Haavisto ja Niinistö eri mieltä globalisaatiosta

 |   | 
 
Markku Ulander / Lehtikuva ja Heikki Kotilainen / HS
Pekka Haavisto ja Sauli Niinistö
Pekka Haavisto ja Sauli Niinistö

Sauli Niinistö ja vihreiden Pekka Haavisto eroavat vaalikonevastaustensa perusteella etenkin siinä, miten he painottavat ihmisoikeuksia ja vähemmistöjen asemaa.

Niinistö on esimerkiksi "osittain samaa mieltä" siitä, että kaupan edistäminen on presidentin ulkomaanmatkoilla ihmisoikeuksia tärkeämpää, käy ilmi Hufvudstadsbladetin (HBL) vaalikoneesta. Haavisto on tästä "täysin eri mieltä."

Toisaalta molemmat ehdokkaat vastaavat HS:n vaalikoneessa, että ihmisoikeuksista ei tule tinkiä ja ne pitää ottaa esille vierailuilla maihin, joissa on ihmisoikeusloukkauksia.

Haavisto haluaisi edistää positiivista diskriminaatiota eli esimerkiksi lisärahan jakamista kouluille, joissa on paljon maahanmuuttajia tai vähän koulutettujen vanhempien lapsia. Niinistön mielestä tätä ei pääsääntöisesti pitäisi harjoittaa.

Muidenkin vastausten perusteella Haavisto painottaa enemmän yhteiskunnan toimia eriarvoisuuden pienentämiseksi.

Niinistö on osittain sitä mieltä, että "yhteiskunnan kasvavia kuiluja ei voi tasoittaa sisäpoliittisin päätöksin." Hän perustelee vastaustaan sillä, että tarvitaan "erilaisia tekoja".

Haavisto on täysin eri mieltä ja hänestä esimerkiksi verotuksella ja alue- ja sosiaalipolitiikalla voi lisätä tasa-arvoa.

Haavisto pitää globalisaatiota osittain uhkana pohjoismaiselle hyvinvointivaltiolle. Niinistö taas on täysin eri mieltä.

Haaviston mielestä maapallon pelastaminen vaatii luopumista jatkuvan talouskasvun tavoitteesta. Niinistö on väitteestä "jokseenkin eri mieltä."

Haavisto haluaa säilyttää presidentin armahdusoikeuden, Niinistö pitää sitä vanhanaikaisena.

Haavisto haluaa homopareille oikeuden avioliittoon, Niinistö ei.

Vastaukset on poimittu HS:n, HBL:n ja Ylen vaalikoneista.

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta