Timo Soini: Espanjan vakuussopimus julkistettava Suomessa
Oppositiojohtaja Timo Soinin (ps) mielestä pääministeri Jyrki Kataisen (kok) ja valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen (sd) pitää ilmoittaa Espanjan vakuussopimuksesta neuvotteleville virkamiehille, että vakuussopimus on Suomessa julkinen asiakirja.
Viime huhtikuussa valtiovarainministeriö myönsi rikkoneensa julkisuuslakia määrätessään aiemmin Kreikan vakuussopimuksen täysin salaiseksi.
Valtiovarainministeriö tiedotti lauantaina Suomen pyrkivän Espanjan vakuusneuvotteluissa siihen, että mahdollinen vakuussopimus täyttäisi Suomen julkisuuslain vaatimukset.
"On härskiä kansanvallan halveksuntaa, jos Espanjan vakuussopimus päätetään Kreikan tapaan salata", Soini sanoo.
"Minusta on aivan käsittämätöntä, että poliittisessa vastuussa olevat ministerit menevät tässä asiassa virkamiesten selän taa. Totta kai Urpilaisen ja Kataisen pitää sanoa neuvottelijoille, että me Suomessa julkistamme tämän [vakuussopimuksen]".
Soini vaatii edelleen hallitusta selventämään veronmaksajille, mitä kriisimailta saadut vakuudet tosiasiassa tarkoittavat.
"Ihmiset ymmärtävät vakuudet niin, että meillä on reaalivakuus, kuten esimerkiksi pankkitalletus tai vuokravakuus. Kreikan kanssa on tehty johdannaissopimus ja vakuudet ovat vajaat", hän sanoo.
Espanjan valtion kanssa parhaillaan käytävät vakuusneuvottelut ovat jatkuneet kuluvana viikonloppuna tiiviisti.
Tiettävästi Suomi ja Espanja ovat nyt jättäneet alustavat tarjouksensa mahdolliseksi vakuusmalliksi.
Neuvotteluita tiiviisti seuraavan lähteen mukaan Suomi on lähtenyt ehdotuksessaan liikkeelle Kreikan kanssa viime keväänä tehdyn vakuusmallin pohjalta, kun taas Espanja tavoittelee vakuussopimukseksi räätälöidympää mallia. Valtiot pyrkivät asiassa sopuun maanantaihin mennessä.
Kotimaa
Apteekkari: Kela-kortti on kallis museoturhake
Politiikka
Riikka Manner vaihtoi tyttönimeensä
Ulkomaat
Pyörremyrsky oli kolme kilometriä leveä
Talous
Stubb haluaa helpottaa verkko-ostamista EU:ssa
Luetuimmat juuri nyt
- Riikka Manner vaihtoi tyttönimeensä
- Puistolassa katkaistiin katujengin syntyminen
- Apteekkari: Kela-kortti on kallis museoturhake
- Työnantajat vihjailevat rekrytointifirmoille ikätoiveita
- Naisen epäillään pitäneen miestä vankina yli kuukauden
- Kolumni: Forssellin vauhti ei riitä edes kotimaan kentille
- Vaikuttava amatöörivideo iskevän tornadon voimasta Video
- Stubb haluaa helpottaa verkko-ostamista EU:ssa
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Azerbaidžanin presidentti epäilee euroviisuvilppiä
- Puistolassa katkaistiin katujengin syntyminen
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Maalitehtaan liuotinvuoto tappoi satamäärin kaloja Mätäjoessa
- Kommentti: Mistä hinnoista Kummola puhuu?
- Gumball-rallissa 20 ajokorttia hyllylle, sakot saattavat jäädä maksamatta
- Kummola MM-lippujen hinnoista: Kaikki on suhteellista
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- Leijonille tuskainen voitto – Jalonen kihisi kiukusta
- Lääkäri: Nuoret naiset keräävät pulloja ostaakseen ehkäisyä
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
- Mopoilija pelästytti hevosen– ratsastaja loukkaantui vakavasti
- 10 vuotta sitten siepattuja naisia pidettiin vankeina USA:ssa – yhdellä kuusivuotias tytär
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Venäläiset puolustivat Pesosen tyrmännyttä Kovaltšukia
Uutiset
- Vuosisadan šakkiottelun erotuomari kuoli
- Ryanair kaavailee israelilaiskouluille lentomatkoja keskitysleirille
- Talvivaarassa taas vuoto – värjäsi joen ruskeankeltaiseksi
- Obama: Tyhjentyneet huoneet on täytettävä rakkaudella
- Työnantajat vihjailevat rekrytointifirmoille ikätoiveita
- YK:n Syyria-lähettiläs: Hallitus ja oppositio osallistumassa rauhankonferenssiin
- Pyörremyrsky oli kolme kilometriä leveä
- Apteekkari: Kela-kortti on kallis museoturhake
- Stubb haluaa helpottaa verkko-ostamista EU:ssa
- Tukholman mellakoiden pelätään jatkuvat yöllä Video
- Naisen epäillään pitäneen miestä vankina yli kuukauden
- Kiinassa maa vajosi ihmisten alta – viisi kuoli
- Diplomaattilähteet: EU lisännee Hizbollahin terroristilistalle
- DNA:n hallitus vahvistaa pohtivansa yritysjärjestelyä
- Oklahoman pyörremyrskyn jäljiltä löytynyt 24 kuollutta – uhriluvun pelätään nousevan
- Ihmisiä tulvii sairaaloihin etsimään omaisiaan Oklahomassa
- Israel ja Syyria tulitaistelussa Golanilla
- Ihalainen: Nuoren palkkaaminen on yhteiskunnallinen teko
- Puolen miljardin Apotti-hanke sai uuden vetäjän
- Demokraatti: Sdp:n Päivi Lipponen ihmettelee demareiden talouslinjaa
- Tv-opasta voi käyttää nyt maksuttomilla HS:n tunnuksilla
- Riikka Manner vaihtoi tyttönimeensä
- Salminen lähtee KalPasta KHL:ään
- Suomessa EU:n puhtaimpia uimavesiä
- Kolumni: Forssellin vauhti ei riitä edes kotimaan kentille
- Napaputterit kielletään golfissa
- Vatikaani kiistää paavin suorittaneen manausta
- Valio alkaa tehdä erikoismaitoja Tampereella
- Vaikuttava amatöörivideo iskevän tornadon voimasta Video
- Maailman suurin rauta- ja sisustuskauppa pinnisti kasvuun
- Ihalainen: Nuoren palkkaaminen on yhteiskunnallinen teko
- Demokraatti: Sdp:n Päivi Lipponen ihmettelee demareiden talouslinjaa
- Riikka Manner vaihtoi tyttönimeensä
- Valtaosa työsyrjinnästä jää piiloon
- Valtion velka kasvaa neljännesmiljardilla
- Säädöksiä on kirjoitettu jo 42 hyllymetriä
- Fakta: Laki edellyttää tasavertaista kohtelua
- Näkökulma: Kunhan ette valvo minua
- Sanottua: Lukijat kertovat työsyrjinnästä: "Vain ikä on este työllistymiselle"
- Kärnä: Äänestäjän vaikea samaistua Sdp:n ministereihin
- Haglund selvittäisi valtion yksityiskoneen hankintaa
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Fakta: EU-perintöjä jaetaan vuosittain miljardien arvosta
- Oikeusministeri Henriksson haluaa jatkaa Rkp:n varapuheenjohtajana
- SS: Virkkunen alentaisi kuntavaalien äänestysikää
- EK:n Häkämies väläyttää koordinoitua liittokierrosta työmarkkinapöytään
- Katainen toivoo yhä työmarkkinajärjestöiltä palkkaratkaisua
- Demarit kimpaantuivat Soinin ministerikommenteista
- Kommentti: Kokoomuksen Twitter-propaganda ei iske
- HS-analyysi: Toimihenkilönaisten kosiskelu on Sdp:n toivo
- Soini: Duunarimies ei kiinnosta vasemmistoa
- VTV:n Pöysti: Ministeriön osattava tehdä julkisuuspäätökset itse
- Vihreiden Brax syyttää hallitusta EU-politiikan kaunistelusta
- Rkp:n Wideroos kirjoitti ylioppilaaksi
- Guzenina-Richardson ei kanna kaunaa Urpilaiselle
- Gustafsson loukkaantui ministeripotkuista
- Urpilainen: Ministerikierrätys on osa rytminvaihdosta
- Sujuvasanainen peruspalveluministeri Susanna Huovinen
- Ärhäkkä asuntoministeri Pia Viitanen
- Pia Viitanen ja Susanna Huovinen ovat uudet demariministerit

