Haavisto ja Niinistö väittelivät taloudesta MTV3:n tentissä

 |   |   | 
 
STT
Juhani Niiranen / Helsingin Sanomat
Sauli Niinistö (vas.) ja Pekka Haavisto saapuivat MTV3:n vaalitenttiin perjantaina.

Talouskasvun merkitys kirvoitti presidenttiehdokkaiden välille väittelyä perjantaina MTV3:n vaaliohjelmassa. Vihreiden Pekka Haaviston mielestä pelkkä kansantuote ei riitä talouskasvun mittariksi, vaan lisäksi tarvitaan hyvinvoinnin mittareita.

"Se, mitä me mittaamme bkt:n kautta, ei välttämättä mittaa ihmisten hyvinvointia", Haavisto sanoi.

Kokoomuksen Sauli Niinistö vihjaili Haaviston väheksyneen aiemmin talouskasvun merkitystä. Tämän Haavisto kuitenkin kiisti. Talouskasvu on hänen mukaansa hyvä asia, kunhan kasvu on kestävää, eli raaka-aineiden ja energian kulutusta saadaan vähennettyä.

Niinistö ehti jo syyttää Haavistoa ristiriitaisista vastauksista, mutta tyytyi, kun kuuli Haavistonkin pitävän talouskasvua tärkeänä.

Ehdokkaat painottaisivat hieman eri asioita maailman talousfoorumissa Davosissa, jos he saisivat nostaa siellä esiin haluamansa teeman.

Niinistö puhuisi maailman taloudellisesta epätasapainosta, mutta myös valuuttajärjestelmästä.

"Puhuisin aika paljon yleisestä valuuttajärjestelmästä. Meillä on maailmanlaajuisesti hivenen riskiä siinä, miten luottamus säilytetään valtavasta rahan painamisesta ja valuuttakurssien kanssa pelaamisesta huolimatta", sanoi Niinistö.

Haavisto puhuisi Davosissa maailman taloudessa vallitsevasta moraalikadosta, joka on syntynyt, kun erilaiset sijoitustuotteet ovat irronneet reaalitaloudesta.

Niinistö ja Haavisto olivat eri linjoilla myös siinä, tapaisivatko he presidenttinä Tiibetin hengellisen johtajan Dalai Laman.

Haavisto on tavannut Dalai Laman, mutta ei Tiibetin pakolaishallituksen edustajana.
Niinistö ei häntä tapaisi.

"Varsin hyvin tiedämme, että Kiinassa se koettaisiin tietoisena ärsyttämisenä. Saattaisin kuitenkin keskustellessani kiinalaisten kanssa todeta sen, että tulen tapaamaan Dalai Laman", Niinistö sanoi.

Presidentit käyttivät taidokkaasti mahdollisuuden näiden vaalien keskeisen teeman esittelyyn, kun heiltä kysyttiin syitä, miksi juuri heistä tulisi hyvä presidentti.

"Pitäisin huolen siitä, että kaikilla suomalaisilla on sijansa tässä maassa ja oma arvonsa, ja että meillä myös tulevaisuus menisi hyvin", Niinistö painotti.

Haavisto haluaisi hänkin rakentaa presidenttinä tasa-arvoista Suomea.

"Suomalaisethan äänestävät näissä vaaleissa sydämellään. Haluavat rakentaa Suomea, jonne me kaikki mahdumme."

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta

Suosituimmat uutiset