Bloomberg: Apple vastaa kilpailuun iPadin pienellä halpaversiolla
Helsingin SanomatYhdysvaltalaisyhtiö Apple aikoo tuoda markkinoille pienemmän ja halvemman version taulutietokoneestaan iPadista, kertoo uutistoimisto Bloomberg. Applen tavoitteena on Bloombergin mukaan varmistaa sen vahva asema markkinoilla uudessa kilpailutilanteessa.
Hakukoneestaan tunnettu Google ja tietokonejätti Microsoft ovat tuomassa markkinoille omat versionsa taulutietokoneista.
Halvemmassa versiossa on Bloombergin siteeraaman, nimettömänä pysyttelevän lähteen mukaan paitsi pienempi näyttö, myös halvempaa tekniikkaa, kuten näyttöruutu joka ei ole tarkkuudeltaan HD-tasoa.
Halvemman version hinnan uskotaan jäävän noin 200 dollariin eli noin 160 euroon.
Apple on hallinnut taulutietokonemarkkinoita lähes suvereeniin tapaan. Sen markkinaosuus on tutkimusyritys Gartnerin mukaan 61 prosenttia. Taulutietokoneiden markkinoiden arvon uskotaan nousevan tämän vuoden aikana lähes 53 miljardiin euroon.
Bloombergin mukaan Apple julkistaa uuden versionsa iPadista todennäköisesti lokakuussa. Apple ei ole suostunut kommentoimaan asiaa toistaiseksi.
Kotimaa
Moni turvapaikanhakija palaa vapaaehtoisesti kotimaahansa
Politiikka
Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
Ulkomaat
Muslimivastaisuus roihahti Britanniassa
Talous
Taloussanomat: VM pimittää edelleen yli 20:tä Kreikka-asiakirjaa
Luetuimmat juuri nyt
- Kimi Räikkösen kypäräkohussa yllätyskäänne
- Poliisi teki tehoiskun Espoon ravintoloihin
- Muslimivastaisuus roihahti Britanniassa
- Taloussanomat: VM pimittää edelleen yli 20:tä Kreikka-asiakirjaa
- Moni turvapaikanhakija palaa vapaaehtoisesti kotimaahansa
- Rikosylikomisario HBL:ssa: Sosiaalinen media yllyttää äärioikeistolaisiin hyökkäyksiin
- Siivouspäivän kojut värittivät katukuvan
- Robben käynnisti Bayern Münchenin hurjat juhlat
- Kimi Räikkösen kypäräkohussa yllätyskäänne
- Suomeen saapuneet Pussy Riot -jäsenet katosivat
- Kommentti: Pussy Riotin show ei edistä ihmisoikeuksia
- Lehti: Luksusjahdin kapteeni haastoi Nico ja Keke Rosbergin oikeuteen
- Poliisi teki tehoiskun Espoon ravintoloihin
- Muslimivastaisuus roihahti Britanniassa
- Helsingin koulujen ruoka kulkee ilman kylmälaitteita
- Keke Rosberg oikeusjutusta: "Ikivanha"
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
- Räikkösen kypärästä nousi kohu
- Hausmyllyn laulaja kuoli 44-vuotiaana
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
- Mopoilija pelästytti hevosen– ratsastaja loukkaantui vakavasti
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- 10 vuotta sitten siepattuja naisia pidettiin vankeina USA:ssa – yhdellä kuusivuotias tytär
- Venäläiset puolustivat Pesosen tyrmännyttä Kovaltšukia
Uutiset
- Neymar siirtyy Barcelonaan
- Öinen pomppija tärveli autoja Helsingin Kannelmäessä
- Ministeriö: Puuttuvat Kreikka-asiakirjat identtisiä julkaistujen kanssa
- Siivouspäivän kojut värittivät katukuvan
- San Antonio nuiji Memphisin taas NBA:ssa
- Maolaiskapinallisten isku surmasi yli 20 Intiassa
