Espanja linjaa tänään talousleikkauksiaan

 |   | 
 
HS–REUTERS

Espanjan hallitus kertoo tänään perjantaina tarkemmin, miten se aikoo tasapainottaa maan talouden. Pääministeri Mariano Rajoyn on määrä linjata miljardien eurojen säästösuunnitelmia. Tiedossa uskotaan olevan ainakin uudistuksia työmarkkinoiden toimintaan.

Ennen joulua puhuessaan parlamentille Rajoy vilautti muun muassa julkisen sektorin palkkauksen jäädyttämistä ja uudistuksia pankkisektorille.

Säästösuunnitelmia on laadittu kiireellä, sillä keskustaoikeistolainen Rajoy on ollut toimessaan vasta runsaan viikon, ja vuoden 2012 budjetti on vielä viimeistelemättä. Tänään esiteltävät uudistukset ovatkin vasta alkua, ja täsmentynevät myöhemmin.

"Olen varma, että tiedossa on leikkauksia. En odota juurikaan yksityiskohtia, koska siihen ei ole ollut aikaa. Hallitus on vasta astunut valtaan, eikä puolia viroista ole vielä täytetty. Nyt halutaan ainoastaan lähettää viesti, että hallitus ryhtyy leikkauksiin", sanoo ekonomisti Pablo Vazquez Madridissa toimivasta think tankista Fedeasta.

Espanjan julkisen talouden alijäämän odotetaan laskevan tänä vuonna 6,5 prosenttiin ja ensi vuonna tavoitteena on 4,4 prosentin vaje. Tähän tarvitaan tiettävästi noin 20 miljardin euron säästöt.

Maan ongelmana on muun muassa korkea yli 20 prosentin työttömyysaste sekä kiinteistömarkkinoiden kuplan seurauksena ongelmissa olevat pankit.

Markkinoilla paineet Espanjan ympärillä ovat silti helpottaneet hieman viime viikkoina. Maan kymmenenvuotisten joukkovelkakirjojen korot ovat laskeneet marraskuun yli kuuden prosentin tasolta 5,2 prosentin tuntumaan. Myös Espanjan edellinen lyhytaikaisten velkakirjojen huutokauppa sujui selvästi odotettua paremmin, ja korot laskivat selvästi. Taustalla uskotaan olevan Euroopan keskuspankin viimeaikaisten toimien, joilla EKP tuki pankkien maksukykyä.

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta