Google investoi 150 miljoonaa Haminan palvelinkeskukseen
Hakukoneyhtiö Google investoi noin 150 miljoonaa euroa Haminan palvelinkeskuksen laajentamiseen. Investoinnin jälkeen palvelinkeskuksen koko lähes kaksinkertaistuu.
Rakennustyöt kestävät Googlen mukaan 18 kuukautta.
Investointi tuo Googlen mukaan rakennusvaiheen aikana töitä jopa 500 ihmisille, joista pääosa on rakennustyömiehiä ja insinöörejä.
Keskuksen toisen vaiheen valmistuttua palvelinkeskukseen palkataan 25 uutta työntekijää.
Nykyisin keskuksessa työskentelee noin 90 ihmistä.
"Internetistä on tullut kiinteä osa yhteiskuntaamme ja liiketoiminnan siirtyessä verkkoon tärkeä ja talouskasvua lisäävä tekijä", sanoo Googlen palvelinkeskuspäällikkö Dieter Kern yhtiön lähettämässä tiedotteessa.
Google kertoi investointisuunnitelmastaan tänään Haminassa tilaisuudessa, johon osallistui myös tasavallan presidentti Sauli Niinistö.
Niinistö kertoi tilaisuudessa kutsuvansa jo Suomeen investoineita yrityksiä keskustelemaan siitä, miten Suomi voisi olla entistä houkuttelevampi kohde ulkomaalaisille yrityksille.
Google aikoo osana investointia restauroida Alvar Aallon suunnitteleman tehdasrakennuksen julkisivun. Aalto on suunnitellut kaksi tehdasalueen vanhinta osaa.
Google teki vuonna 2009 päätöksen rakentaa palvelinkeskuksen Haminan Summaan vanhaan paperitehtaaseen. Paperitehtaat soveltuvat hyvin palvelinkeskuksiksi. Ne sijaitsevat usein vesistöjen äärellä, mikä helpottaa tietokonesalien jäähdytystä. Myös Suomen viileä ilmanala on kilpailuvaltti, sillä laitteiden jäähdytys syö rutkasti energiaa.
Metsäteollisuusyhtiö Stora Enso lakkautti Summan tehtaan tammikuussa 2008. Summan paperitehdas työllisti enimmillään 450 ihmistä. Googlen palvelinkeskuksen perustaminen on korvannut vain osan kunnan menettämistä työpaikoista, mutta on tuonut alueella positiivista näkyvyyttä ja imagohyötyjä.
Kotimaa
Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
Talous
Suomi vie paljon ruokaa Venäjälle
Urheilu
Ruotsi himoitsee "puulaakiporukasta" hyvitystä
Kulttuuri
Brittilehti: Suomen esitys yksi Euroviisujen kiinnostavimmista
Luetuimmat juuri nyt
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Ruotsi himoitsee "puulaakiporukasta" hyvitystä
- Kun ei ole busseja, on autoja - Suomen automäärät verkkokartalla
- TS: Immenkalvon korjauksia tehdään Suomessa kymmeniä vuodessa
- Brittilehti: Suomen esitys yksi Euroviisujen kiinnostavimmista
- Pääkirjoitus: Ministerien kierrätys ei riitä Sdp:n nousuun
- Real Madrid nöyrtyi – Mourinho sadatteli uransa surkeinta kautta
- Pian enää vähemmistö Britannian asukkaista on kristittyjä
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- Ulkomaalainen graffitijengi iski metroon ja poistui maasta
- Kaksivuotias putosi viidennen kerroksen ikkunasta Helsingissä
- Vuoden 2017 MM-isäntä sivaltaa Suomea: "Pidämme lippujen hinnat alhaalla"
- Gustafsson loukkaantui ministeripotkuista
- Brittilehti: Suomen esitys yksi Euroviisujen kiinnostavimmista
- Pian enää vähemmistö Britannian asukkaista on kristittyjä
- Venäläiset puolustivat Pesosen tyrmännyttä Kovaltšukia
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Skandaali Globenissa: MM-pelissä paikalla vain 537 katsojaa
- Angelina Jolie poistatti rintansa syöpäriskin vuoksi
- Nyt eletään "gaybybuumia"
- Leijonille tuskainen voitto – Jalonen kihisi kiukusta
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Poliisi: Džohar Tsarnajev ajoi veljensä päältä paetessaan
