Brittiparlamentti tekee tutkinnan korkoskandaalista

 |   | 
 
STT–AFP
REUTERS
Brittiparlamentti hätäkokouksessa Lontoossa viime heinäkuussa.
Brittiparlamentti hätäkokouksessa Lontoossa viime heinäkuussa.

Lontoo. Britannian parlamentti aloittaa oman tutkintansa maata ravistelevasta viitekorkoskandaalista.

Brittikansanedustajat kiistelivät torstai-iltana tuntikausia siitä, millainen tutkimus vyyhdistä pitäisi tehdä, ja lopulta opposition ehdotus tuomarin johtamasta tutkinnasta hävisi.

Valtiovarainministeri George Osborne perusteli parlamentaarista tutkintaa sillä, että oikeuslaitoksen suorittama tutkinta veisi liian kauan aikaa. Tuomarijohtoisen tutkinnan kannattajat puolestaan epäilivät, ettei parlamentaarinen tutkinta ole riittävän kattava.

Brittiläistä Barclays-pankkia epäillään kansainvälisten Libor- ja euribor-viitekorkojen manipuloinnista. Skandaali on johtanut pankin merkittävien johtajien, kuten pääjohtaja Bob Diamondin eroon.

Diamond on myöntänyt, että pankin toiminnassa on tehty virheitä. Pankki selitti omassa muistiossaan, että siellä tulkittiin väärin Englannin keskuspankin varapääjohtajan Paul Tuckerin sanomisia.

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta