Barclays-tutkinta: Keskuspankin varapääjohtajan sanomisia saatettiin tulkita väärin
STT–REUTERSBrittiläinen Barclays-pankki julkaisi eilen muistion, jonka mukaan pankissa tulkittiin väärin Englannin keskuspankin varapääjohtajan Paul Tuckerin sanomisia. Muistio julkaistiin pian pääjohtajan erottua. Siinä pankki valittelee tapahtumien kulkua ja sanoo, ettei niiden olisi pitänyt tapahtua.
Barclays-pankin epäillään manipuloineen Libor-korkoa, jolla pankit lainaavat vakuudettomia varoja toisille pankeille Lontoon pankkienvälisillä rahamarkkinoilla. Epäilyjä myös euriborin manipuloimisesta on esitetty.
Financial Times -lehden mukaan Barclaysin noteeraama Libor-korko laski jyrkästi vuoden 2008 loppupuolella sen jälkeen, kun pääjohtaja Bob Diamond ja keskuspankin johtaja Paul Tucker olivat keskustelleet puhelimitse. Tucker oli muistion mukaan sanonut, ettei Barclaysin "korkojen tarvinnut olla aina yhtä korkealla" kuin ne tuolloin olivat. Toimitusjohtaja oli tulkinnut tämän ohjeena.
Kohun takia pestinsä pääjohtajana jättänyt Diamond on tänään parlamentin kuultavana. Uutistoimisto Bloombergin mukaan hänen odotetaan valottavan erityisesti sitä, ketkä sotkussa olivat mukana.
Asian uskotaan ulottuvan laajemmalle kuin vain Barclaysiin.
Kotimaa
Kolumni: Näin insinöörit rakentavat elämän tarkoitusta
Talous
Omistusasuminen voi lisätä työttömyyttä
Luetuimmat juuri nyt
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Hausmyllyn laulaja kuoli 44-vuotiaana
- Omistusasuminen voi lisätä työttömyyttä
- "Kristallia" tulvii Saksan huumemarkkinoille
- Voitonvarmat ruotsalaiset onnittelevat Sveitsiä hopeasta
- Suomen valtionjohto lentää veroparatiisikoneilla
- Kolumni: Näin insinöörit rakentavat elämän tarkoitusta
- Beckhamilla näyttävät jäähyväiset
- Koirasta kiivastunut kannabiskasvattaja pieksi ulkoilijan Sipoossa
- Tanska odotetusti viisuvoittoon folkpopilla – Suomen edustaja jäi hännille
- Omistusasuminen voi lisätä työttömyyttä
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Euroviisut: Malmö täyttyy morsiamista - katso kuvakooste
- Suomen valtionjohto lentää veroparatiisikoneilla
- "Kristallia" tulvii Saksan huumemarkkinoille
- Intialainen isä etsii oikeutta raiskatulle tyttärelleen
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Skandaali Globenissa: MM-pelissä paikalla vain 537 katsojaa
- Angelina Jolie poistatti rintansa syöpäriskin vuoksi
- Nyt eletään "gaybybuumia"
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- Leijonille tuskainen voitto – Jalonen kihisi kiukusta
- Lääkäri: Nuoret naiset keräävät pulloja ostaakseen ehkäisyä
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Poliisi: Džohar Tsarnajev ajoi veljensä päältä paetessaan
- Jääkiekon MM-kisojen otteluohjelma ja tulokset
- Mopoilija pelästytti hevosen– ratsastaja loukkaantui vakavasti
- 10 vuotta sitten siepattuja naisia pidettiin vankeina USA:ssa – yhdellä kuusivuotias tytär
- Venäläiset puolustivat Pesosen tyrmännyttä Kovaltšukia
Uutiset
- Yhdysvallat iski pronssiottelun ensi minuutilla johtomaalin
- Ruotsin prinsessahäiden juhlinta käynnistyi kuulutuksilla
