Maailmanpankki Taloussanomille: Pöyry antoi "yksittäisen lahjan"
STTKonsulttiyhtiö Pöyryn joutumisessa Maailmanpankin mustalle listalle on kyse "yksittäisestä lahjasta", sanoo Maailmanpankki Taloussanomille. Aiemmin Maailmanpankki perusteli päätöstään yhtiön tarjoamilla "sopimattomilla eduilla" ja väärillä laskuilla.
Nyt Maailmanpankki tarkentaa lausuntoaan Taloussanomille:
"Väärinkäytös tapahtui vuonna 2009 Itä-Aasian ja Tyynenmeren alueella. Vastaanotettujen etujen muoto oli yksittäinen lahja. Kyseessä oleva työntekijä ei ole enää Maailmanpankkiryhmän palkkalistoilla, eikä häntä voida enää palkata Maailmanpankin palvelukseen."
Pöyryn lakiasiainjohtaja Anne Viitala sanoo lehdelle, ettei Maailmanpankilla ole oikeutta antaa edellä mainittuja tietoja. Hän kiistää korruption jyrkästi.
Taloussanomien mukaan Helsingin poliisissa on päätetty tehdä asiasta lisätutkimuksia. Esitutkinnan aloittamisesta päätetään kesälomakauden jälkeen.
Pöyryn tytäryhtiö Pöyry Management Consulting joutui Maailmanpankin mustalle listalle kesäkuussa.
Kotimaa
Suomeen saapuneet Pussy Riot -jäsenet katosivat
Politiikka
Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
Ulkomaat
Lehti: Luksusjahdin kapteeni haastoi Nico ja Keke Rosbergin oikeuteen
Talous
Panimot aloittivat taistelun olutverosta
Luetuimmat juuri nyt
- Suomeen saapuneet Pussy Riot -jäsenet katosivat
- Helsingin koulujen ruoka kulkee ilman kylmälaitteita
- Lehti: Luksusjahdin kapteeni haastoi Nico ja Keke Rosbergin oikeuteen
- Valepoliisit veivät turistien rahat Helsingissä
- Helsinki muuttui kirpputoriksi
- BBC: Tiedustelupalvelu tarjonnut yhteistyötä Woolwichin hyökkääjälle
- Viisi loukkaantunut vakavasti nokkakolarissa Orivedellä
- Kommentti: Kiista Räikkösen kypärästä oli kummallinen
- Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- Hävittäjät saattoivat matkustajakonetta Britanniassa – kaksi pidätetty
- SUL vahvistaa: Helsinki City Run oli alimittainen
- Helsingin koulujen ruoka kulkee ilman kylmälaitteita
- Hyviä lukioita löytyy kaikkialta Suomesta – kirjoitusten tulokset verkkokartalla
- Demarin päätoimittaja: Sain potkut julkaistuani ministeriuutisen etuajassa
- Moni pomo rajoittaa työntekijöiden kännykän käyttöä
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
- Räikkösen kypärästä nousi kohu
- Hausmyllyn laulaja kuoli 44-vuotiaana
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
- Mopoilija pelästytti hevosen– ratsastaja loukkaantui vakavasti
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- 10 vuotta sitten siepattuja naisia pidettiin vankeina USA:ssa – yhdellä kuusivuotias tytär
- Venäläiset puolustivat Pesosen tyrmännyttä Kovaltšukia
Uutiset
- Suomeen saapuneet Pussy Riot -jäsenet katosivat
- Esko Aho dopingasiasta Ylellä: Olen puhunut kaiken
- Rosberg jälleen harjoitusten nopein
- Pääkirjoitus: Rikkaassa Nigeriassa kasvaa islamisteja
- Lehti: Luksusjahdin kapteeni haastoi Nico ja Keke Rosbergin oikeuteen
- Viisi loukkaantunut vakavasti nokkakolarissa Orivedellä
- Lasse Miettinen vihreiden puoluesihteeriksi
- Mies kuoli ulosajossa Vantaalla
- Valepoliisit veivät turistien rahat Helsingissä
- Saksan jalkapallojätit kohtaavat Mestarien liigan finaalissa
- BBC: Tiedustelupalvelu tarjonnut yhteistyötä Woolwichin hyökkääjälle
- Ville Niinistö suomii hallitusta sähläämisestä
- Suvi Mikkonen palasi voitokkaasti kilpakentille taekwondon PM-kisoissa
- Helsinki muuttui kirpputoriksi
- Vanha renkitupa paloi Mustasaaressa
- Ainakin 17 kuoli koulubussin palossa Pakistanissa
- Niklas Moisander: Bayern on pelottavan vahva ja suosikki
- Indiana kaatoi Miamin NBA:n välierissä
- Suomi aloitti taekwondon PM-kisat liikesarjojen kultamitaleilla
- Kommentti: Kiista Räikkösen kypärästä oli kummallinen
- HJK-pomo Lyytikäinen pahoittelee joukkueensa taapertamista
- Pittsburgh jatkaa ensimmäisenä seurana NHL:n välieriin
- Hyväntekijänä esiintynyt varas vei naisen kaulakorun Lahdessa
- Sipilä: Suomen on parempi euron ulkopuolella kuin liittovaltiossa
- AL: Evira tehnyt poikkeuksellisen paljon tuotteiden takaisinvetoja
- TS: Vain kolmasosa hoitanut jätevesiasetuksen vaatimat toimet
- Syövän selättänyt Michael Douglas: "Tämä on lahja"
- Mellakointi Tukholmassa jatkui jo kuudetta yötä
- Kelan Hiilamo HS-raadissa: Kunnille velvollisuus työllistää nuoria
- HS-analyysi: Poliisijohto pitää kiinni tuottoisista lottotöistään
- Panimot aloittivat taistelun olutverosta
- HS-kysyi: Suositko pienten vai suurten panimoiden oluita?
- IMF-johtaja Lagarde välttyi syytteiltä Ranskassa
- Kim Dotcom uhkailee Googlea ja Facebookia patenttiensa avulla
- Yrityskysely lupailee Saksan kansantalouden näkymien paranevan
- OP-Pohjolan pankkipalvelun verkkosivut toimivat taas
- Kasvuyrityksiin syntyy vauhdilla uusia työpaikkoja
- Konkurssien määrä oli alkuvuonna kovassa nousussa
- Vähittäiskaupan myynti kasvoi vuodessa inflaatiota enemmän
- Vuokrat nousivat vuodessa inflaatiotakin enemmän
- Fakta: Kasvuyhtiö palkkaa paljon väkeä
- Uusien asuntojen hinnat ennätykseen USA:ssa
- Instrun vapauttava lahjustuomio jää voimaan
- Taide & Design -lehti maksuvaikeuksissa
- Sisun ja Jenkin valmistajan nimi vaihtuu
- Esko Aho nimitettiin Venäjä-lobbareiden johtoon
- Suomen Pankki varoittaa jälleen kotitalouksien velkaantumisesta
- Olkiluodon voimalahankkeesta vastaava Areva uskoo menestykseen Suomessa
- Kiinan kehnot teollisuusluvut romahduttivat Tokion pörssin
- Rakennusyhtiö YIT havittelee isoa yritysostoa Saksasta
- MTV tuo kanavansa katsottaviksi suoraan netissä
- EU eteni veronkierron torjunnassa
- Vatikaanissa paljastui kuusi rahanpesuepäilyä
- EU virittää energian sisämarkkinoita – kilpailun toivotaan hillitsevän hintoja
- Bernanke lupaa jatkaa rahapolitiikan elvytystä
- Ammattikorkeakoulu Metropolia aloittaa yt-neuvottelut
- Katainen: Verokilpailun on oltava reilua
- Outokummun visio on nyt ikuinen maailma
- Tuloerojen kasvu hiipui Suomessa
- Talvivaara juoksuttaa jälleen - lähtevä vesi kirkasta