- Tuukka Rask torjui Bostonin jatkoon NHL:n pudotuspeleissä
- Taloussanomat: VM pimittää edelleen yli 20:tä Kreikka-asiakirjaa
- Lapsi juoksi auton alle Joensuussa
- Syyrialaisten valtavalta pakolaisleiriltä halutaan takaisin sodan keskelle
- Ranskassa odotetaan suurta homovastaista mielenosoitusta
- Useat kahvilaketjut eivät kuumenna pakastemarjoja Eviran suosituksista huolimatta
- Kolumni: Kankea kaupunkisuunnittelu hassaa verorahoja
- Rikosylikomisario HBL:ssa: Sosiaalinen media yllyttää äärioikeistolaisiin hyökkäyksiin
- Moni turvapaikanhakija palaa vapaaehtoisesti kotimaahansa
- Tukholman mellakat rauhoittumassa – autoja poltettiin yhä
- Mopoilijat loukkaantuivat kolarissa Lahden keskustassa
- Poliisi teki tehoiskun Espoon ravintoloihin
- Ranskassa takavarikoitiin ennätysmäärä valeaspiriinia
- Juoksijat suorittivat loppuun pommi-iskujen keskeyttämän maratoninsa Bostonissa
- Egyptin vaalit saattavat taas lykkääntyä
- Muslimivastaisuus roihahti Britanniassa
- Robben käynnisti Bayern Münchenin hurjat juhlat
- Sotilasta puukotettiin Pariisissa – hyökkääjä pakeni
- Katupartiot valvovat yön levottomuuksia Ruotsissa
- Pussy Riot -aktivisti: Suomessa vierailleet naiset ovat ryhmän jäseniä
- Lontoon veitsi-iskusta kolme uutta pidätystä
- Ruorijuoppo upotti 200-hevosvoimaisen veneen
- Puolustusministeri Hagel: Seksuaalinen häirintä on Yhdysvaltain armeijan vitsaus
- Kerrostalon keittiö paloi Nummelassa
- Ministeriö: Puuttuvat Kreikka-asiakirjat identtisiä julkaistujen kanssa
- Taloussanomat: VM pimittää edelleen yli 20:tä Kreikka-asiakirjaa
- Panimot aloittivat taistelun olutverosta
- HS-kysyi: Suositko pienten vai suurten panimoiden oluita?
- IMF-johtaja Lagarde välttyi syytteiltä Ranskassa
- Kim Dotcom uhkailee Googlea ja Facebookia patenttiensa avulla
- Yrityskysely lupailee Saksan kansantalouden näkymien paranevan
- OP-Pohjolan pankkipalvelun verkkosivut toimivat taas
- Kasvuyrityksiin syntyy vauhdilla uusia työpaikkoja
- Konkurssien määrä oli alkuvuonna kovassa nousussa
- Vähittäiskaupan myynti kasvoi vuodessa inflaatiota enemmän
- Vuokrat nousivat vuodessa inflaatiotakin enemmän
- Fakta: Kasvuyhtiö palkkaa paljon väkeä
- Uusien asuntojen hinnat ennätykseen USA:ssa
- Instrun vapauttava lahjustuomio jää voimaan
- Taide & Design -lehti maksuvaikeuksissa
- Sisun ja Jenkin valmistajan nimi vaihtuu
- Esko Aho nimitettiin Venäjä-lobbareiden johtoon
- Suomen Pankki varoittaa jälleen kotitalouksien velkaantumisesta
- Olkiluodon voimalahankkeesta vastaava Areva uskoo menestykseen Suomessa
- Kiinan kehnot teollisuusluvut romahduttivat Tokion pörssin
- Rakennusyhtiö YIT havittelee isoa yritysostoa Saksasta
- MTV tuo kanavansa katsottaviksi suoraan netissä
- EU eteni veronkierron torjunnassa
- Vatikaanissa paljastui kuusi rahanpesuepäilyä
- EU virittää energian sisämarkkinoita – kilpailun toivotaan hillitsevän hintoja
- Bernanke lupaa jatkaa rahapolitiikan elvytystä
- Ammattikorkeakoulu Metropolia aloittaa yt-neuvottelut
- Katainen: Verokilpailun on oltava reilua
- Outokummun visio on nyt ikuinen maailma

