Katainen: Monti olisi voinut jättää haastattelun antamatta

 |   |   | 
 
Mikko Stig / Lehtikuva
Jyrki Katainen Kesärannassa viime keskiviikkona.
Jyrki Katainen Kesärannassa viime keskiviikkona.

Pääministeri Jyrki Katainen (kok) ei hyväksy Italian pääministerin Mario Montin Suomea kohtaan esittämää arvostelua.

Monti oli antanut lausuntonsa ennen vierailuaan Suomessa.

Kataisen mukaan Monti ei ole ymmärtänyt eduskunnan roolia EU-päätöksissä. Hän myös kiistää, että Suomi ajaisi vain omaa etuaan eurokriisissä.

Monti arvosteli saksalaislehti Der Spiegelin maanantaina julkaisemassa haastattelussa kovin sanoin Suomen hallitusta. Hän syytti Suomea "yhteisymmärryksen kyseenalaistamisesta" EU-johtajien päätösten jälkeen ja katsoi, että hallitus kuuntelee eduskuntaa liikaa eurokriisiin liittyvissä päätöksissä.

Monti antoi haastattelun jo 19.7., Italian Helsingin-suurlähetystöstä kerrottiin STT:lle.

Monti tapasi Kataisen viikko sitten Helsingissä.

"Ensimmäinen ajatukseni lausunnosta oli, että onko tämä annettu ennen vierailua", Katainen sanoo.

"Olin vilpittömän tyytyväinen keskusteluun, jonka kävimme kahden kesken Kesärannassa. Se palaute joka häneltä tuli minulle ja julkisuuteen meidän tavoitteistamme ja toiminnastamme oli todella positiivinen."

Katainen kertoo keskustelleensa Montin kanssa niistä asioista, joista Monti jo oli arvostellut Suomea Der Spiegelin toimittajalle.

"Meillä suomalaisilla pitää olla sen verran tervettä itsetuntoa, ettei jokaisesta lausunnosta riemastuta liikaa. Mutta tietysti asiavirheet pitää korjata", Katainen kommentoi HS:lle puhelimitse.

Katainen painottaa, ettei Suomessa ole käynnissä EU-myönteisen hallituksen ja euroskeptisen eduskunnan välinen taistelu, vaan hallitus ja eduskunnan suuri valiokunta yrittävät mahdollisuuksien mukaan löytää yhteisen kannan.

"Tunnen Mario Montin hyvin ja arvostan häntä Italian pääministerinä, mutta ehkä haastattelun tuon kohdan olisi voinut jättää antamatta. Se on vähän tarpeeton kommentti tilanteessa, jossa pitäisi vahvistaa yhteishenkeä."

Vaikka Monti ei tarkentanutkaan lausuntoaan päätösten kyseenalaistamisesta, hän lienee viitannut kriisimaiden velkakirjojen ostoon korkojen hillitsemiseksi.

Kataisen mukaan Suomen vastustus perustuu erilaiseen näkemykseen kriisin hoidosta, ei siihen, että Suomi vastustaisi kaikkia ratkaisuyrityksiä. Suomen vaatimat vakuudet Katainen myöntää poikkeukseksi, oman edun tavoitteluksi.

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta