Lääkäri kirjoittaa karhun pelosta
Helsingin SanomatLääkärityövoiman käyttö mitä kummallisimpien todistusten tehtailuun puhuttaa yhä enemmän etenkin niissä kunnissa, joihin lääkäreitä on vaikeaa saada töihin. Lääkäriliitossa on laskettu, että Suomessa kuluu todistusten kirjoittamiseen noin kahdensadan lääkärin vuosittainen työpanos.
Osa todistuksista menee Kelan byrokratian pyörittämiseen. Laissa on säädetty, että lääkärin pitää todeta potilaan tarvitsevan lääkettä sellaiseen sairauteen, jonka lääkitys oikeuttaa peruskorvausta suurempaan lääkekorvaukseen.
Lausunto pitää kirjoittaa silloinkin, kun kyse on esimerkiksi diabeetikon tarvitsemasta insuliinista. Yksikään lääkäri ei varmasti kirjoita insuliinia kenellekään muulle kuin diabetesta sairastavalle, eivätkä muut voi insuliinia käyttääkään. Sama koskee monia muitakin lääkkeitä tarvitsevia. Esimerkiksi kilpirauhasen vajaatoimintaan tarkoitettua lääkettä ei myöskään voi kirjoittaa muille kuin juuri tuota tautia sairastaville.
Lääkekorvausjärjestelmä onkin yksi lausuntoautomaatin ylläpitäjä. Koska joitain lääkkeitä voidaan käyttää vaikeusasteiltaan erilaisten sairauksien hoitamiseen, lääkärin pitää arvioida, onko kunkin potilaan sairaus niin vaikea, että sen hoitoon pitää saada enemmän korvausta kuin toisen samaa lääkettä käyttävän potilaan.
Hiljattain esityksensä jättänyt lääkekorvauksia pohtinut työryhmä ei esittänyt laskelmia siitä, millaisia kustannusvaikutuksia syntyisi, jos korvaukset maksettaisiin tiettyjen lääkkeiden eikä sairauksien mukaan. Laskelmassa pitäisi ottaa huomioon myös se, kuinka paljon lääkäreiden aikaa säästyisi potilaiden hoitoon, jos lausunnoista luovuttaisiin.
Kokonaan oma lukunsa ovat ne lausunnot, joiden kirjoittamiseen lääkärinkoulutuksesta ei ole minkäänlaista hyötyä.
Lääkärit joutuvat antamaan lausuntoja muun muassa siitä, tarvitseeko syrjäseudulla asuva lapsi taksikyydin lyhyellekin koulumatkalle, koska seudulla tiedetään liikkuvan karhuja.
Kun jalkansa menettänyt hakee invatunnusta, jotta saisi käyttää invalideille tarkoitettuja pysäköintipaikkoja, lääkärin pitää todistaa sekin, että tältä puuttuu jalka.
Kaikista todistuksista ei voida luopua, mutta jos sadankin lääkärin työpanos saataisiin sairaanhoitoon, olisi saavutettu paljon.
Kotimaa
Hyvinkään epäilty ampuja tunsi ainakin yhden uhreistaan ennalta
Politiikka
Urpilainen julisti: Sdp vastustaa yhden prosentin ahneutta
Ulkomaat
Paavin hovimestari vahvistui vuotojupakan pääepäillyksi
Talous
IMF-johtaja: Kreikkalaisten turha odottaa sääliä
Luetuimmat juuri nyt
- Hyvinkään epäilty ampuja tunsi ainakin yhden uhreistaan ennalta
- Hyrian rehtori: Uhrit olivat luokkansa priimuksia
- IS: Alavudella tyttöön törmännyt nainen tavoitettu
- Yksi Hyvinkään ammuskelussa haavoittuneista yhä kriittisessä tilassa
- Paatero: Poliisi toimi oikein ampumispaikalla
- Silminnäkijä: Ampuja olisi ihan hyvin voinut osua minuun
- Tahkon pelaaja kuoli, kaksi muuta loukkaantui Hyvinkään ammuskelussa
- Kolumni: Koeta olla vähän kiltimpi
- Hyvinkään epäilty ampuja tunsi ainakin yhden uhreistaan ennalta
- Intian rikkain perhe avasi kohukotinsa ovet Vanity Fairille
- Yksi Hyvinkään ammuskelussa haavoittuneista yhä kriittisessä tilassa
- Ampumisessa haavoittunut poliisi on 23-vuotias nainen
- Hyrian rehtori: Uhrit olivat luokkansa priimuksia
- Tahkon pelaaja kuoli, kaksi muuta loukkaantui Hyvinkään ammuskelussa
- Pitkämäen keihään vahingoittama Sdiri vie IAAF:n oikeuteen
- IS: Alavudella tyttöön törmännyt nainen tavoitettu
- Hyvinkään epäilty ampuja tunsi ainakin yhden uhreistaan ennalta
- Kolumni: Pelottavat tissit
- Espanjan euroviisuedustajaa pyydettiin välttämään viisuvoittoa
- Jo neljäs outo lapsen yliajon yritys Kanta-Hämeessä
- Kummolalla ja Harkimolla riita Hartwall-Areenan aitioista
- Nainen törmännyt jo kolmasti lapseen ja poistunut paikalta
- Ruotsin prinsessa Estelle kastettiin – katso kuvat
- Laskelma: Facebookin osakkeen "oikea" hinta voisi olla 9,59 dollaria
- MM-jääkiekon otteluohjelma ja tulokset
- Hyvinkään epäilty ampuja tunsi ainakin yhden uhreistaan ennalta
- Nuori nainen raiskattiin Elielinaukiolla keskellä Helsinkiä
- Ruotsalaislehti: Suomi pelasti MM-bileet
- Kolumni: "Annatko?"
