Komissio puuttui Outokummun Inoxum-kauppaan

 |   | 
 
Helsingin Sanomat
Kimmo Mäntylä / Lehtikuva
Outokummun terästehdas Torniossa.
Outokummun terästehdas Torniossa.

Euroopan komissio on puuttunut teräsyhtiö Outokummun ja saksalaisen jaloteräsyhtiön Inoxumin yhdistymisestä tehtyyn kauppaan. Komissio on asettunut ehdoksi, että Outokumpu myy osan yhdistyneen yrityksen toiminnoista, Outokumpu kertoo.

"Olemme jättäneet Euroopan komissiolle ehdotuksen vastataksemme komission esittämiin kilpailullisiin näkökohtiin ja jatkamme nyt rakentavaa keskustelua komission kanssa. Olemme täysin sitoutuneita toteuttamaan tämän strategisesti merkittävän kaupan", sanoo Outokummun toimitusjohtaja Mika Seitovirta tiedotteessa.

Outokumpu kertoo jättäneensä komissiolle ehdotuksen, jonka mukaan se myisi Ruotsin sulatto- ja kylmävalssaustoiminnot Avestassa, Nybyssä ja Klosterissa sekä osan Euroopan myyntiverkostostaan. Lisäksi ehdotukseen kuuluu Avestaan lisättävä kylmävalssauskapasiteetti.

Outokumpu ja saksalainen monialayhtiö ThyssenKrupp solmivat helmikuussa kaupan, jonka myötä Inoxum siirtyisi Outokummulle. Kaupan arvo on 2,7 miljardia euroa. Kauppa tekisi Outokummusta yhden maailman suurimmista ruostumattoman teräksen valmistajista.

Kaupan toteutuminen riippuu Euroopan kilpailuviranomaisten hyväksynnästä.

Asian käsittely Euroopan komissiossa jatkuu. Outokummun mukaan sen tavoite on edelleen, että yrityskauppa toteutuu vuoden 2012 loppuun mennessä.

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta