Halosen irtiotot armahduksissa lisääntyivät loppua kohden
STTPresidentti Tarja Halonen käytti viime vuosina armahdusoikeuttaan erityisesti ase- ja siviilipalvelusta kieltäytyneisiin.
Presidentti armahti vuosina 2010–2011 seitsemän miestä, jotka olivat kieltäytyneet joko asevelvollisuudesta tai siviilipalveluksesta. Kaikissa tapauksissa korkein oikeus olisi hylännyt anomukset. Osa miehistä oli ehtinyt istua vankilassa, osa ei.
Vain kaksi asevelvollisuudesta kieltäytyneen armahdushakemusta hylättiin näiden kahden vuoden aikana.
Halosen armahdukset jatkoivat jo aiemmilta vuosilta tuttua linjaa. Helsingin Sanomat selvitti asiaa vuonna 2008, jolloin Halosen todettiin armahtaneen parin edellisen vuoden aikana viisi aseistakieltäytyjää vastoin KKO:n kantaa.
Halonen sai rikoksista tuomituilta vuosittain noin 100–200 armonanomusta. Niistä hyväksyttiin keskimäärin runsaat parikymmentä vuodessa.
Presidentin on saatava ennen armahduspäätöstä asiasta korkeimman oikeuden kanta, mutta hän ei ole millään tavalla sidottu siihen.
Valtaosassa tapauksista KKO ja presidentti ovat olleet samalla kannalla, mutta Halonen on molemmilla kausillaan käyttänyt myös oikeuttaan irtiottoihin.
KKO:n kannasta poikkeavia armahduksia on ollut aiempaa enemmän kahden viime vuoden aikana, jolloin Halonen armahti oikeuden näkemyksen vastaisesti noin kymmenkunta kertaa vuodessa.
Halonen viilasi korkeimman oikeuden kannasta poiketen esimerkiksi korvaussummia ja ehdonalaiseen pääsyn ajankohtia. Eräässä tapauksessa alkoholipitoisen aineen välittämisestä tuomittu armahdettiin niin, että hän joutui maksamaan pontikan arvon, mutta aineen tuoma laskennallinen hyöty puolitettiin.
Ehdonalaiseen armahdettiin viime vuonna vastoin KKO:n kantaa myös muun muassa taposta ja törkeästä ryöstöstä tuomitut.
Elinkautisvankeihin Halonen suhtautui kautta linjan tiukasti. Helsingin hovioikeus sai presidentin ohella oikeuden vapauttaa elinkautisvankeja vuonna 2006.
Käytännössä vangit ovat tämän jälkeen päässeet vapauteen vasta, kun hovioikeus on niin suonut eli 13–15 vuoden istumisen jälkeen. Halonen armahti elinkautisvangin viimeksi vuonna 2007.
Erityisesti presidenttiytensä alkuvuosina Halonen hylkäsi useita elinkautisvankien armonanomuksia, jotka KKO olisi hyväksynyt.
Tiukka linja koski alkuaikoina myös monia muita rikollisia. Esimerkiksi vuonna 2001 Halonen hylkäsi KKO:n linjasta poiketen yhteensä 13 anomusta, joissa armoa haki ainakin talous- huume- ja väkivaltarikollisia.
Kotimaa
OAJ: Pellon koulun kännykkäkielto on laiton
Politiikka
Räsänen: Suomessa varauduttava ehkäisemään Tukholman kaltaisia mellakoita
Ulkomaat
CNN: Bostonin iskuista epäilty osallistui myös kolmoismurhaan
Talous
Esko Aho nimitettiin Venäjä-lobbareiden johtoon
Urheilu
NHL:n tähtihyökkääjä kolaroi rajusti Ferrarillaan
Kulttuuri
Mistä hattivatit on tehty? Testaa muumitietämyksesi visassa
Luetuimmat juuri nyt
- OAJ: Pellon koulun kännykkäkielto on laiton
- Tarina rasistista bussissa edelleen vahvistamatta
- Helsingissä älypuhelinten varkausaalto – samalla kikalla viety 30 000 euron arvosta puhelimia
- Apulaisoikeusasiamies: Poliisi tiedotti bussiahdistelusta liian tarkasti
- CNN: Bostonin iskuista epäilty osallistui myös kolmoismurhaan
- Cameron: Woolwichin hyökkäys petos islamia kohtaan
- Myös Suomeen on syntymässä huono-osaisten alueita
- Mistä hattivatit on tehty? Testaa muumitietämyksesi visassa
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- Hulluruohoa syönyt: Tunsin itseni sumopainijaksi
- Myös Suomeen on syntymässä huono-osaisten alueita
- Yhdysvallat myönsi surmanneensa kansalaisiaan ulkomailla
- Helsingissä älypuhelinten varkausaalto – samalla kikalla viety 30 000 euron arvosta puhelimia
- Suomen henkinen tila raastaa yrittäjiä: "Aina on joku talvisota menossa"
- Mies kuoli viidakkoveitsi-iskussa Lontoossa – terrorismia epäillään
- Mistä hattivatit on tehty? Testaa muumitietämyksesi visassa
