Saksa antoi etelälle hieman lisää narua
Helsingin SanomatEuroopan unionin huippukokouksesta on syntynyt melkein enemmän epäselvyyttä kuin selvyyttä. Se ei tietenkään ole vahinko. Epäselvyys on johtanut suomalaisessa poliittisessa keskustelussa tahattomiin ja tahallisiin väärinymmärryksiin.
Kaikki maat – sekä tukea tarjoavat että sitä saavat – halusivat palata kokouksesta voittajina, sillä kriisi hoitomenettelyineen on paitsi taloudellinen myös poliittinen kysymys. Italian pääministeri Mario Monti ilmoitti etukäteen, että hän ajaa tahtonsa läpi vaikka väkisin. Italiassa vaalit lähestyvät.
Kun kaikkien voitto ei ole kiistatilanteessa mahdollinen, tulkinnat laventuivat. Osallistujien yritykset laajentaa totuutta saavutuksista huomattiin jo kokouksen lopulla ja "luovuutta" pyrittiin suitsimaan.
Euroalueen pohjoiset edustajat koettivat viestiä, että jos etelän edustajat yrittävät vetää ratkaisuja kotiin päin puheilla ja tulkinnoilla, rahamarkkinat kyllä ennen pitkää puhkaisevat tällaiset puhekuplat.
Myöhemmin Espanjan tuki siirtyy pysyvän kriisimekanismin EVM:n sisälle. EVM:llä on ensisijainen asema yksityisiin sijoittajiin nähden, jos takaisinmaksussa ilmenee ongelmia. ERVV:llä tällaista asemaa ei ole.
Kokous päätti, että Espanjan tuki kulkee kaiken aikaa ERVV:n ehdoilla, eli tuen antajalla ei ole myöhemminkään ensisijaista asemaa.
Ratkaisun järki on aikataulussa. Espanjan pankit eivät voi odottaa, että EVM valvontamekanismeineen on iskukunnossa. Osa pankeista on kuilun partaalla. Ensisijaisuuskin olisi ollut kova pala, sillä keikkuvien pankkien maassa varotaan säikyttämästä yksityisiä sijoittajia, joiden pako jyrkentäisi entisestään pankkien omistusten arvon laskua.
Suomelle oli kaksi käypää vaihtoehtoa: Espanjan tuki kulkee EVM:n tai sitten ERVV:n kautta, jolloin Suomen on saatava vakuudet. Nyt siis haetaan vakuuksia.
Kokouksen varsinainen uutuus oli se, että EVM:lle sommitellaan lupa tukea kriisivaltioiden ohella suoraan pankkeja. Sopu syntyi, kun Saksan liittokansleri Angela Merkel hieman höllensi aikaisempaa vastustustaan. Tosin hänen johdollaan päädyttiin ratkaisuun, jossa tuet eivät ole ilmaisia illallisia.
Etelästä kumpusi ehdotus, että EVM:n tukipäätöksiin rakennettaisiin jonkinlainen automatiikka: apua tulisi, kun kriisimittarin neula hyppäisi punaiselle.
Nein, sanoi Saksa. Kokouksen lopputuloksen mukaan tukipäätökset vaativat neuvotteluja ja tuen antajan suostumusta eikä tukitoiminta käynnisty ennen kuin eurooppalainen pankkivalvonta on toiminnassa – eli joskus ensi vuonna. Pankkivalvonnan ennakkoedellytys tarkoittaa sitä, että pankkituki on käytännössä kaikkine saajalle esitettävine ehtoineen antajan hallussa ja hallinnassa.
Kotimainen poliittinen vääntö keskittyy EVM:n suoraan pankkitukeen. Häly on oppositiolta ymmärrettävää, sillä nykyisessä talousmaisemassa pankkien tukeminen näyttää herrojen hyysäämiseltä.
Hallituksen väitetään ylittäneen tältä osin eduskunnalta saamansa neuvottelumandaatin ja poikenneen EVM-sopimuksesta. Totuus on kokouksen olemusta muistuttava – sekava.
