Kreikka sai taas hetken hengähdysaikaa, kun euromaat hyväksyivät yön yli kestäneissä neuvotteluissa Kreikan toisen lainapaketin.

Kreikalle myönnettävä lainaerä pysyi Suomenkin vaatimassa 130 miljardissa eurossa, kun yksityisten sijoittajien Kreikka-saatavista leikataan hieman aiottua enemmän, 53,5 prosenttia. Joidenkin ekonomistien mielestä enemmänkin olisi voinut leikata. Järjestelyllä saatiin joka tapauksessa hakattua Kreikan 350 miljardin euron velkavuoresta vajaa kolmannes pois.

Kreikalle hankittiin lainalla lisää aikaa. Seuraava joukkolainavelkakirja, 14,5 miljardia euroa, lankeaa Kreikan maksettavaksi maaliskuun lopulla. Paketista ei siis saatu sovintoa aikaan yhtään liian aikaisin. Paketti on vielä hyväksytettävä joidenkin maiden, muun muassa Suomen, Alankomaiden ja Saksan, parlamenteissa.

Maan lopullista pelastumista laina ei suinkaan takaa, eikä ole mitään takeita siitä, että tämä laina olisi viimeinen, jonka Kreikka tarvitsee. Kreikan kannalta pahin vaihtoehto eli maan irtautuminen euroalueesta on nyt hieman epätodennäköisempää kuin vielä jokin aika sitten.

Kreikan suurimpia ongelmia – valtiontalouden karmean velkataakan lisäksi – ovat kilpailukyvyn puute ja julkisen sektorin ilmiselvä tehottomuus sekä mentaliteetti, jonka mukaan valtiota saa huijata kiertämällä veroja.

Ongelma on myös vähäinen vientiteollisuus. Matkailu on merkittävä tulonlähde. Muuten talous on maatalousvaltaista eikä tuotteita ole jalostettu pitkälle.

Julkista taloutta aiotaan panna kuriin ankaralla kädellä. Sitä vaativat rahoittajat. Pulmalliseksi asian tekee se, että talouskuuri – esimerkiksi minimipalkkojen leikkaus – puree kovemmin köyhiin kuin rikkaisiin, enemmän rehellisiin kuin epärehellisiin.

Seuraavaksi jännitetään Kreikan huhtikuisia parlamenttivaaleja ja sitä, sitoutuuko uusi hallitus lainaohjelman vaatimaan menokuriin. Nykyinen hallitus on jo valmiiksi erittäin epäsuosittu, mistä osoituksena on mellakoiden jatkuminen. Kreikan kaksi pääpuoluetta ovat tosin ilmoittaneet sitoutuvansa menokuriin.

Kreikassa hallitus toisensa jälkeen on sulkenut silmänsä ikäviltä tosiasioilta. Nyt ne pitää tunnustaa ja vieläpä kertoa kansalle, kuuluu käsky ulkoa. Valtiovallan legitimiteetti on jo entuudestaan heikko, ja säästöpäätökset heikentävät sitä entisestään.

Talouden kokoon suhteutettuna Kreikka joutuu tekemään huomattavasti kovemmat leikkaukset kuin Suomi 1990-luvun alun lamassa. Säästöpäätöksille on siksi erittäin vaikea hankkia kansalaisten hyväksyntää. Säästöohjelmasta pitäisi kuitenkin saada kaikkien kreikkalaisten yhteinen päämäärä. Kreikalla ei ole enää yhtään varaa lipsua sovituista tavoitteista. Se on lipsumisvaransa käyttänyt jo aikaa sitten.

Talous pitäisi saada kasvuun, mutta se on vaikeaa, kun taloutta samaan aikaan kiristetään. Tästäkin Suomella olisi kokemuksia jaettavana.

Koko euroalueen kannalta tärkeintä olisi, ettei Kreikkaa kohtaan tunnettu epäluottamus leviäisi muihin riskimaihin. Portugaliin se on jo levinnyt, eivätkä Espanja ja Italiakaan ole vielä turvassa.

Ennen euroryhmän kokousta Suomi ja Kreikka allekirjoittivat sopimuksen Kreikan Suomelle antamista vakuuksista. Vakuuksilla on merkitystä vain näille kahdelle maalle; muita euromaita sopimus ei hetkauta. Sen verran ovelasti vakuussopimus on muotoiltu, että muut euromaat eivät vakuuksia edes huolineet.

Vakuuksiin päädyttiin Sdp:n vaatimuksesta. Suomessa vakuudet onkin tarkoitettu lähinnä sisäpoliittiseen käyttöön, osoitukseksi Sdp:n tiukentuneesta suhtautumisesta muiden euromaiden tukemiseen. Jos kaikki menee kuten on ajateltu, taloudellisesti niistä ei ole Suomelle sanottavaa hyötyä, jos ei haittaakaan.

Sen verran ankara nöyryytys vakuudet ovat Kreikan johdon itsetunnolle, että tiedotusvälineet eivät saaneet olla todistamassa allekirjoitustilaisuutta.