaasta isät käyttävät vaivaiset 3,5 prosenttia.

Lisää ikäviä tilastoja: Työ- ja elinkeinoministeriö kysyi muutama vuosi sitten pikkulasten vanhemmilta, miten he haluaisivat järjestellä työaikojaan. Alle kaksivuotiaiden lasten isistä joka neljäs kertoi, että haluaisi tehdä osa-aikaista työtä. Kuinka moni oli toteuttanut toiveensa? Kolme prosenttia.

Miksi me miehet emme pidä puoliamme?

Suomea johtavat nykyään kolme–nelikymppiset pienten lasten vanhemmat. Miesministereistä Jyrki Kataisella, Paavo Arhinmäellä, Carl Haglundilla, Ville Niinistöllä ja Alexander Stubbilla on pieniä lapsia.

On tietenkin kohtuutonta olettaa, että esimerkiksi eurokriisin kanssa yökaudet painiva pääministeri näyttäisi mallia ja tekisi lyhennettyä työaikaa, mutta tilanne on aika samanlainen muissakin työpaikoissa.

Useissa firmoissa herrahissi täytetään nyt pienten lasten vanhemmilla. Parhaassa pomoiässä olevat viisikymppiset ohitetaan.

Harva uskaltaa kieltäytyä, kun kysytään. Muuten ei enää kysytä.

Vuonna 1968 Yhdistys 9 -niminen järjestö vaati miehille kolmen kuukauden isyyslomaa ja vapautusta "elintasorobotin" roolista. Vaati järjestö miehille muutakin, kuten "oikeutta osoittaa tunteita muutoinkin kuin jääkiekko-ottelussa tai humalassa".

Edistystä on tapahtunut. Miehet osaavat herkistellä muutenkin kuin muovituoppi kädessä lätkämatsissa, mutta vanhemmuudessa kehitys on ollut yllättävän hidasta.

Kun pariskunta saa lapsia, aiemmin tasa-arvoisesti kotityöt jakaneet parit voivat taantua perinteisiin rooleihin. Nainen hoitaa lapsen ja kodin, ja mies metsästää riistaa. Modernissa maailmassa se tarkoittaa ylitöitä.

Lapsiperheiden isät tekevät pitkää työviikkoa useammin kuin lapsettomat miehet. Pienten lasten isät tekevät myös kaikkein eniten ylitöitä.

Taantumuksellisen työnantajan silmissä pienet lapset saattavat edelleen olla naiselle uran este, mutta miehen uraan perheellä on todettu olevan myönteinen vaikutus.

Pienten lasten isät ovat työnantajan silmissä uskollisia sotureita. He yrittävät taistella kahdella rintamalla yhtä aikaa.

Ylityöt eivät tosin johdu vain isukkien yltiötunnollisuudesta. Moni isä yksinkertaisesti viihtyy töissä paremmin kuin kotona vaippasulkeisten ja räjähtelevien jukurttipurkkien keskellä.

Tuoreiden isien yltiöpäinen tarve raataa hurjia työmääriä johtunee myös neurobiologiasta. Tutkijat ovat havainneet, että omat lapsuudenaikaiset psyykkiset tekijät saattavat aktivoitua lapsen saaneen ihmisen aivoissa.

Jos oma isä on paiskinut valtavasti töitä, kun on itse ollut vauva, sama tarve saattaa syntyä tuoreen isän pahaa-aavistamattomissa aivoissa.

Osa torjuu tällaisten ongelmien puimisen kylläisen eliitin kitinänä. Olisivat onnellisia, jos saavat uran tai perheen – saati että julkeavat haaveilla molemmista.

Moni yrittääkin nöyrästi yhdistää työn ja perheen, oli tilanne miten vaativa tahansa. Niissä kodeissa vanhemmat saattavat lähteä viideltä kotiin. Kun lapset menevät nukkumaan, olohuoneiden nurkassa avataan läppärit. Vanhempien toinen työvuoro jatkuu puolille öin.

Yleensä ongelmista marisevat tietotyöläiset, mutta heistä useimmilla on sentään mahdollisuus tehdä töitä kotona ja joustaviin aikoihin. Paljon haastavampaa peli on palvelualoilla, jossa työt rullaavat ympäri vuorokauden seitsemänä päivänä viikossa.

Useimmat pienten lasten vanhemmat haaveilevat suuremmasta työaikojen joustosta. Väestöliitolla on tätä varten peräti oma Perheystävällinen työpaikka -hanke, jossa työnantajia yritetään kädestä pitäen opastaa tässä sinänsä yksinkertaisessa asiassa.

Kuka on perheystävällisen työpaikan vihollinen? Se ei ole Iso Pomo, jota olisi helppo syyttää kaikesta.

Se olen minä. Se olet sinä. Se on isä, jolla menee tänäänkin töissä liian myöhään.

jaakko.lyytinen@hs.fi Kirjoittaja on HS:n kulttuuritoimituksen esimies.

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta