Soini Kalevassa: Pohjois-Euroopalle oma euro
STTPerussuomalaisten puheenjohtajan Timo Soinin mielestä Pohjois- ja Etelä-Eurooppaan pitää luoda omat rahaliitot. Sanomalehti Kalevan haastatteleman Soinin mukaan näin euroalueen valuvioista päästäisiin eroon.
Keskeistä uusissa rahaliitoissa olisi se, että mukana olevat maat olisivat demokraattisesti ja taloudellisesti samalla kehitystasolla.
"Eteläeuron muodostaisivat avustettavat maat eli Espanja, Portugali, Kreikka ja mahdollisesti Italia. Pohjoiseen kuuluisivat Saksa, Hollanti, Baltia ja Pohjoismaat", Soini sanoo lehdelle.
Soini pitää nykyistä euroaluetta mahdottomana yhtälönä. Hänen mukaansa yhtälö toimii vain niin kauan kuin Pohjois- ja Keski-Euroopan valtiot tukevat Kreikan kaltaisia maita.
Valuutta-alueen tulevaisuudelle on hänen mukaansa kaksi vaihtoehtoa: joko sieltä lähtee pohjoinen tai etelä. Hän ei ota kantaa, kumman eurosta tulisi lähteä. Soinin mukaan Suomen kohtalo ratkeaa siinä yhteydessä.
Kotimaa
Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
Politiikka
Kärnä: Äänestäjän vaikea samaistua Sdp:n ministereihin
Ulkomaat
Oklahoman pyörremyrskyn uhriluku nousee – joukossa useita lapsia
Talous
Raportti: Apple kiersi miljardien verot – toimitusjohtaja senaatin kuultavaksi
Luetuimmat juuri nyt
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Azerbaidžanin presidentti epäilee euroviisuvilppiä
- Oklahoman pyörremyrskyn uhriluku nousee – joukossa useita lapsia
- Maalitehtaan liuotinvuoto tappoi satamäärin kaloja Mätäjoessa
- Tukholman levottomuuksissa jopa sata osallista – taas autoja tulessa
- Raportti: Apple kiersi miljardien verot – toimitusjohtaja senaatin kuultavaksi
- Pyörremyrsky oli kolme kilometriä leveä ja liikkui yli kolmeasataa
- Suomi voisi hieroa rauhaa kybersodissa
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Jollan puhelin tulee myyntiin loppuvuonna
- Azerbaidžanin presidentti epäilee euroviisuvilppiä
- Gumball-rallissa 20 ajokorttia hyllylle, sakot saattavat jäädä maksamatta
- Kommentti: Jolla on ainakin erilainen
- Talon katto paloi Helsingin keskustassa – liekit löivät 30 metrin korkeuteen
- Maalitehtaan liuotinvuoto tappoi satamäärin kaloja Mätäjoessa
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Angelina Jolie poistatti rintansa syöpäriskin vuoksi
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- Leijonille tuskainen voitto – Jalonen kihisi kiukusta
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
- Mopoilija pelästytti hevosen– ratsastaja loukkaantui vakavasti
- 10 vuotta sitten siepattuja naisia pidettiin vankeina USA:ssa – yhdellä kuusivuotias tytär
- Venäläiset puolustivat Pesosen tyrmännyttä Kovaltšukia
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
Uutiset
- Työttömiä tuli 13 000 lisää huhtikuussa
- Oklahoman pyörremyrskyn uhriluku nousee – joukossa useita lapsia
- Ferguson eläkkeelle vuoden valmentajana
- Tornado repi kappaleiksi kattoja, seiniä ja kokonaisia rakennuksia Video
- Raportti: Apple kiersi miljardien verot – toimitusjohtaja senaatin kuultavaksi
