Ministerin tehtävät jättävä Wallin haluaa jatkaa kansanedustajana
STT–SPTPuolustusministerin tehtävät torstaina jättävä Stefan Wallin (r) haluaa pysyä politiikan ytimessä.
Wallin kertoo Svensk Presstjänstin haastattelussa, että hän jatkaa kansanedustajana ja aikoo asettua ehdolle syksyn kunnallisvaaleissa. Puolueen turkulaisissa piireissä hän on myös tehnyt tiettäväksi, että on valmis asettumaan ehdolle kevään 2015 eduskuntavaaleissa.
Wallin kokee saaneensa paljon aikaan toimiessaan Rkp:n puheenjohtajana vuosina 2006–2012.
Vuodesta 2007 lähtien hän on vaikuttanut ympäristöministerinä, urheilu- ja kulttuuriministerinä sekä puolustusministerinä.
"On ollut ilo työskennellä sellaisilla sektoreilla, jotka ovat minulle henkilökohtaisestikin tärkeitä. Olen viihtynyt kaikissa tehtävissä, mutta on myös tärkeää osata lopettaa ajoissa."
Erityisen tärkeäksi hän kertoo kokeneensa tasa-arvokysymykset, joista hän vastasi urheilu- ja kulttuuriministerinä.
"Olen ylpeä siitä, että pystyin ajamaan tasa-arvokysymyksiä ja taistelin osaltani stereotypioita vastaan."
Wallinilla on edessään erilainen, rennompi kesä. Hänen lomansa kestää koko eduskunnan kesätauon ajan.
Kotimaa
Lapsi putosi virtaavaan jokeen, äiti hyppäsi perään
Talous
Omistusasuminen voi lisätä työttömyyttä
Luetuimmat juuri nyt
- MM-pronssi Yhdysvalloille voittolaukauksilla
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Hausmyllyn laulaja kuoli 44-vuotiaana
- Lapsi putosi virtaavaan jokeen, äiti hyppäsi perään
- Omistusasuminen voi lisätä työttömyyttä
- Ruotsin prinsessahäiden juhlinta käynnistyi kuulutuksilla
- Kommentti: Huonoa tiedottamista
- Vantaan bussilakko jatkuu maanantaina
- Tanska odotetusti viisuvoittoon folkpopilla – Suomen edustaja jäi hännille
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Koirasta kiivastunut kannabiskasvattaja pieksi ulkoilijan Sipoossa
- Omistusasuminen voi lisätä työttömyyttä
- Hausmyllyn laulaja kuoli 44-vuotiaana
- "Kristallia" tulvii Saksan huumemarkkinoille
- Suomen valtionjohto lentää veroparatiisikoneilla
- Euroviisuvoitosta kilpailtiin Malmössä – katso kuvakooste finaalista
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Skandaali Globenissa: MM-pelissä paikalla vain 537 katsojaa
- Angelina Jolie poistatti rintansa syöpäriskin vuoksi
- Nyt eletään "gaybybuumia"
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- Leijonille tuskainen voitto – Jalonen kihisi kiukusta
- Lääkäri: Nuoret naiset keräävät pulloja ostaakseen ehkäisyä
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Poliisi: Džohar Tsarnajev ajoi veljensä päältä paetessaan
- Jääkiekon MM-kisojen otteluohjelma ja tulokset
- Mopoilija pelästytti hevosen– ratsastaja loukkaantui vakavasti
- 10 vuotta sitten siepattuja naisia pidettiin vankeina USA:ssa – yhdellä kuusivuotias tytär
- Venäläiset puolustivat Pesosen tyrmännyttä Kovaltšukia
Uutiset
- Visconti vei Giron etapin, Nibali jatkaa johdossa
- Jääkiekon MM-kisojen otteluohjelma ja tulokset
- MM-pronssi Yhdysvalloille voittolaukauksilla
- Hodorkovskin vankilatuomio viedään vetoomuskäsittelyyn