- Kolumni: Pelottavat tissit
- Leijonien lääkäri osti tyhjäksi koko hampurilaisravintolan
- Superkuu valaisi Suomen yötaivaan – katso kuvat
Uutiset
- Etsitty 90-vuotias natsirikollinen kuoli Saksassa
- YK-tarkkailijat vahvistivat lasten verilöylyn Syyriassa
- Metallin liittosihteeri vaihtumassa
- Ruotsin euroviisupomo ennakoi voittoa Loreenille
- Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
- Hyvinkään epäilty ampuja tunsi ainakin yhden uhreistaan ennalta
- Silminnäkijä: Ampuja olisi ihan hyvin voinut osua minuun
- Hyvinkää suruliputtaa sunnuntaina ja maanantaina
- Kädenvääntö päättyi puukotukseen ravintolassa Valkeakoskella
- Smulter penkkipunnersi MM-tittelin SE-tuloksella
- Berlusconi väläytti presidenttiehdokkuutta
- Yksi Hyvinkään ammuskelussa haavoittuneista yhä kriittisessä tilassa
- IS: Alavudella tyttöön törmännyt nainen tavoitettu
- Nuori mies kuoli moottoripyöräonnettomuudessa Uuraisilla
- Olli Tuominen voitti squashin EM-kultaa
- Räikkönen: En saanut renkaita toimimaan
- Paavin hovimestari vahvistui vuotojupakan pääepäillyksi
- Nobelisti Günter Grass kritisoi Euroopan maita Kreikan heikosta kohtelusta
- Tuomioja: Islannin Nato-jäsenyys ei este ilmavalvonnalle
- Heinäluoma omaisille: Koko kansakunta ajattelee teitä
- Espanjalainen kriisipankki Bankia vakuuttaa selviämistä
- Pyöräilijä kuoli törmäyksessä pakettiautoon Kouvolassa
- Kymmeniä sodan uhreja haudattiin Bosniassa
- Tapon yritys Lemillä, motiivi epäselvä
- Urpilainen vastustaa hallintarekisterin laajennusta
- Perun oudot eläinkuolemat jatkuvat – nyt paljastui äyriäisten joukkokuolema
- Kiina hermostui Britannialle dalai-laman tapaamisesta
- Viisukaupungissa kiinniotettuja vapautettiin
- Urpilainen julisti: Sdp vastustaa yhden prosentin ahneutta
- Medvedev tarttui Yhtenäisen Venäjän ruoriin Putinin jälkeen
- Urpilaisen asema on vahva, Sdp:n tila ei vielä vakaa
- Perusturva ei riitä minimielintasoon
- Vieraskynä: Kehitysvammaa tulisi käsitellä sairautena
- Yrittäjän moninkertainen Yle-vero
- Merkintöjä: Melko reilun kaupan ihmisiä
- Vieraskynä: Kansalaisten ääni kuuluu yhä paremmin
- Merkintöjä: Minä olen tämän ajan tärkein henkilö
- Karlsson
- Huonoonkin on varauduttava
- Vanhuuden turvan rahoitus huolettaa
- Vieraskynä: Yhteinen puolustuskyky vaatii luottamusta
- Merkintöjä: Poliittinen kenttä pirstoutuu
- Oppisopimuskoulutus toimii Saksassa hyvin
- Huono johtaja pitää hyvistä kisoista
- Finnairin muutoksessa uusi vaihe
- Karlsson
- Siuntio repesi rikki
- Kolumni: Lääkkeitten hintariita leimahti taas
- Puolustusyhteistyö muokkaa liittoutumista
- Vieraskynä: Euroviisut tuovat Azerbaidžanin valokeilaan
- Vihreiden eutanasiakanta osui herkkään paikkaan
- Putin palkitsi uskollisuuden
- Pitkä EU-tie uuvuttaa serbejä
- Kolumni: Uusi askel tuntemattomaan
- Merkintöjä: Punatukkaiset, älkää vaivautuko
- Pakkoliitos ei ole epämääräinen termi
- Vieraskynä: Syömisestä ei kannata tehdä liian vaikeaa
- Ei kikkoja vaan kasvua
- Merkintöjä: Arkhimedeen laki ja ääriliikkeet
- Säästöpaineet muokkaavat Suomen suhdetta Natoon