EVM-sopimuksen mukaan EVM voi antaa jäsenvaltion talouden tasapainottomuuksiin suhteutettua taloudellista tukea. Saaja on valtio. Tosin sopimus kertoo myös, että EVM:lle voidaan keksiä uusia toimintatapoja, jos niistä päästään yksimielisyyteen. Ei EVM-säädäntö pankkien tukemista nimenomaan kiellä, toisin kuin jotkut Suomessa tulkitsivat.
Mandaattikeskustelun perusongelma on se, että huippukokouksiin menevällä pääministerillä ei ole sitovaa "neuvottelumandaattia". Keskustelu on kuin väittelyä siitä, onko joulupukilla pitkä vai lyhyt parta – unohtuu pohtia, onko pukkia olemassa.
Pääministerin on tulevaisuutensa nimissä hyvä ottaa huomioon suuren valiokunnan näkemykset. Niistä saa kyllä neuvottelun tiimellyksessä poiketa, jos kantaa poliittisen vastuun jälkikäteen. Suuren valiokunnan hallitusryhmissä on sellainen kuva, että pääministeri saikin luvan selvitellä EVM:lle luovia tukimuotoja.
Toinen juttu on, että pankkien suora pönkittäminen oli se tapa, jota monet taloustutkijat suosittelivat kriisin tehokkaimmaksi – veronmaksajien rahaa parhaiten säästäväksi – hoitolinjaksi jo kauan sitten.
Kotimaa
Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
Politiikka
Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
Ulkomaat
Hävittäjät saattoivat matkustajakonetta Britanniassa – kaksi pidätetty
Talous
Yrityskysely lupailee Saksan kansantalouden näkymien paranevan
Urheilu
Turun Sanomat: Räikkönen joutuu piilottamaan kohua aiheuttaneen kuvan
Kulttuuri
Helsingin taidemuseon johtoon 21 hakijaa
Luetuimmat juuri nyt
- Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
- Hävittäjät saattoivat matkustajakonetta Britanniassa – kaksi pidätetty
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- Hyviä lukioita löytyy kaikkialta Suomesta – kirjoitusten tulokset verkkokartalla
- SUL vahvistaa: Helsinki City Run oli alimittainen
- Husbyn mellakoista vangitun Suomen kansalaisen tausta on rikkonainen
- Kim Dotcom uhkailee Googlea ja Facebookia patenttiensa avulla
- Demarin päätoimittaja: Sain potkut julkaistuani ministeriuutisen etuajassa
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- Räikkösen kypärästä nousi kohu
- Kataisen väsymys huolestuttaa kokoomuksessa
- SUL vahvistaa: Helsinki City Run oli alimittainen
- Ali mellakoi Tukholmassa "niin pitkään kuin tarvitaan"
- JSN:n Uimonen: Anna-lehden käytös kummallista
- Ainoa Husbyn mellakoista vangittu on Suomen kansalainen
- Helsingin ranskalais-suomalaisen koulun kirjoitustulos romahti
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- Räikkösen kypärästä nousi kohu
- Hausmyllyn laulaja kuoli 44-vuotiaana
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
- Mopoilija pelästytti hevosen– ratsastaja loukkaantui vakavasti
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- 10 vuotta sitten siepattuja naisia pidettiin vankeina USA:ssa – yhdellä kuusivuotias tytär
- Venäläiset puolustivat Pesosen tyrmännyttä Kovaltšukia
Uutiset
- Nieminen pääsee hakemaan kolmatta ATP-turnausvoittoaan
- Nuorta puukotettiin Vantaan Koivukylässä
- Espanjan prinsessa joutuu verotarkastukseen
- Naamioitunut Pussy Riot tuli hakemaan tukea Suomesta
