Angela Merkelin europuheet nostivat osakekursseja Aasiassa

 |   | 
 
REUTERS
ROGERIO BARBOSA / AFP
Angela Merkel tapasi eilen Kanadan pääministeri Stephen Harperin Ottawassa.
Angela Merkel tapasi eilen Kanadan pääministeri Stephen Harperin Ottawassa.

TOKIO. Saksan liittokanslerin Angela Merkelin torstaiset euroa tukevat lausunnot kirittivät osakekurssit nousuun perjantaina monin paikoin Aasiaa.

Merkel vakuutti vierailullaan Kanadan Ottawassa, että Saksa on lujasti sitoutunut pitämään euroalueen elossa ja että viimeaikaiset ehdotukset, jos niiden mukaan toimitaan, ne riittävät pelastamaan euroalueen.

Merkelin mukaan nyt tarvitaan toimia edetä kohti poliittista unionia, jollainen jäi tekemättä siinä vaiheessa kun eurovaluutta luotiin.

Eteneminen tähän suuntaan pitää kuitenkin Merkelin mielestä tehdä maltillisesti eikä se käy hetkessä.

Poliittinen unioni tarkoittaa sitä, että Euroopan unionilla pitää olla nykyistä paremmat mahdollisuudet puuttua jäsenvaltioiden talouspolitiikkaan, jos budjettikuri alkaa lipsua liikaa, Merkel katsoi.

Hän sanoi Saksan hallituksen tukevan täysin Euroopan keskuspankin pääjohtajan Mario Draghin linjauksia euron tukemiseksi.

Pörssi-indeksit päätyivät selvään nousuun ainakin Japanissa, Hongkongissa ja Australiassa.

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta