Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.
Tuttava toi kesälomalta palatessaan lahjaksi purkillisen eteläossetialaista hunajaa, ja se se vasta onkin täydellistä lähiruokaa.
Jollakin on Kaukasian vuorilla mehiläispönttöjä ja siellä kaukana kaikesta mehiläiset vain surraavat. Puhdas luonnontuote siis, alueella ei ole varmaan yhtään ihmisen istuttamaa kasvia.
Nyt olen kolmessa viikossa syönyt puoli litraa juoksevaa hunajaa maustamattoman jogurtin kanssa aamupalalla. Alkaa näyttää siltä, että pitää hankkiutua Etelä-Ossetiaan vielä ennen lumia.
Venäjällä asuessa hunajaa tulee muutenkin käytettyä paljon enemmän kuin Suomessa. Se on niin olennainen osa venäläistä keittiötä.
Hunaja oli tärkeä makeuttaja ennen sokeria, ja yhä monet jälkiruuat pohjautuvat siihen. Niistä suosikkini on kuiva hunajakakku medovik, jota olen alkanut pitää ravintolan tason mittarina.
Mutta joskus on vielä hauskempaa ottaa ravintolassa jälkiruuaksi hunajakokoelma, jossa saattaa olla kuutta tai seitsemää erilaista hunajaa. Osa kovia kennomaisia, osa juoksevia ja loput siitä väliltä. Hyvää on esimerkiksi altailainen miedosti kukilta maistuva.
Hienointa venäläisessä hunajamaailmassa onkin juuri makujen runsaus ja usein myös puhtaus.
Hunaja on myös tuote, josta venäläisten kanssa voi puhua pitkään. Terveysvaikutuksia kerrotaan olevan useita, niistä suosikkini on krapulan parantaminen. Hunaja kuulemma auttaa palauttamaan muun muassa koordinaatiokykyä.
En todellakaan tiedä, mutta antaahan hunajansyönti ainakin paremman maun suuhun sunnuntaiaamuna.
jussi.niemelainen@hs.fi Kirjoittaja on HS:n Moskovan-kirjeenvaihtaja.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