- Mopoilija pelästytti hevosen– ratsastaja loukkaantui vakavasti
- Jääkiekon MM-kisojen otteluohjelma ja tulokset
- 10 vuotta sitten siepattuja naisia pidettiin vankeina USA:ssa – yhdellä kuusivuotias tytär
- Venäläiset puolustivat Pesosen tyrmännyttä Kovaltšukia
Uutiset
- Saksassa kaikki lapset pääsevät iltapäiväkerhoon
- Kari Takanen aloittaa Merivoimien komentajana
- Kolumni: Lama ajaa huippu-urheilijoita Suomeen
- Turkin rajan lyhyt liikennesulku kaatoi Depeche Moden keikan
- Kymmeniä loukkaantui lähijunien törmäyksessä lähellä New Yorkia
- TS: Immenkalvon korjauksia tehdään Suomessa kymmeniä vuodessa
- Real Madrid nöyrtyi – Mourinho sadatteli uransa surkeinta kautta
- Sidney Crosbyn huikea maalishow toi voiton
- Ruotsi himoitsee "puulaakiporukasta" hyvitystä
- Vihreiden Brax syyttää hallitusta EU-politiikan kaunistelusta
- Kun ei ole busseja, on autoja - Suomen automäärät verkkokartalla
- Suomi vie paljon ruokaa Venäjälle
- Vantaa höylää taas säästöjä kouluista
- Pääkirjoitus: Ministerien kierrätys ei riitä Sdp:n nousuun
- Brittilehti: Suomen esitys yksi Euroviisujen kiinnostavimmista
- Vanhan asuntolan palo levitti savua Oulun keskustaan
- Arvio: Orkesteri ja solistit sensaatiomaisia Kansallisoopperan Tristanissa
- Liekit löivät parvekkeelta Helsingin Jakomäessä
- Pian enää vähemmistö Britannian asukkaista on kristittyjä
- Superpesis alkoi, Hyvinkään Tahko voitti kotonaan
- Honka löi maalikarkelossa JJK:n
- Helluntain nimikkoleivos maistuu keväiseltä Video
- Rkp:n Wideroos kirjoitti ylioppilaaksi
- Slovenian luottoluokitus laski taas
- Pusukohut eivät hetkauta Krista Siegfridsiä
- Poliisi ottaa äänirekisterin käyttöön koko maassa
- Homokulkuetta vastaan hyökättiin Georgiassa
- HJK:n pitkä tappiottomien pelien putki poikki – Teemu Tainio lensi suihkuun
- MyPa nousi pisteen päähän HJK:sta
- Vapaapalokunnat hoitavat kaikki pelastustehtävät valtaosassa maata Video
- Suomi vie paljon ruokaa Venäjälle
- Tausta: Suomesta ei ole viljanvientimaaksi
- Marjajuomia Pietariin, mustikoita Aasiaan ja pizzoja Italiaan
- Slovenian luottoluokitus laski taas
- Rehn: EU:n ja Yhdysvaltain vapaakauppaneuvotteluissa tarkoitus edetä vauhdilla
- Taloustietokilpailun voitto Kaarinaan
- Lehti: Hakkerit murtautuivat Nordean tileille, pankki ei ilmoittanut poliisille
- Tieto aikoo vähentää jopa 180 työntekijää
- Kiinalaisten palkat harppasivat jälleen hurjasti ylöspäin
- Tiimari vähentää 80 työntekijää
- Sanoma-konserni vaihtaa johtajia
- Talouselämä: Itella ohitti Nokian työllistäjänä
- Bloomberg: Bill Gates jälleen maailman rikkain
- Kuuma-kunnat eivät kaipaa yhteistä vuokra-asuntoyhtiötä
- EU:n pankeille uudet stressitestit vuonna 2014
- Suomen kalleimmat rautakaupat löytyvät pääkaupunkiseudulta
- Fazerin uusi konsernijohtaja tulee Wärtsilästä
- Kesko avasi toisen ruokakauppansa Pietarissa
- Kuluttajahintojen nousu hidastui euroalueella
- Japanin talous kasvoi odotettua nopeammin
- Marimekko vähentää 60 työntekijää ja sulkee tehtaita
- Keskon kauppa edelleen heikkoa huhtikuussa
- HS-analyysi: Suomi hoiti Kreikan vakuudet hyvin
- Raportti: Kyproksella tapahtuu todennäköisesti rahanpesua
- Oikeus hylkäsi syytteet Costa Rican lahjusjutussa
- Saksan mahtiliitto avasi palkankorotuskierroksen
- Isku aloittaa yt-neuvottelut lomautuksista
- Talousjohtajat eivät usko uusiin työpaikkoihin Suomessa
- Kysely: Aasian talous näyttää vahvalta, Euroopassa odotetaan käännettä parempaan
- Vientiyritykset kärsivät ulkomaisten ostajien maksuvaikeuksista