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- Hausmyllyn laulaja kuoli 44-vuotiaana
- Koirasta kiivastunut kannabiskasvattaja pieksi ulkoilijan Sipoossa
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
- Mopoilija pelästytti hevosen– ratsastaja loukkaantui vakavasti
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- 10 vuotta sitten siepattuja naisia pidettiin vankeina USA:ssa – yhdellä kuusivuotias tytär
- Venäläiset puolustivat Pesosen tyrmännyttä Kovaltšukia
Uutiset
- Myös Valion papu-siemensekoituksessa saattaa olla hulluruohon siemeniä
- Edith Piafin hitintekijä Georges Moustaki kuoli
- Joka kolmas joutuu jonottamaan terveyskeskukseen yli viisi viikkoa
- Räsänen: Suomessa varauduttava ehkäisemään Tukholman kaltaisia mellakoita
- Naudanlihatuotteita vedettiin Amica-ravintoloista puutteellisten merkintöjen takia
- NHL:n tähtihyökkääjä kolaroi rajusti Ferrarillaan
- Apulaisoikeusasiamies: Poliisi tiedotti bussiahdistelusta liian tarkasti
- Tarina rasistista bussissa edelleen vahvistamatta
- Oklahomassa etsitään pyörremyrskyssä kadonneita lemmikkejä Video
- Naiselle vankeutta ja yli 2 miljoonaa korvattavaa Joensuun palosta
- Rautavaaran löytynyt teos esitetään Tampereen Sävelessä
- Del Potrolla virussairaus – Ranskan avoimet jää väliin
- Ranskalainen huippujudoka maajoukkueen valmentajaksi
- Myrkytystietokeskukseen kolme uutta hulluruohotapausta
- Syömälakon aloittanut Pussy Riot -jäsen ei pääse ehdonalaiseen
- Abba-esitys nousi Suomen menestyneimpien musikaalien joukkoon
- Mikko Ilonen säkenöi tähtien joukossa
- Cameron: Woolwichin hyökkäys petos islamia kohtaan
- LeBron James johti Miamin dramaattiseen voittoon
- EU ei kielläkään avoimia oliiviöljypulloja ravintoloissa
- OAJ: Pellon koulun kännykkäkielto on laiton
- Suomessa on noin puoli miljoonaa "kadonnutta" autoa
- CNN: Bostonin iskuista epäilty osallistui myös kolmoismurhaan
- Kaksi kuoli rekan ja henkilöautojen rajussa kolarissa Pyhtäällä
- Lähiöön eksynyt mustakarhu kummastutti Los Angelesissa Video
- Mies auttoi vanhusta – huume-epäilty kävi käsiksi ja solvasi
- Nico Rosberg oli vikkelin Monacon avauksessa
- Novellisti Lydia Davis voitti Man Booker -palkinnon
- Leo-Pekka Tähti hankki uuden kelaustuolin Lontoosta
- Woolwichin veitsihyökkääjät selittelivät tekoaan silminnäkijöille
- Räsänen: Suomessa varauduttava ehkäisemään Tukholman kaltaisia mellakoita
- Turkiskasvattajat pitävät kansalaisaloitetta "järjettömänä"
- Näkökulma: Komissaarin voisi valita eurovaaleissa
- Eurovaaleihin haravoidaan ehdokkaita kiivaasti
- Fakta: Suomesta valitaan 13 meppiä
- Kokoomuksen ehdokkuutta hakeva Juhani Tamminen oli ennen keskustalainen
- Kokoomus aikoo soittaa eurovaaliehdokkuutta harkitsevalle Juhani Tammiselle
- IS: Juhani Tammista kiinnostaa eurovaaliehdokkuus
- Kokoomus on lahjoittajien suosikki
- Fakta: Lähiyhteisöjen tuki vaihtelee nollasta miljoonaan
- Ihalainen: Nuoren palkkaaminen on yhteiskunnallinen teko
- Demokraatti: Sdp:n Päivi Lipponen ihmettelee demareiden talouslinjaa
- Riikka Manner vaihtoi tyttönimeensä
- Valtaosa työsyrjinnästä jää piiloon
- Valtion velka kasvaa neljännesmiljardilla
- Säädöksiä on kirjoitettu jo 42 hyllymetriä
- Fakta: Laki edellyttää tasavertaista kohtelua
- Näkökulma: Kunhan ette valvo minua
- Sanottua: Lukijat kertovat työsyrjinnästä: "Vain ikä on este työllistymiselle"
- Kärnä: Äänestäjän vaikea samaistua Sdp:n ministereihin
- Haglund selvittäisi valtion yksityiskoneen hankintaa
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Fakta: EU-perintöjä jaetaan vuosittain miljardien arvosta
- Oikeusministeri Henriksson haluaa jatkaa Rkp:n varapuheenjohtajana
- SS: Virkkunen alentaisi kuntavaalien äänestysikää
- EK:n Häkämies väläyttää koordinoitua liittokierrosta työmarkkinapöytään
- Katainen toivoo yhä työmarkkinajärjestöiltä palkkaratkaisua
- Demarit kimpaantuivat Soinin ministerikommenteista
- Kommentti: Kokoomuksen Twitter-propaganda ei iske
- HS-analyysi: Toimihenkilönaisten kosiskelu on Sdp:n toivo