- Äänestä 2000-luvun paras kotimainen romaani
- Miestä puukotettiin junassa Lahdessa
- Porto myy Moutinhon ja Rodriguezin Monacoon – kauppasumma yli 70 miljoonaa
- Ketjukolari Kehä kolmosella ruuhkautti liikennettä
- Hävittäjät saattoivat matkustajakonetta Britanniassa – kaksi pidätetty
- Hyviä lukioita löytyy kaikkialta Suomesta – kirjoitusten tulokset verkkokartalla
- Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
- Alain Prost kehuu F1 –kisoja: "Nyt meillä on show"
- Kim Dotcom uhkailee Googlea ja Facebookia patenttiensa avulla
- Husbyn mellakoista vangitun Suomen kansalaisen tausta on rikkonainen
- Demarin päätoimittaja: Sain potkut julkaistuani ministeriuutisen etuajassa
- Helsingin taidemuseon johtoon 21 hakijaa
- Yrityskysely lupailee Saksan kansantalouden näkymien paranevan
- Narkolepsiaan sairastuneille ehkä korvauksia myös ansionmenetyksistä
- Vihreiden kahden puoluejohtajan malli ei toteudu lähiaikoina
- Rottalaumat muuttivat pientalojen pihoille Espoossa
- Nuoret ja poliisi sotajalalla – kuvakooste Husbyn mellakoista
- Woolwichin veitsi-iskun tekijät olivat Britannian tiedustelupalvelun seurannassa
- Uefan Platini listasi jalkapallon pahimmat uhat
- Mätäjoen myrkyt alkavat haihtua
- Sikatilojen salakuvausjutun syytteet pääosin nurin hovissa
- Saudiarabialaiset hurjapäät vaihtavat pyörät liikkuvasta autosta Video
- Ruotsalaistoimittajilta raju väite: Media maksaa autonpolttovideoista
- Ministeri Kiuru: En arvosta ranking-listoja Video
- Husbyn tuhopoltosta epäilty ei tiettävästi hae apua Suomesta
- Opetusministeri Kiuru: Rankinglistat eivät sovi Suomeen
- Kolumni: Naisjournalisti tähtäimessä
- Pääkirjoitus: Brittejä kannattaa kuunnella EU-asioissa
- Pääkirjoitus: Eteläranta kokoaa vihdoin yhtenäisen Venäjän-joukkueen
- Pääkirjoitus: Ranska, rakkauden kieli
- Vieraskynä: Yksityisen terveydenhoidon tulisi olla kaikkien oikeus
- Pilapiirros: Karlsson
- Muut lehdet: Nuorten köyhyys on uhka Suomessakin
- Kolumni: Boris Gleb on tärkeä osa pohjoista mielenmaisemaa
- Pääkirjoitus: EU:n pitäisi nyt karsia verokilpailua
- Pääkirjoitus: Oppisopimus on kelvollinen peruskoulun jälkeinen valinta
- Pääkirjoitus: Jolla kamppailee kuluttajista
- Pääkirjoitus: Kalat kuolivatkin kotinurkilla
- Vieraskynä: Pohjois-Irlannin sovinto kelpaa yhä esimerkiksi
- Muut lehdet: Suomessakin kannattaa olla valppaana
- Kolumni: Kyproksen rahanpesua ei haluttukaan nähdä
- Pääkirjoitus: Tukholman mellakat kertovat syrjäytymisen vaaroista
- Kolumni: Teknologiateollisuudella on aivan liian paljon valtaa
- Pääkirjoitus: Espoo on vahvoilla metropolikisassa
- Karlsson
- Vastaväite: Omaakin asuntoa on helppo vaihtaa
- Muut lehdet: Suomi mukaan Venäjän sähkömarkkinoille
- Pääkirjoitus: Paine alkaa laskea, katras uhkaa hajota
- Pääkirjoitus: Asumisen tuet pitää nostaa kokonaisuutena pöydälle
- Pääkirjoitus: Vaaralliset tuotteet syyniin
- Pääkirjoitus: Mitä kalliimpi, sen parempi
- Kolumni: Verkottuminen on nyt ulkopolitiikan taikasana
- Kolumni: Muppet Show
- Muut lehdet: Ikäviä piirteitä sukupuolikeskustelussa
- Kolumni: Naiset, joita Putinkin pelkää
- Pääkirjoitus: Työmarkkinoiden syksystä tulee riitainen

