Eduskunta ehkä koolle elokuussa puimaan Espanjan tukipakettia
STTEduskunnan puhemiehen Eero Heinäluoman (sd) mukaan eduskunta voitaisiin kutsua koolle elokuun alkupuolella Espanjan tukipaketin takia.
Heinäluoma täsmentää eduskunnan tiedotteessa koollekutsumisen syytä, sillä aiemmin syyksi mainittiin viimeviikkoinen EU-huippukokous.
Istunnosta ja sen ajankohdasta päätetään myöhemmin. Eduskunnan koollekutsuminen vaatii pääministerin ilmoituksen, valtioneuvoston tiedonannon tai suuren valiokunnan tekemän aloitteen.
Oppositio on vaatinut, että kansanedustajat keskeyttäisivät lomansa eurokriisin takia. Keskustan mukaan viimeviikkoisen huippukokouksen päätös pankkien tukemisesta on ristiriidassa sen kanssa, miten pysyvästä kriisirahastosta tehtyä sopimusta on Suomessa aiemmin tulkittu. Kokouksessa päätettiin, että tukea voidaan myöntää myös suoraan pankeille eikä pelkästään valtioille.
Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd) on sanonut, että tälle ei ole tarvetta. Hän sanoi lauantaina MTV3:lle ja Ylen uutisille, että eduskunta kokoontuu joka tapauksessa tänä kesänä Espanjalle kaavaillun pankkituen vuoksi
.
Kotimaa
"Kännykkävapaus" rauhoitti oppitunnit Ylivieskassa
Politiikka
Sadat tutkijat osoittivat mieltään säästöjen perumiseksi
Talous
Suomen henkinen tila raastaa yrittäjiä: "Aina on joku talvisota menossa"
Luetuimmat juuri nyt
- Räikkösen kypärästä nousi kohu
- JSN:n Uimonen: Anna-lehden käytös kummallista
- Kimi Räikkönen: En aina tiedä, mitä teen
- Ainoa Husbyn mellakoista vangittu on Suomen kansalainen
- Huoltamon myyjä kavalsi 20 000 euroa työnantajaltaan
- "Kännykkävapaus" rauhoitti oppitunnit Ylivieskassa
- Mistä hattivatit on tehty? Testaa muumitietämyksesi visassa
- Kioskiryöstäjä sai ison saaliin Vantaalla
- Myös Suomeen on syntymässä huono-osaisten alueita
- Räikkösen kypärästä nousi kohu
- Helsingissä älypuhelinten varkausaalto – samalla kikalla viety 30 000 euron arvosta puhelimia
- Yhdysvallat myönsi surmanneensa kansalaisiaan ulkomailla
- Hulluruohoa syönyt: Tunsin itseni sumopainijaksi
- Mistä hattivatit on tehty? Testaa muumitietämyksesi visassa
- OAJ: Pellon koulun kännykkäkielto on laiton
- Ainoa Husbyn mellakoista vangittu on Suomen kansalainen
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- Hausmyllyn laulaja kuoli 44-vuotiaana
- Hulluruohoa syönyt: Tunsin itseni sumopainijaksi
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
- Mopoilija pelästytti hevosen– ratsastaja loukkaantui vakavasti
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- 10 vuotta sitten siepattuja naisia pidettiin vankeina USA:ssa – yhdellä kuusivuotias tytär
- Venäläiset puolustivat Pesosen tyrmännyttä Kovaltšukia
Uutiset
- Maalivahtilegenda Roy palaa Coloradoon valmentajana
- Huoltamon myyjä kavalsi 20 000 euroa työnantajaltaan
- Mikko Ilonen säkenöi tähtien joukossa
- Obama: Lennokki-iskuja rajoitetaan
- Kimi Räikkönen: En aina tiedä, mitä teen
- Maailman kuvat: Ompelija
- Kioskiryöstäjä sai ison saaliin Vantaalla