- Schwarzer haluaa jatkaa Fulhamissa
- MM-kisalähetykset tavoittivat 4,1 miljoonaa suomalaista
- Chicago painosti, Detroit voitti
- Suomalaisyhtye Ensemble Normalle menestystä ulkomailla
- Maajoukkuevahti Engren siirtyy Vehasen seuraksi Prahaan
- Nuoriso mellakoi poliisia vastaan Tukholman lähiössä Video
- HS pyytää esimerkkejä turhista säännöistä ja määräyksistä
- Presidentti Obama lupaa Oklahomalle valtion tuen
- Säädöksiä on kirjoitettu jo 42 hyllymetriä
- Suomi voisi hieroa rauhaa kybersodissa
- Tukholman levottomuuksissa jopa sata osallista – taas autoja tulessa
- Pyörremyrsky oli kolme kilometriä leveä ja liikkui yli kolmeasataa
- Pyörremyrskystä selviytynyt: "Hevosia ja tavaraa lensi ilmassa"
- Lapsia etsitään pyörremyrskyn tuhoamasta koulusta
- The Doorsin kosketinsoittaja Ray Manzarek on kuollut
- Maalitehtaan liuotinvuoto tappoi satamäärin kaloja Mätäjoessa
- Maailman kuvat: Sri Lankalaiset tytöt
- Ruotsissa puidaan maanantaiyön mellakan syitä ja syyllisiä
- Valmentaja José Mourinho jättää Real Madridin
- Azerbaidžanin presidentti epäilee euroviisuvilppiä
- Laskuteline unohtui – pienkone kippasi Päijänteellä
- Vantaan bussinkuljettajien työnseisaus päättyy
- Heinolan kaupunginvaltuusto erotti kaupunginhallituksen
- Pientalon energiatodistuksille tulee kiire
- Taulutietokoneilla katsotaan enemmän lastenohjelmia kuin uutisia
- Säädöksiä on kirjoitettu jo 42 hyllymetriä
- Näkökulma: Kunhan ette valvo minua
- Kärnä: Äänestäjän vaikea samaistua Sdp:n ministereihin
- Haglund selvittäisi valtion yksityiskoneen hankintaa
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Fakta: EU-perintöjä jaetaan vuosittain miljardien arvosta
- Oikeusministeri Henriksson haluaa jatkaa Rkp:n varapuheenjohtajana
- SS: Virkkunen alentaisi kuntavaalien äänestysikää
- EK:n Häkämies väläyttää koordinoitua liittokierrosta työmarkkinapöytään
- Katainen toivoo yhä työmarkkinajärjestöiltä palkkaratkaisua
- Demarit kimpaantuivat Soinin ministerikommenteista
- Kommentti: Kokoomuksen Twitter-propaganda ei iske
- HS-analyysi: Toimihenkilönaisten kosiskelu on Sdp:n toivo
- Soini: Duunarimies ei kiinnosta vasemmistoa
- VTV:n Pöysti: Ministeriön osattava tehdä julkisuuspäätökset itse
- Vihreiden Brax syyttää hallitusta EU-politiikan kaunistelusta
- Rkp:n Wideroos kirjoitti ylioppilaaksi
- Guzenina-Richardson ei kanna kaunaa Urpilaiselle
- Gustafsson loukkaantui ministeripotkuista
- Urpilainen: Ministerikierrätys on osa rytminvaihdosta
- Sujuvasanainen peruspalveluministeri Susanna Huovinen
- Ärhäkkä asuntoministeri Pia Viitanen
- Pia Viitanen ja Susanna Huovinen ovat uudet demariministerit
- Kuntaliitto sai hallituspuolueiden kehut sote-keskustelussa
- Sdp vaikenee ministereiden kierrätyksestä
- Hallitus haluaa Kela- ja koulukyytien kustannukset kuriin
- Kansanedustajien palkkio säilyy ennallaan
- Valiokunta pyytää Himasen kuultavaksi rahoitusjupakassa
- Kierrätysuhan alla oleva Gustafsson lähtee ehdolle eduskuntavaaleissa 2015
- Lakko uhkaa lehtien ilmestymistä

