Sodat eivät ole edelleenkään loppuneet maailmasta, mutta niiden luonne on muuttunut. Siksi myös Suomen puolustusvoimia on uudistettava, sillä sotien ennaltaehkäisy on Suomen puolustuskyvyn tärkein päämäärä.

Sodan kuva heijastelee aina yhteiskunnan yleistä kehitystä. Esimerkiksi tietoverkot ovat nykyään sotanäyttämöitä siinä missä poterot ja komentokeskuksetkin.

Nykyiset sotavoimat ovat kietoutuneet siviiliyhteiskunnan viranomaisten, yritysten ja muiden toimijoiden kanssa aiempaa monimutkaisemmiksi verkostoiksi sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Sodankäynti ei ole pelkästään sotavoimien vaan aiempaakin enemmän koko yhteiskunnan asia.

Sodan aktiivisen vaiheen arvioidaan nykyään kestävän ennemminkin viikkoja tai muutamia kuukausia kuin vuosia – toki toisenlaisiakin esimerkkejä on yhä olemassa. Massiivisia suurtaisteluita ei pidetä enää kovin todennäköisinä, osin siksi, että aseiden kantomatka on kasvanut jopa tuhansiin kilometreihin.

Yhtenäisten rintamalinjojen sijaan joukot jakautuvat nykyisin pieniin osiin, jotka kykenevät viestimään ja liikkumaan sekä ylläpitämään toimintakykyään suuria joukkoja paremmin. Näin kussakin tilanteessa jokin osa joukoista näkee, mitä on tapahtumassa, ja vastatoimet voivat alkaa heti. Resursseja kasvatetaan joustavasti sitä mukaa kuin tapahtumien uhkaavuus kasvaa – voimaa on siis tarvittaessa kyettävä myös keskittämään.

Keskitetty johtaminen on tullut aiempaa tärkeämmäksi osaksi sodankäyntiä siksi, että taistelualue on pirstoutunut ja laajentunut, joukot ovat vähentyneet ja suhteellisten pientenkin tapahtumien merkitys on kasvanut. Uutta on myös se, että kehittyneiden johtamisjärjestelmien ja aseiden pitkän kantomatkan vuoksi taisteluja voidaan johtaa kaukaa ja keskitetysti.

Valvonta- ja tiedustelumenetelmien kehittyminen on aiheuttanut sen, että strategisia yllätyksiä on entistä vaikeampi tehdä. Silti pienten yksiköiden joustavuus ja uudet sodankäyntitavat voivat edelleen aiheuttaa isojakin yllätyksiä. Tekniikan kehittymisen seurauksena sään ja pimeän hyväksikäyttö ei tuo enää ylivoimaista etua kenellekään.

Sodan kuvan muutos vaatii puolustuskyvyltä useita asioita. Ensinnäkin kaikilla joukoilla pitää olla ainakin periaatteessa mahdollisuus päästä käsiksi mihin tahansa tilannetietoon. Joukkojen on kyettävä toimimaan sekä hajautetusti että keskitetysti ja tekemään päätöksiä kaikilla tasoilla. Niitä on myös pystyttävä siirtämään nopeasti sinne, minne taisteluiden painopiste siirtyy. Lisäksi taistelualueiden ulkopuolelta on kyettävä saamaan tulitukea.

Koko maan puolustaminen vaatii, että sotaa kyetään tarvittaessa käymään missä tahansa osassa maata.

Millaiset puolustusvoimat Suomi sitten vastedes tarvitsee?

Ensinnäkin niiden on oltava nykyistä pienemmät mutta paremmin varustellut. Tästä huolimatta Euroopan mittakaavassa suuren alueemme puolustamiseen tarvitaan edelleenkin paljon joukkoja, joiden ylläpito ei tulevaisuudessakaan onnistu ilman yleistä asevelvollisuutta.

Sotilaallista painopistettä on kyettävä muuttamaan nopeasti ja joustavasti, sillä taisteluita voi puhjeta missä vain. Tämän vuoksi osan joukoista on oltava liikuntakykyisiä ja aseita on voitava käyttää kaukaa ja kauas. Joustavuus tarkoittaa myös sitä, että joukkojen tulee kyetä toimimaan monenlaisissa tilanteissa ja toiminnan luonnetta on pystyttävä muuttamaan nopeastikin.

Tavoitteena on aiempaa keskitetymmin johdettu puolustusjärjestelmä, joka toimii mahdollisimman tehokkaasti. Tämä vaatii, että tilanteesta kyetään tuottamaan ja jakamaan tietoa sekä välittämään käskyjä koko komentoketjun läpi ja tarvittaessa ohikin.

Kyky toimia yhdessä on kaikille joukoille tärkeää. Kaiken on palveltava kokonaisuutta, ja siksi puolustusjärjestelmässä ei saa olla keinotekoisia raja-aitoja. Yhteistyön on pelattava kaikkien yhteiskunnan eri toimijoiden välillä. Tämä vaatimus pätee myös kansainvälisesti.

Puolustusvoimauudistuksen ja Puolustusvoimien kehittämissuunnitelmien lähtökohta on, että sotia on kyettävä tulevaisuudessakin ehkäisemään ennalta.

Muutoksista huolimatta Puolustusvoimissa on kuitenkin syytä säilyttää riittävästi kansallista omaleimaisuutta. Rahaa ei pidä haaskata sellaiseen, mitä tulevaisuuden taistelukentällä ei tarvita.

Sen sijaan eräissä asioissa, erityisesti tilannekuvan luomisessa ja johtamisessa, on syytä olla kehityksen kärjessä. Joukot ja asejärjestelmät, joilla puolustuksen painopistettä voidaan muuttaa, maksavat paljon. Silti pääosa joukoista, esimerkiksi uudet alueelliset joukot, voidaan tulevaisuudessakin varustaa edullisesti. Teknoarmeijaa emme pysty varustamaan, emmekä sellaista havittele.

Sodan ajan joukkojen varustaminen on uudistuksesta huolimatta huikea haaste. Katseet kohdistuvatkin nyt valmisteilla olevaan ulko- ja turvallisuuspoliittiseen selontekoon, jonka keskeisin kysymys on Puolustusvoimien rahoituksen tason määrittäminen vuosikymmenen puolivälin jälkeen.

Tulevan rahoituksen on mahdollistettava puolustuksen perusteiden, yleisen asevelvollisuuden, alueellisen puolustuksen ja nykyisen kaltaisten tehtävien täyttäminen myös seuraavalla vuosikymmenellä.

Puolustuskykymme mitoitusta ohjaa ensisijaisesti ennaltaehkäisyn vaatimus. Sen takeena tulee olla aito kyky käydä puolustussotaa. Ellei näin ole, panostuksessa on bluffin maku.

Emme saa ajautua tilanteeseen, jossa puolustusvoimiemme kapasiteetti vanhenee eikä uutta kyetä enää kehittämään. Sellaisen tien päässä on vain huonoja vaihtoehtoja.

Kirjoittaja on Puolustusvoimien operaatiopäällikkö ja kenraaliluutnantti.