- TS: Elintarvikeala saa valtiolta tuntuvaa tukea
- Vantaan bussilakko jatkuu maanantaina
- Kommentti: Huonoa tiedottamista
- Kakko viides golfin European Tourilla
- Lapsi putosi virtaavaan jokeen, äiti hyppäsi perään
- Ääri-islamistit ja poliisi ottivat rajusti yhteen Tunisiassa
- Al-Assad väittää länsimaiden pitkittävän Syyrian sotaa
- Pääkirjoitus: Erimielisyys al-Assadin asemasta vaikeuttaa konfliktin ratkaisua
- Ruotsin prinsessahäiden juhlinta käynnistyi kuulutuksilla
- Kommentti: Turha murehtia
- Satu Maaranen nousi muodin huipulle
- Teppo Numminen Kansainvälisen jääkiekkoliiton Hall of Fameen
- Beckhamilla näyttävät jäähyväiset
- Rikala ja Polet meloivat maailmancupissa kuudennelle sijalle
- TUL lykkäsi päätöstä Valoon hakemisesta
- Venäjän hiirillä ja liskoilla täytetty eläinraketti palasi Maahan
- Kakkossija nosti Mika Kallion MM-sarjassa kolmanneksi
- Leijonilla kaikki kunnossa pronssiottelua varten
- Niemisellä slovakialaisvastus Düsseldorfissa
- Indiana haastaa lohkofinaalissa NBA-mestari Miamin
- Kurinpitopäätöksen arvostelu poiki sakot San Joselle
- Esapekka Lappi ajoi ylivoimaiseen rallivoittoon Uudessa-Seelannissa
- Hausmyllyn laulaja kuoli 44-vuotiaana
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Voitonvarmat ruotsalaiset onnittelevat Sveitsiä hopeasta
- Hurja hyppy moottoripyörällä taitolentokoneen yli Video
- Oikeusministeri Henriksson haluaa jatkaa Rkp:n varapuheenjohtajana
- SS: Virkkunen alentaisi kuntavaalien äänestysikää
- EK:n Häkämies väläyttää koordinoitua liittokierrosta työmarkkinapöytään
- Katainen toivoo yhä työmarkkinajärjestöiltä palkkaratkaisua
- Demarit kimpaantuivat Soinin ministerikommenteista
- Kommentti: Kokoomuksen Twitter-propaganda ei iske
- HS-analyysi: Toimihenkilönaisten kosiskelu on Sdp:n toivo
- Soini: Duunarimies ei kiinnosta vasemmistoa
- VTV:n Pöysti: Ministeriön osattava tehdä julkisuuspäätökset itse
- Vihreiden Brax syyttää hallitusta EU-politiikan kaunistelusta
- Rkp:n Wideroos kirjoitti ylioppilaaksi
- Guzenina-Richardson ei kanna kaunaa Urpilaiselle
- Gustafsson loukkaantui ministeripotkuista
- Urpilainen: Ministerikierrätys on osa rytminvaihdosta
- Sujuvasanainen peruspalveluministeri Susanna Huovinen
- Ärhäkkä asuntoministeri Pia Viitanen
- Pia Viitanen ja Susanna Huovinen ovat uudet demariministerit
- Kuntaliitto sai hallituspuolueiden kehut sote-keskustelussa
- Sdp vaikenee ministereiden kierrätyksestä
- Hallitus haluaa Kela- ja koulukyytien kustannukset kuriin
- Kansanedustajien palkkio säilyy ennallaan
- Valiokunta pyytää Himasen kuultavaksi rahoitusjupakassa
- Kierrätysuhan alla oleva Gustafsson lähtee ehdolle eduskuntavaaleissa 2015
- Lakko uhkaa lehtien ilmestymistä
- Tausta: Toimittajat pitävät korotusesitystä mitättömänä
- Perussuomalaisten Hirvisaari ei siedä ruotsia eduskunnassa
- HS sai kohutun "vakuusjärjestelyn" suomennoksen
- Sdp kierrättämässä ministereitään – kolmen paikka liipasimella
- Kommentti: Hallituksen piiloutuminen virkamiesten taakse on raukkamaista
- THL kiittää Orvon ryhmän vauhdittaneen sote-uudistusta