- Hongalle komea voitto – vain 632 katsojaa seurasi ottelua
- HJK hävisi taas – nuorisotähti Pohjanpalo ihmetteli tehottomuutta
- Aleksandr Kokko pommitti voiton RoPSille
- JJK ja KuPS nyhjäsivät maalittoman Harjun tihkusateessa
- OAJ: Pellon koulun kännykkäkielto on laiton
- Keskusta ei olisi saanut pyytää jäseniltä rahaa lehtikirjoituksella
- JSN:n Uimonen: Anna-lehden käytös kummallista
- Paatero puolustaa etälamauttimien käyttöä
- Räikkösen kypärästä nousi kohu
- Iiris-lehden päätoimittaja vaihtuu
- "Kännykkävapaus" rauhoitti oppitunnit Ylivieskassa
- Venäjä sulkee Arktisen tutkimusaseman – jää suli ympäriltä
- Berlusconi-oikeudenkäynnin syyttäjä sai postissa luoteja
- Uusien asuntojen hinnat ennätykseen USA:ssa
- Islamistit hyökkäsivät Arevan uraanikaivokseen Nigerissä
- Oppositio äityi kehumaan kierrätettyjä ministereitä
- Ainoa Husbyn mellakoista vangittu on Suomen kansalainen
- Nico Rosberg Monacon molempien harjoitusten nopein
- Journalisti: Anna-lehden toimittaja painostettiin syrjään JSN-kantelun takia
- Jarkko Nieminen luovutuksella Düsseldorfin välieriin
- JSN huomautti Kainuun Sanomia perättömästä homoseksivihjauksesta
- Sadat tutkijat osoittivat mieltään säästöjen perumiseksi
- Myös Valion papu-siemensekoituksessa saattaa olla hulluruohon siemeniä
- Keskusta ei olisi saanut pyytää jäseniltä rahaa lehtikirjoituksella
- Oppositio äityi kehumaan kierrätettyjä ministereitä
- Sadat tutkijat osoittivat mieltään säästöjen perumiseksi
- Räsänen: Suomessa varauduttava ehkäisemään Tukholman kaltaisia mellakoita
- Turkiskasvattajat pitävät kansalaisaloitetta "järjettömänä"
- Näkökulma: Komissaarin voisi valita eurovaaleissa
- Eurovaaleihin haravoidaan ehdokkaita kiivaasti
- Fakta: Suomesta valitaan 13 meppiä
- Kokoomuksen ehdokkuutta hakeva Juhani Tamminen oli ennen keskustalainen
- Kokoomus aikoo soittaa eurovaaliehdokkuutta harkitsevalle Juhani Tammiselle
- IS: Juhani Tammista kiinnostaa eurovaaliehdokkuus
- Kokoomus on lahjoittajien suosikki
- Fakta: Lähiyhteisöjen tuki vaihtelee nollasta miljoonaan
- Ihalainen: Nuoren palkkaaminen on yhteiskunnallinen teko
- Demokraatti: Sdp:n Päivi Lipponen ihmettelee demareiden talouslinjaa
- Riikka Manner vaihtoi tyttönimeensä
- Valtaosa työsyrjinnästä jää piiloon
- Valtion velka kasvaa neljännesmiljardilla
- Säädöksiä on kirjoitettu jo 42 hyllymetriä
- Fakta: Laki edellyttää tasavertaista kohtelua
- Näkökulma: Kunhan ette valvo minua
- Sanottua: Lukijat kertovat työsyrjinnästä: "Vain ikä on este työllistymiselle"
- Kärnä: Äänestäjän vaikea samaistua Sdp:n ministereihin
- Haglund selvittäisi valtion yksityiskoneen hankintaa
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Fakta: EU-perintöjä jaetaan vuosittain miljardien arvosta
- Oikeusministeri Henriksson haluaa jatkaa Rkp:n varapuheenjohtajana
- SS: Virkkunen alentaisi kuntavaalien äänestysikää
- EK:n Häkämies väläyttää koordinoitua liittokierrosta työmarkkinapöytään
- Katainen toivoo yhä työmarkkinajärjestöiltä palkkaratkaisua