- Kommentti: Turha murehtia
- Satu Maaranen nousi muodin huipulle
- Teppo Numminen Kansainvälisen jääkiekkoliiton Hall of Fameen
- Beckhamilla näyttävät jäähyväiset
- Rikala ja Polet meloivat maailmancupissa kuudennelle sijalle
- TUL lykkäsi päätöstä Valoon hakemisesta
- Venäjän hiirillä ja liskoilla täytetty eläinraketti palasi Maahan
- Kakkossija nosti Mika Kallion MM-sarjassa kolmanneksi
- Leijonilla kaikki kunnossa pronssiottelua varten
- Niemisellä slovakialaisvastus Düsseldorfissa
- Indiana haastaa lohkofinaalissa NBA-mestari Miamin
- Kurinpitopäätöksen arvostelu poiki sakot San Joselle
- Esapekka Lappi ajoi ylivoimaiseen rallivoittoon Uudessa-Seelannissa
- Hausmyllyn laulaja kuoli 44-vuotiaana
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Voitonvarmat ruotsalaiset onnittelevat Sveitsiä hopeasta
- Hurja hyppy moottoripyörällä taitolentokoneen yli Video
- Keskuspuistoon viriteltiin ansateippejä
- Isän ja pojan epäillään hukkuneen Näsijärvellä
- Kalamaratonilla ilmoitettiin uutena lajina kivennuoliainen
- Rattijuopot välttelivät poliisia siirtymällä takapenkille ja peruuttamalla
- Omistusasuminen voi lisätä työttömyyttä
- Auto iskeytyi patikoijien paraatiin Appalakeilla
- Yksi otettu kiinni Ruotsin koruryöstöstä
- Mies yritti kuristaa ambulanssin sairaanhoitajaa Helsingissä
- Ville Ranta HS-raadissa: Kulttuurimme joutuisi kriisiin ilman veikkausvaroja
- Oikeusministeri Henriksson haluaa jatkaa Rkp:n varapuheenjohtajana
- Etelä-Korea syyttää Pohjois-Koreaa provosoinnista
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Omistusasuminen voi lisätä työttömyyttä
- Suomen valtionjohto lentää veroparatiisikoneilla
- Urpilainen: Ei kuulosta hyvältä
- Pitkä työmatka tai vuokrayksiö eivät paperimiestä houkutelleet
- Suomi vie paljon ruokaa Venäjälle
- Tausta: Suomesta ei ole viljanvientimaaksi
- Marjajuomia Pietariin, mustikoita Aasiaan ja pizzoja Italiaan
- Slovenian luottoluokitus laski taas
- Rehn: EU:n ja Yhdysvaltain vapaakauppaneuvotteluissa tarkoitus edetä vauhdilla
- Taloustietokilpailun voitto Kaarinaan
- Lehti: Hakkerit murtautuivat Nordean tileille, pankki ei ilmoittanut poliisille
- Tieto aikoo vähentää jopa 180 työntekijää
- Kiinalaisten palkat harppasivat jälleen hurjasti ylöspäin
- Tiimari vähentää 80 työntekijää
- Sanoma-konserni vaihtaa johtajia
- Talouselämä: Itella ohitti Nokian työllistäjänä
- Bloomberg: Bill Gates jälleen maailman rikkain
- Kuuma-kunnat eivät kaipaa yhteistä vuokra-asuntoyhtiötä
- EU:n pankeille uudet stressitestit vuonna 2014
- Suomen kalleimmat rautakaupat löytyvät pääkaupunkiseudulta
- Fazerin uusi konsernijohtaja tulee Wärtsilästä
- Kesko avasi toisen ruokakauppansa Pietarissa
- Kuluttajahintojen nousu hidastui euroalueella
- Japanin talous kasvoi odotettua nopeammin
- Marimekko vähentää 60 työntekijää ja sulkee tehtaita
- Keskon kauppa edelleen heikkoa huhtikuussa
- HS-analyysi: Suomi hoiti Kreikan vakuudet hyvin
- Raportti: Kyproksella tapahtuu todennäköisesti rahanpesua
- Oikeus hylkäsi syytteet Costa Rican lahjusjutussa

