Euromaat vaativat Kreikan säästöjen tiukkaa valvontaa

 |   | 
 
AP–STT
YIORGOS KARAHALIS / Reuters
Kreikkalaisa euron kolikoita. Etualalla viiden sentin kolikko, jota koristaa tankkerin kuva.
Kreikkalaisa euron kolikoita. Etualalla viiden sentin kolikko, jota koristaa tankkerin kuva.

Bryssel. Euroalueen valtionvarainministerit haluavat valvoa Kreikan säästötoimia aiempaa tiukemmin maalle luvattua tukipakettia vastaan.

Euroalueen valtionvarainministerit neuvottelivat Kreikan tukipaketin tilanteesta keskiviikkoiltana yli kolmituntisessa puhelinkokouksessaan.

Euroryhmän puheenjohtaja Jean-Claude Juncker sanoo Kreikan vakuuttaneen säästöpäätöksillään euromaat siitä, että sen olisi mahdollisuus saada 130 miljardin euron tukipaketti ensi maanantain kokouksessa. Junckerin mukaan asiassa on edistytty viime päivinä merkittävästi.

Junckerin mukaan euromaat ovat saaneet Kreikan kahden hallituspuolueen johtajilta vaaditut vahvat vakuutukset uudistusten toteuttamisesta.

Lisäksi Kreikka on päässyt sopuun EU:n, Euroopan keskuspankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n kanssa 325 miljoonan euron lisäsäästöistä ja niiden toteuttamisaikataulusta, Juncker kertoi tiedotteessaan.

Juncker sanoi kuitenkin myös, että euromaat edellyttävät parempaa valvontaa ennen kuin uusi tukipaketti voidaan luvata.

"Ohjelman toteuttamisen valvontaa tulee vahvistaa. Meidän tulee varmistaa, että velanhoito tulee ensi sijassa", hän sanoi.

Alun perin valtiovarainministerien piti kokoontua tänään Brysseliin sopimaan Kreikan toisesta, 130 miljardin euron tukipaketista. Kokous kuitenkin kuihtui puhelinkonferenssiksi, kun Kreikan hallituspuolueiden johtajilta ei saatu ajoissa kaivattuja lupauksia siitä, että maassa toteutetaan vaaditut uudistukset tulevien parlamenttivaalien tuloksesta huolimatta.

Kreikassa maan valtionvarainministeri Evangelos Venizelos vakuutti, että kaikki on selvitetty maanantain kokousta varten.

Venizelos korosti, että säästötoimien toteuttaminen on ainoa tie eteenpäin.

"Ne, jotka kannattavat toisenlaista ratkaisua, mutta eivät kerro mikä se olisi, tai ne, jotka kannustavat ratkaisuksi eurosta eroamista ja paluuta drakmaan, eivät tee mitään auttaakseen Kreikan kansalaisia", hän sanoi.

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta