Kiseleffin talon virheistä pitää oppia

 |   | 
 
Helsingin Sanomat

Aurinkoisena kesäpäivänä turistit parveilevat Senaatintorilla, mutta torin laidalla sijaitseva Kiseleffin talo on hiljainen. Muutama kiinalaismatkailija kuljeskelee päämäärättömästi alakerrassa, mutta heidätkin äkäinen ryhmänjohtaja hakee pian pois.

Sisäänkäyntien laskurien mukaan Kiseleffin talossa käy kesällä 30 000 ihmistä kuukaudessa. Autioita käytäviä ja tyhjiä kauppoja katsellessa tulee ilmeiseksi, että suuri osa kävijöistä kääntyy nopeasti kannoillaan. Aulassa on paraatipaikalla taidenäyttelyn vieraskirja, johon on kertynyt vain muutama allekirjoitus päivää kohti.

Syy yleisökatoon on selvä. Virastomaiseksi saneerattu interiööri toivottaa tervetulleeksi vain ne, joilla on talon design- ja muotiliikkeisiin valmiiksi mietittyä asiaa.

Ennen remonttia Kiseleffin taloa hallitsivat käsityöläisten kaupat, joiden basaaritunnelma houkutteli satunnaista pistäytyjää käymään peremmälle.

Kiseleffin talon profiilin muuttaminen designtavarataloksi on harkittu mutta ei loppuun asti mietitty teko. Kaupunki halusi talon vuokralaisiksi käsityöläispuoteja hohdokkaampaa brändibisnestä, mutta se ei tuo taloon vuolasta asiakasvirtaa.

Kun historiallisesti arvokkaan rakennuksen – jossa sijaitsi ensimmäinen Stockmannin tavaratalo – sisustusratkaisuissakin suosittiin käytännöllisinä pidettyjä ja halvan näköisiä elementtejä, talon viihtyisyys ja rakennustaiteellinen arvo kärsivät.

Remontin yhteydessä tehtyjä virheitä aiotaan nyt korjata, muun muassa poistamalla paljon kritisoitu harmaa muovimatto. Sisustuksen suurin ongelma on kuitenkin se, että talon historialliset kerrostumat näkyvät enää irrallisina sirpaleina, eikä kerran uusittua ole helppoa entisöidä ehjäksi kokonaisuudeksi.

Kiseleffin talon remontti on osa laajempaa Senaatintorin ja Kauppatorin välisten kortteleiden elävöittämishanketta. Nyt saatu kokemus osoittaa, että elävöittämispyrkimykset voivat kääntyä tarkoitustaan vastaan. Suurimman remontin tarpeessa onkin hankkeesta vastaava organisaatio, joka on kokonaisnäkemyksen puutteessa siirtänyt vastuuta yksiköltä toiselle.

Torikortteleiden elävöittäminen on määrä saattaa päätökseen vuoteen 2017 mennessä. Jos tehdyistä virheistä otetaan muissa torikortteleissa opiksi, hanke voi vielä onnistua – ja tuoda enemmän asiakkaita myös Kiseleffin taloon.

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta